Himahella

Helppo ja mehevä raparperikakku - tie raparperitaivaaseen

 

Helppo raparperikakku on mehevä ja vaniljainen.

Maasta valtoimenaan puskeva raparperi lehtiröyhyineen kuuluu alkukesään kuin suvivirsi. Raparperi tuo monille mieleen lapsuuden lempeät kesäpäivät, jolloin koko perhe kerääntyi ulos pöydän ääreen nauttimaan raparperitaivaan herkuista.

Raparperi on viljelykasviksi suhteellisen nuori, mutta siitä on nopeasti tullut yksi suosituimmista itse viljeltävistä vihanneksista. Raparperia alettiin viljellä lääkekasvina 1600-luvulla, mutta ruoanlaittoon se kelpuutettiin vasta 1700- ja 1800-luvuilta lähtien, kun sokeri halpeni ja sen käyttö yleistyi.

Jos raparperikakun raaka-ainemäärän tuplaa, sen voi kypsentää uunipannussa.

Helppo raparperitaivaan kakku

2 l vetoinen kakku-tai uunivuoka

Pohja

4 kananmunaa

3 dl sokeria

200 g voita tai margariinia

5 dl vehnäjauhoja

1 1/2 tl soodaa

1 rkl vaniljasokeria tai 2 tl vaniljauutetta

2 dl maustamatonta (tai mansikka) jogurttia

Pinnalle

3/4-1 l raparperipaloja

Koristeeksi

tomusokeria

  1. Kuori ja viipaloi raparperinvarret.
  2. Sulata rasva ja anna sen hieman jäähtyä Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita kuivat ainekset keskenään.
  3. Kaada rasva sekoittaen muna-sokerivaahtoon. Lisää kuivat ainekset ja jogurtti vuorotellen taikinaan. Sekoita taikina tasaiseksi ja kaada leivinpaperilla vuorattuun suorakaiteen muotoiseen kakkuvuokaan.  Voit käyttää myös 24 senttiä halkaisijaltaan olevaa irtopohjavuokaa. 
  4. Ripottele raparperipalat taikinan päälle ja ripsauta paloille halutessasi hieman sokeria. 
  5. Paista kakkua 175-asteisessa uunissa noin 50 minuuttia. Kokeile kakun kypsyyttä cocktailtikulla. Mikäli taikina ei tartu tikkuun, kakku on kypsä.
  6. Tarjoa kakku haaleana tai jäähtyneenä vaniljakastikkeen tai -jäätelön kanssa. 

Viinivinkki

Raparperikakun kaverina maistuu tietysti kahvi tai vaikka lasi maitoa, mutta juhlavammassa hetkessä sen kanssa voi tarjota suomalaisten kesäsuosikkia, makeaa ja mansikkaista chileläistä Fresitaa, 10,69 e. Matala-alkoholinen Fresita-versio löytyy myös ruokakaupan hyllyltä!

Voit kypsentää raparperikakun myös uunivuoassa. Leivinpaperi helpottaa kakun nostamista pois vuoasta.

Raparperitaivas on nyt avoinna!

Ihanaa kesää toivottaa Blonditiina

Raparperi ja omenankukat kuuluvat Blondin kevääseen!


    Olen Tiina Rantanen,  monissa liemissä keitetty ruoka- ja viinitoimittaja, 7 kirjaa kirjoittanut tietokirjailija, kotitalousopettaja, purkkiblondi sekä ylpeä äiti. Olen aina ollut ruokaihminen henkeen ja vereen. Ruokafilosofiani on urani alusta asti ollut: ”Herkkuja helposti”, eikä blogini kotikeittiöön suunnitellut ruokaohjeet tee siitä poikkeusta. Ruoan lisäksi rakastan matkustamista ja maailman katsomista kamerani linssin läpi. Toimittajana otan postauksissani kantaa myös ruokamaailman kuumiin puheenaiheisiin.

Yhteydenotot: tiinajrantanen@gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Helppo ja mehevä raparperikakku - tie raparperitaivaaseen

Pipa

Miten onnistuu gluteenittomana.

Tiina Rantanen

Gluteenittomilla jauhoilla.

leipuri

Olisi mukava saada ohjeet tulostettua!

Unikko

Säilyyko huoneenlämmössä?

Tiina Rantanen

Säilyy!

Merja

Hyvää 😃

Taija

Tänäkin vuonna ajankohtainen resepti 🙂 helppo, ja herkullista tulee!

Vastaa käyttäjälle Tiina RantanenPeruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *