Himahellassa porisee stadilainen poronkäristys
Poronkäristys on intohimoja herättävä resepti, sillä ”oikeita” ohjeita taitaa olla yhtä monta kuin tekijääkin. Joten tämän jälkeen siirränkin vastuun lukijalle.
Käristys valmistetaan lappalaiseen tapaan poronlihasta, jota vuollaan kohmeisesta poron lavasta tai paistista. Jotta lopputulos olisi suussa sulavan mureaa, liha tulisi vuolla mahdollisimman ohuiksi viipaleiksi. Meille etelän eläville tutuin muoto poronlihasta taitaa olla kaupan pakastealtaasta löytyvä valmis käristysliha. Jo nimi kertoo, että kohmeinen poronliha käristetään pannulla rasvassa. Aslak käyttää rasvana tietty poron omaa pintarasvaa eli kuuta. Käristäminen on vähän harhaanjohtava verbi, sillä lihahan ei ruskistu, vaan muuttuu sulaessaan ja kiehuessaan harmaaksi. Tärkeää on, että lihaa lisätään pannulle vähitellen, vasta kun edellinen satsi on jo harmaantunut ja neste haihtunut. Liha tuoksahtaa silloin paahtuneelta. Sitten käristykseen lisätään hieman vettä ja käristyksen annetaan muhia kannen alla kypsäksi. Perinteiseen käristykseen ei lisätä muita mausteita kuin suolaa.
Tässä oli blogin ortodoksinen osuus. Nyt lähden sooloilemaan ihan omille teilleni.
Suurena kulinaristina tunnettu, nyt jo edesmennyt toimittajakollegani Tapani Karhu sanoi, että poronkäristykseen ei käytetty muita aineksia yksinkertaisesti siksi, kun niitä ei ollut. Jänkhällä kun oli talvella vain poroja ja lunta! Tapsa kokkasi toimituksessa poronkäristystä ja käytti siihen niin pekonia, sipulia, olutta kuin Provencen yrttiseosta. Toimituksen nirppanokatkin lappoivat herkkua hyvällä ruokahalulla perunamuusin ja puolukkasurvoksen kanssa. Eikä kukaan nirsoillut ohjeen aitoudesta. Siksi myös Himahellan käristysohje on tehty Karhun ruokastrategiaa noudattaen.
Poronkäristystä kannattaa tehdä paljon, koska sitä syödään yleensä paljon. Tähteeksi jääneestä käristyksestä voi tuunata seuraavana päivänä vaikka keiton tai kastikkeen. Tein muuten Himahellan kuvauskäristyksen jämistä pizzaa, jonka lisätäytteiksi heitin vielä suolakurkkukuutioita ja tomaattilohkoja. Nautin pizzaa katsellessani itsenäisyyspäivän konserttilähetystä Tampereelta. Poropizza – voiko suomalaisempaa herkkua olla? Poro on vaan parasta!
Terveisin Himahellan Tiina
Katso myös Himahellan poronkäristyksen resepti!
Olen Tiina Rantanen, monissa liemissä keitetty ruoka- ja viinitoimittaja, 7 kirjaa kirjoittanut tietokirjailija, kotitalousopettaja, purkkiblondi sekä ylpeä äiti. Olen aina ollut ruokaihminen henkeen ja vereen. Ruokafilosofiani on urani alusta asti ollut: ”Herkkuja helposti”, eikä blogini kotikeittiöön suunnitellut ruokaohjeet tee siitä poikkeusta. Ruoan lisäksi rakastan matkustamista ja maailman katsomista kamerani linssin läpi. Toimittajana otan postauksissani kantaa myös ruokamaailman kuumiin puheenaiheisiin.
Yhteydenotot: tiinajrantanen@gmail.com
Kommentoi
Kommentoi juttua: Himahellassa porisee stadilainen poronkäristys
Hyvä stoori, kiitos!
Tein juuri viikonloppuna Pirkan pakasteporosta käristystä pekonin ja oluen ryydittämän, pippuria sekaan roiskien. Ja hyvää tuli että puh vaan; kuinka kaikki sitä söivätkään – ja muussia samoin!
Monista vanhoista ruokalajeista on monilla tapana ajatella, että ne ovat aitoja vain jos tehdään kuin mummi aikanaan… Karjalanpaisti, esimerkiksi: ei sinne kuulu se tai tämä, kuulemma.”Pelkkä liha ja sipuli, ei muuta”. Tai Sacher-kakku: ei kermaa, hillo vain päälle, suklaan alle. Tee oikein, muuten en syö!
Huokaus.
Mutta ainahan ruokia on tuunattu sen mukaan kun materiaaleja löytyy ja miltä kokista tuntuu! Tarjotaan ne sitten nimikkeellä tuunattu. Ja pyydedtään nirppanokilta anteeksi ”syö jos uskallat!”
Tuunaaminenhan on ruokakulttuurin rikkaus! Ja harvasta klassikosta ja varsinkin perinneruoista tiedetään kenen käsialaa resepti alunperin on tai mitä ohjeeseen tarkalleen kuuluu. Tietty on korrektia käyttää klassikosta jotakin muuta nimitystä, jos oma mopo on keittiössä tyystin lähtenyt käsistä.Ja ainahan tuunattu ohje herättää pöytäkeskustelua, mikä sinänsä on vain positiivista.