Himahella

Jouluna laivalle eli Ferry Christmas

silja_aloitus

Risteilyt ovat vuosikymmenien ajan olleet suomalaisille tapa ottaa pieni irtiotto arjesta tai juhlistaa elämän juhlahetkiä. Risteily on parin vuorokauden mittainen lomanen, jolla syödään, juodaan sekä pidetään hauskaa. Varsinkin näin pikkujouluaikana. Mutta laivalla voi viettää ihan oikean joulunkin.

silja_kollaasi
© Tiina Rantanen

Olen kerran viettänyt perheeni kanssa joulun valkoisella laivalla. Se tuntui hyvältä vaihtoehdolta kiireisen syksyn jälkeen – ei kiirettä, ei stressiä. Sai istua valmiiseen joulupöytään, jossa oli kaikki perinneherkut. Mutta jos joulupyhät viihtyy paremmin kotihoodeilla, vielä ehtii pistäytyä Tukholmassa tai Tallinnassa ennen jouluakin.

silja_matti-jamsen-ja-matti-ohvo

Kuin kaksi Mattia: Matti Jämsén ja Silja Symhonyn Matti Ohvo

Tänä jouluna Siljan joulupöytä on keittiömestari Matti Jämsénin käsialaa. Eikä laivayhtiössä ole menty merta edemmäksi kalaan, sillä helmikuusta 2016 Jämsén on vastannut sekä Helsinki-Tukholma että Turku-Tukholma-reittien laivojen ravintoloista ja ruokatarjonnan kehittämisestä. Vastuut ovat aikamoista mittakaavaa, sillä laivoilla on yhteensä 18 ruokaravintolaa, 4 kahvilaa, 26 baaria ja 4000 asiakaspaikkaa.

Ravintolaelämää seuraaville Jämsén on tullut tutuksi mm. kokkikilpailuista. Kilpailut ovat olleet Matin intohimona jo pidemmän aikaa, sillä hän inhoaa häviämistä yli kaiken. Bocuse d’Or -kilpailussa eli joka toinen vuosi järjestettävissä kokkien maailmanmestaruuskisoissa Ranskan Lyonissa hän on edustanut Suomea kaksi kertaa.

Ensimmäisellä yrityksellä Matti jäi kirvelevästi viidenneksi vuonna 2011. Helmikuussa 2015 hän toi kotiin Suomen toistaiseksi parhaan sijoituksen yltämällä neljänneksi ja sai palkinnon maailman parhaasta lihavadista.

Matti Jämsén on voittanut urallaan myös hienoja titteleitä: hän oli Suomen Vuoden kokki 2005, voitti Islannissa Food and Fun -kilpailun vuonna 2011 sekä valittiin Suomen Gastronomian Akatemian järjestämässä äänestyksessä Kokkien Kokiksi vuonna 2015.

silja_noutopoyta
© Tiina Rantanen

Joulubuffet – Herkkua on siinä monenlaista

Grande Buffetin joulupöydässä on 130 eri ruokalajia, joten eiköhän jokaiselle löydy jotakin.

”Olen erityisesti panostanut kalapöydän suunnitteluun. Se on meille todella ylpeyden aihe”, Matti Jämseen sanoo. Laskinkin, että Kalatorille oli katettu noin 30 herkkua. Silakkavalikoimastakin löytyi glögillä, katajanmarjoilla ja karpalolla maustetut joulukalat.

”Ja kinkkuhan luonnollisesti kuuluu suomalaiseen joulupöytään. Meidän harmaasuolatut kinkkumme ovat takuuvarmasti kotimaista lihaa.”

Ihan kaikkeahan ei Siljan keittiöissä tehdä itse. Sitä varten ovat alihankkijat. Esimerkiksi joululaatikot ovat kuopiolaisen Kasvis Gallerian käsialaa.

Omaksi suosikseen lämpimästä pöydästä Jämsen mainitsee haudutetun turskan, joka tarjotaan käristetyn pekonin, sinappikastikkeen ja herneiden kanssa. Tämä ruoka on makumuistoja ajalta, jolloin Jämsén työskenteli Norjassa. Pakkohan se oli maistaa. Se maistui herkulta sellaisenkin suussa, jolle lipeäkalan mudossa tarjottu turska ei ole suurin intohimo.

Jäliruokapöytä näytti houkuttelevalta, mutta se jäi omalla jouluristeilylläni toiseksi juustopöydälle. Portviinillä aateloitu cheddar kruunasi meikäläisen jouluaterian. Mutta buffassa käy usein vanhanaikaisesti. Niin nytkin, tuli jouluähky. Mutta siitä ei voi syyttää kuin itseään.

silja_punainen-kollaasi
© Tiina Rantanen

Bon Vivantin Nordic Menu on Eero Vottosen käsialaa

Kotiinpäin risteillessä kävimmekin maistamassa Eero Vottosen Siljalle suunnitteleman viiden ruokalajin Nordic Menun. Vottonen edustaa tammikuussa Suomea kokkien maailmanmestaruuskilpailussa Bocuse d’Orissa ja Matti Jämsén on toiminut Eeron mentorina kisoihin valmistauduttaessa.

silja_menunordic
© Tiina Rantanen

Vottonen arvostaa suomalaisia raaka-aineita ja annoksissa maistuvia syksyn makuja. Annoksiin on tietysti yhdistetty myös sopivat viinit. Ne on valinnut Suomen parhaaksi sommelieriksi 2015 valittu Heidi Mäkinen.  Hän ansaitsee ison papukaijamerkin paritusten onnistumisista.

Eurooppalainen jouluateriavaihtoehto olisi myös äyriäistarjotin, josta Happy Lobster tuli tunnetuksi jo viime vuosituhannella. Happy Lobsterin tarjonnasta Jämsén vinkkasi kokeiltavaksi haukiwallenbergin ja sokerisuolatun lohen. Jouluateriasta nekin kävisivät, mutta nyt Bon Vivant veti tässä ruoka-arvonnassa pidemmän korren.

silja_katkarapuleipa

Katkarapuleipä de luxe oli retrotyttöjen mieleen

Nuoruudessani katkarapuleipä oli se herkku, joka risteilyllä oli aina syötävä. Vaikka olimme päättäneet syödä myöhäisen lounaan Tukholman Östermalmin hallissa, siellä olleet pitkät jonot ajoivat meidät Silja Serenaden uuteen Coffee & Co -kahvilaan. Ja mitkä luksusleivät siellä olikaan tiskissä! Enpä muista moista syöneeni. Retroruokaa retrotytöille, mutta modernilla twistillä.

silja_sushi

Silja Symphonyn Sushi & Co:ssa voi tilata joko Nordic Platterin, jossa on mm. porosushia tai sitten ihan vegesushi-valikoiman. Juhla-aikana sushi nautitaan luonnollisesti samppanjan kanssa.

Sisarlaivalla eli Silja Symphonylla on samassa paikassa Sushi & Co. Sen herkuista pääsin nauttimaan viikkoa aikaisemmin lehdistötilaisuudessa. Sushi on kuulunut omiin jouluruokiini jo milleniumista asti. Yhdistyyhän siinä kaksi suomalaiselle tärkeää jouluelementtiä: riisi ja raaka kala.

silja-gt

Todes ja jouluinen Napue Gin & Tonic

En ole mitään keskiyönshow-ihmisiä, mutta nyt täytyy todeta, että akrobaatista showtanssia esittänyt Todes sai leukani loksahtamaan. Lahjakkaista akrobaattitanssijoista koottu 14-hengen ryhmä esiintyi tarkasti kuin sveitsiläinen kello, jokainen liike, piruetti ja hyppy oli tarkkaan synkronoisoitu.

”Noiden koreografi-harjoittajan täytyy olla aika natsi”, tuumimme esitystä katsellessa.

Puolituntinen show vei tunnelmasta toiseen. Välillä oltiin joutsenlammella ja välillä miestanssijoiden paljettisukat välkkyivät Michel Jacksonin Billie Jeanin tahdissa.

Ennen showta pistäydyin baarissa tilaamassa maailman parhaaksi Gin & Toniciksi 2015 valitun Napue GT:n. Kristallilasista tarjottuna, rosmariinilla ja karpaloilla koristettuna juomahan oli oikea jouludrinkki aikuiseen makuun!

silja_joulupukki
© Tiina Rantanen

Aamiaisella joulupukki kävi moikkaamassa lapsia ja lapsenmielisiä.

Risteilyllä käytiin luonnollisesti myös pyörähtämässä jouluisessa Tukholmassa. Lue jouluisia vinkkejä päivään Tukholmassa alla olevasta linkistä

Blonditiinan jouluturnee: Jouluristeily Tukholmaan

Tukholma-Tallinna turnee: Päivä Tukholmassa

Kolmen pääkaupungin risteily: Helsinki-Tukholma-Tallinna

Risteilyterveisin

Blonditiina


    Olen Tiina Rantanen,  monissa liemissä keitetty ruoka- ja viinitoimittaja, 7 kirjaa kirjoittanut tietokirjailija, kotitalousopettaja, purkkiblondi sekä ylpeä äiti. Olen aina ollut ruokaihminen henkeen ja vereen. Ruokafilosofiani on urani alusta asti ollut: ”Herkkuja helposti”, eikä blogini kotikeittiöön suunnitellut ruokaohjeet tee siitä poikkeusta. Ruoan lisäksi rakastan matkustamista ja maailman katsomista kamerani linssin läpi. Toimittajana otan postauksissani kantaa myös ruokamaailman kuumiin puheenaiheisiin.

Yhteydenotot: tiinajrantanen@gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Jouluna laivalle eli Ferry Christmas

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *