Himahella

Joulupuuro maistuu suolaisena ja makeana

Suolainen puuro on pikkujoululounas. © Tiina Rantanen

Ensimmäisestä adventista alkaen on luvallista jouluttaa eli keskittyä täysillä joulunodotukseen. Tässä postauksessa on puurovinkkejä siihen, miten joululla voi fiilistellä aina aamupalasta alkaen. 

Täyteläinen, täysmaitoon keitetty puuro on lohturuokaa parhaimmillaan. Suomalaisille voisilmän kanssa nautittu peruspuuro on tietty suolaisten puurojen klassikko ja esi-isä.

Mutta oletko miettinyt, miksi jouluna syödään nimenomaan riisipuuroa? Ennen riisin yleistymistä 1800-luvulla joulupuuro keitettiin yleensä ohrasta. Riisi aloitti voittokulkunsa kaupunkien säätyläisten piiristä ja yleistyi sitten maaseudullakin. Puuroriisi oli arvokas raaka-aine vielä 1900-luvulle tultaessa. Maitoon keitetyllä valkoisella riisipuurolla osoitettiin, että resurssit ovat kunnossa eli riisipuuro viesti perheen hyvästä toimeentulosta.

Puuron valmistustavoissa on ollut alueellisia eroja, esimerkiksi länsisuomalaiset keittivät puuronsa kun taas esimerkiksi Keski-Suomessa ja Kymenlaaksossa joulupuuro valmistettiin paistettuna uunipuurona.

Ajat muuttuvat, trendit tulevat ja menevät. Vegaanit keittävät nyt joulupuuronsa kasvipohjaisiin maitoihin ja valkoinen, arvokkaana pidetty riisi on nykyisen vähemmän trendikästä kuin maukas, kotimainen ohra.

Lue myös: Ensimmäisen adventin riisinjyviä

Vegaaninen joulupuuro keitetään kookosmaitoon

Vegaani ei luonnollisestikaan keitä joulupuuroaan lehmänmaitoon, vaan korvaa sen vaikkapa kookos- tai mantelimaidolla. Lopputuloksena on herkullinen puuro, joka maistuu niin perinteisen luumukiisselin kuin vaikkapa maapähkinävoin kanssa.

Taatelitahna maistuu vaikka riisipuuron kaverina. © Tiina Rantanen

Kookosriisipuuro

2 dl puuroriisiä

2 dl vettä

4 dl  kookoskermaa tai -maitoa

4 dl vettä

1/2 tl suolaa

  1. Mittaa riisi ja 2 dl vettä paksupohjaiseen teflonkattilaan. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä, kunnes neste on lähes kokonaan imeytynyt riisiin.
  2. Lisää kookoskerma ja vesi. Keitä riisipuuroa miedolla lämmöllä noin 50 minuuttia välillä sekoittaen, kunnes puuro on kypsää. Mausta puuro suolalla. Tarjoa riisipuuro joululta maistuvan taatelitahnan tai mehukeiton kanssa.

 

Jouluinen taatelitahna

250 g kuivattuja taateleita tai taatelitahnaa (saa etnokaupoista)

2 dl vettä

1 dl muscavado-sokeria

1 appelsiinin raastettu kuori ja mehu

1 tl piparkakkumaustetta

  1. Pane taatelit ja vesi kattilaan ja liota niitä muutama tunti tai yön yli. Taatelitahna on heti valmista käytettäväksi eli lisää vain vesi.
  2. Lisää sokeri, appelsiinin raastettu kuori ja menu, piparkakkumauste ja keitä noin 20 minuuttia. Lusikoi tölkkeihin. Säilytä jääkaapissa. Tahna maistuu paitsi puuron kanssa, myös kovien juustojen ja pähkinöiden kanssa tarjottuna.
© Tiina Rantanen

Suolainen puuro on kokonainen pikkujouluateria

Suolaiset puurot ovat olleen muodikkaiden puurobaarien lounaslistalla jo useamman vuoden. Mikäs siinä, risottohan niistä tulee mieleen. Nyt on trendikästä latoa puuron päälle erilaisia kasviksia tuoreeltaan, paahdettuna, paistettuna tai pikkelöitynä, Myös muut aamiaispöydästä tutut herkut voi nauttia suoraan puuron päällä: erilaiset paistetut raakamakkarat, rapeaksi paistettu pekoni, keitetty tai paistettu kananmuna ja erilaiset juustot ovat kuin luotuja aamiaisleikittelyyn. Miksei myös joulunmakuiseksi viritettynä.

Keitin ohrapuuroa neljän hengen annoksen ja tuunasin sen kolmella tavalla, jotka maistuvat joulua odotellessa.

Perinteinen ohrapuuro

2 dl vettä 1 ½ dl esikypsytettyjä kokonaisia ohrasuurimoita 1 l maitoa 1 tl suolaa

  1. Kiehauta vesi, lisää suurimot ja anna veden imeytyä niihin.
  2. Lisää maito, kuumenna ja keitä puuroa noin 45 minuuttia välillä sekoittaen.
  3. Hauduta kannen alla noin 15 minuuttia.
  4. Mausta suolalla.

Kinkku-päärynäpuuro (kuva yllä)

Lohkoin pari päärynää ja kietaisin jokaisen lohkon parmankinkkusuikaleen sisään..Kypsensin päärynälohkoja uunin 250-asteisen uunin grillivastuksen alla kunnes ilmakuivattu kinkku rapeutui. Nostelin kuumat lohkot puuron päälle, koristelin annoksen tuoreella oreganolla ja raastoin päälle voimakasta juustoraastetta.

© Tiina Rantanen

Porkkanapuuro

Sekoitin puuron joukkoon desin valmista luomuporkkanasosetta. Paistoin pannulla öljyssä viipaloituja herkkusieniä, halkaistuja kirsikkatomaatteja sekä pinaattia. Lehtikaalikin käy. Maustoin kuumat kasvikset balsamiviinietikalla, suolalla ja pippurilla. Nostelin kasvikset porkkanapuuron päälle.

© Tiina Rantanen

Poropuuro

Ruskistin pakastettuja porolastuja voissa, maustoin lastut suolalla, pippurilla ja rosmariinilla. Nostelin kuumat lastut ohrapuuron päälle ja viimeistelin herkun pakastepuolukoilla. Tämä puuro sopii pikemminkin lounaaksi kuin aamiaiseksi.

Puuroterveisin

Blonditiina

 

 


    Olen Tiina Rantanen,  monissa liemissä keitetty ruoka- ja viinitoimittaja, 7 kirjaa kirjoittanut tietokirjailija, kotitalousopettaja, purkkiblondi sekä ylpeä äiti. Olen aina ollut ruokaihminen henkeen ja vereen. Ruokafilosofiani on urani alusta asti ollut: ”Herkkuja helposti”, eikä blogini kotikeittiöön suunnitellut ruokaohjeet tee siitä poikkeusta. Ruoan lisäksi rakastan matkustamista ja maailman katsomista kamerani linssin läpi. Toimittajana otan postauksissani kantaa myös ruokamaailman kuumiin puheenaiheisiin.

Yhteydenotot: tiinajrantanen@gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Joulupuuro maistuu suolaisena ja makeana

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *