Beer Can Chicken eli oluttölkkikana grillissä

Kokonainen broileri kypsyy meheväksi grillissä. © Tiina Rantanen

Olutkana eli Beer Can Chicken -ohje on levinnyt tänäkin kesänä kulovalkean tavoin hardcore grillaajien parissa. 1990-luvulla Amerikasta Suomeen rantautunut resepti on parasta mitä oluella, grillillä ja broilerilla saa aikaiseksi.

Beer Can Chicken ei ole mikään uusi juttu, mutta minun grillissäni kana on istuvnut vasta pari suvea. Muuama vuosi sitten  törmäsin Stockmannin taloustavaraosastolla keittiövälineeseen, joka oli kuin suoraan Valehtelijoiden clubista. Purskahdin nauruun sitä katsellessani ja mielessäni tein siitä vuoden turhakkeen. Kyseessä oli Röslen Chicken Roaster eli ruostumattomasta teräksestä valmistettu vehje, jolla tuota olutkanaa voisi turvallisesti valmistaa. Mutta kysessä ei ollutkaan ”kaikkea ne keksii” -vitsi kun perehdyin asiaan tarkemmin.

Rosle HimahellaTurvallisen Röslen Chicken Roasterin saa noin 20 eurolla.

Aikaisempina kesinä olutkanan valmistustapa on aiheuttanut polemiikkia, johon jopa Elintarviketurvallisuusvirasto Evira on ottanut kantaa.

”Kesäkokille esitellään mitä erilaisimpia ”innokokin” valmistusmenetelmiä, joissa käytetään epätavallisia välineitä, esimerkiksi oluttölkkejä. Metallitölkkien ja muiden elintarvikepakkausten tavanomaisesta poikkeavassa käytössä piilee omat vaaransa. Niistä saattaa siirtyä ruokaan vieraita aineita, jotka voivat olla terveydelle haitallisia. Vieraiden aineiden saannin välttämiseksi kannattaa kaihtaa outoja ruoanvalmistusmenetelmiä ja jättää ne kokeilematta”, Eviran sivuilla muistutettiin.

Kokki vaarantaa henkensä

Mutta myrkkykuoleman uhallakin päätin testata alkuperäisen ohjeen. Siispä ostin kokonaisen broiskun ja puolen litran tölkin Budweiseria. Olutmerkillä ei todellakaan ole väliä, mutta Beer Can Chicken on klassinen jenkkiresepti. Olutkanan valmistus on helppouden huippu.

Kokonainen broileri on kelpo valinta grillattavaksi, sillä sen valmistumista ei tarvitse koko ajan vahtia, riittää kun antaa tipun muhia grillin kannen alla ja käy vilkaisemassa sitä vartin välein. Broilerin valmistuessa jää aikaa tehdä salaatti tai muut tarvittavat lisäkkeet.

Useinhan kana on helppo pilata grillissä paistamalla se liian kuivaksi. Mutta linnun sisään laitettu, puoliksi juotu oluttölkki alkaa grillissä kiehua ja tuo höyrystymisellään siihen sopivasti mehukkuutta ja kosteutta, samalla kun ulkokuori grillautuu rapeaksi.

Himahella broileri menee grilliin
Olutkana istuu grillissä avatun oluttölkin päällä kypsennyksen aikana.

Helppoa kuin heinänteko

Broileriin voi käyttää niitä mausteita joista pitää. Kaikista helpointa on ostaa valmiiksi maustettu broileri,  jotka näyttävät palanneen kauppojen valikoimiin.

Minä kaivoin kaapistani sitruunaa, tuoretta rosmariinia sekä grillausmaustettta eli rubia, jota olin tuonut kotiin Etelä-Afrikan reissultani. Mutta mikä tahansa kuiva grillausmausteseos käy tähän hommaan. Ohje rub-seoksen valmistukseen löytyy täältä.

Kuivasin linnun ja annoin broiskulle ensin kokovartalohieronnan mausteseoksella. Irrottelin vähän rintanahkaa ja työnsin sinne muutaman rosmariinin oksan. Sitten hieroin linnun uudestaan vielä puolikkaan sitruunan mehulla. Toiset käyttävät hierontaan myöskin ruokaöljyä. Öljy varmaan antaakin linnulle hyvän rusketuksen kuten aurinkorasva konsanaan.

Korkkasin oluen ja tyhjensin tölkin puoliväliin. Kyllä, tein sen ihan juomalla. Pistelin tölkin kylkeen nestepinnan yläpuolelle veitsellä muutaman reiän. Sitten pujotin tölkin pystyasennossa broilerin sisään. Lintu näyttää nyt istuvan tölkin päällä jalat ristissä. Sen jälkeen nostin koko komeudeuden pystyasennossa grilliin ja käänsin kaasuhanat low-asentoon. Ja kansi kiinni. Grillausaika vaihtelee tipun koon ja alkulämpötilan mukaan, mutta minun kanani oli kypsää 50 minuutin grillaamisen jälkeen. Homma on valmista, kun lihasta valuva neste on kirkasta ja liha läpikypsää.

Sitten nostin broilerin varovasti pois grillistä. Tölkissä oli vielä olutta, joten kuuman nesteen kanssa on syytä olla varovainen. Vedin tölkin ulos linnun sisuksista ja annoin vielä huilata noin 10 minuuttia ennen paloittelua.
Jos haluat katsella koko homman vielä videolta kolmessa minuutissa, klikkaa se täältä.

Himahella beer can chicken ainekset
Olutkanan voi maustaa millä tahansa broilerille sopivilla mausteilla.

Kyytipojaksi viiniä tai olutta

Beer Can Chicken osottautui todella mehukkaaksi herkuksi. Ja onhan tuo ”Istuva kana” ehdoton grillibileiden ohjelmanumero. Ja todettakoon, että koska ihastuin Istuvaan lintuun, hankin itselleni myös tuon Röslen Roasterin. Se onkin ollut ahkerassa käytössä. Ja olen kokeillut nesteenä myös kuivaa siideriä ja kolaa, mutta olut on ehdoton lempparini.

riesling himahella

Olutkanan kaveriksi ei tarvita kuin salaattia ja hyvää juomaa. Lager tai tumma olut olisi luonteva vaihtoehto, mutta minäpä korkkasin 60 g sokeria/ litra sisältävän saksalaisen Dr. Hermann Erdener Treppchen Riesling Kabinett 2011 valkoviinin (15,99 €), jossa oli huimat, viiltävät makeutta tasapainoittavat hapot. Ja viini toimi broilerin kanssa aivan uskomattoman hyvin.

Himahella beer can chicken
Valmis broileri on mehevä ja pinta rapea.

Ruokahommissa kannattaa välillä olla aikamoinen Pelle Peloton. Ilman sitä asennetta mitään uutta ei synny!

Kokeilevia kokkaushetkiä toivottaa

Blonditiina

 

 

 

 

 

 

 

 

Kommentit (2)

Kuinka kuumaksi kuvittelet että kalja kanan ympäröimässä tölkissä tulee? Se ei pääse lähellekkään kiehumispistettä ellet kypsennä kanaasi yli 100 asteiseksi. Toisin sanoen se kalja on täysin turha.

Moikka, Jeremia! Anteeksi viivähtänyt vastaus, mutta huomasin kommenttisi vasta nyt. Olen tehnyt tuota oluttölkkibroiskua kaasugrillisä varmaan parikymmentä kertaa. Ja kyllä se olut grillissä kiehuu ja höyrystyy. Lämpöhän tulee alta ja lintu istuu tölkin päällä. Lopputulos on aina ollut uskomattoman mehevä!

Kommentoi juttua: Beer Can Chicken eli oluttölkkikana grillissä

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Instagram

  • Gasut & Lumi feat Anna Puu <3<3 <3 #gasellit #jano #proudmama
  • Imelletty perunalaatikko eli hämäläinen tuuvinki on klassikkoruoka, jonka onnistuminen on silkkaa ruoanvalmistuksen kemiaa! Lue Himahellasta tarkat ja helpot niksit miten onnistut! https://kotiliesi.fi/himahella/klassikkoruoka-imelletty-perunalaatikko-eli-hamalainen-tuuvinki/. #klassikkoruoka #imellettyperunalaatikko #jouluruoka #perinneruoka #niksi #himahella
  • Friday sauna & swim! My Helsinki -6 C #sauna #poolparty #visithelsinki #hometown
  • My Helsinki #christmasmarket #visithelsinki #foodtraveller #hometown
  • Appenzeller-kuorrutettu kalkkunafilee sopii pienen perheen joulupöytään. Ohje nyt Himahellassa. #kaupallinenyhteistyö #swisscheese #appenzeller
  • Juusto + makea hilloke = Taivaallinen makupari. Tsekkaa glögiltä maistuvan pääfynähillokkeen ohje https://kotiliesi.fi/himahella/gloginmakuinen-paarynahilloke-kruunaa-le-gruyere-juuston/ #legruyereaop #swisscheese #kaupallinenyhteistyö
  • Good morning! #visitspain🇪🇸 #mallorcainspiration #hakunamatata

blonditiina

X