
Kenkävero - Joulupukin piilopirtti sijaitsee Mikkelissä

Maanmittauslaitoksen Kansalaisen karttapaikka -palvelun mukaan Suomesta löytyy kaksi Korvatunturi-nimistä ”kohoumaa”. Tunnetumpi niistä sijaitsee Suomen ja Venäjän rajalla Itä-Lapissa. Joulupukin kotipaikaksi tiedetty ja merkitty Korvatunturi kuuluu Suomen puolella Savukosken kuntaan. Toinen Korvatunturi löytyy kartan mukaan Mikkelistä. Metsän peittämä nyppylä sijaitsee Verijärven Pitkälahdesta noin seitsemän kilometriä Mikkelin keskustasta länsiluoteeseen.
Siis mitä? Asuuko Joulupukki sittenkin Etelä-Savossa? Mm. tähän probleemaan perehdyimme mediamatkalla Mikkelissä Visit Saimaan -vieraina.
”Ei tästä skuuppia enää saa, mutta Joulupukki viettää kesälomansa piilopirtillään Mikkelin Kenkäverossa” naurahtaa Kenkäveron markkinointipäällikkö Erja Mellblom. ”Täällä Kenkäverossa Joulupukki hoitaa puutarhaa, käy kalastamassa, syö hyvää ruokaa ja istuskelee pappilan puutarhassa jutustelemassa tonttujen kanssa ”
Joulupukkia ei välttämättä tunnista, sillä kuka sitä lomallaan virka-asussa liikkuisi! Mutta hänet on usein kesäaikaan bongattu Kenkäveron yli 500 erilaista kasvia sisältävästä puutarhasta kitkemästä ja kuokkimasta. Puutarhaan on muuten vapaa pääsy!
Vaikka joulukiireet Korvatunturilla alkavat olla pahimmillaan, marraskuun viimeisenä viikonloppuna Joulupukki oli saapunut kesämökilleen. Pukki nimittäin vihki käyttöön Joulupukin piilopirtin uuden tekemispajan. Paikalle oli tullut runsaasti mikkeliläisiä lapsiperheitä sekä median edustajia.
Tilaisuudessa Joulupukki kertoi, että hän viihtyy mainiosti käsitöiden parissa, koska käsillä puuhastelu pitää hänet hyvällä tuulella. Kiireisen sesonkityöläisen hoitaessa omia hommiaan pohjoisessa, Joulupukin apulaiset ohjaavat tekemispajan työpajoja. Erilaiset, vähintään kuuden hengen ryhmät voivat jatkossa tulla uusiin tiloihin askartelemaan lankatonttuja, yrttipestoa ja mato-onkia ympäri vuoden.
Joulupukin kesäasunto eli se piilopirtti sijaitsee Kenkäveron puutarhassa olevassa vanhassa saunassa. Joulupukin piilopirtti on avoinna kesä – ja joulusesonkeina päivittäin, muuna aikana tilauksesta.
Mikä ihmeen Kenkävero?
Saimaan rannalla sijaitsevassa ja pieteetillä restauroidussa Kenkäveron pappilamiljöössä voi tutustua käsi- ja taideteollisuusnäyttelyihin, tehdä (joulu)ostoksia monipuolisesta Taito-myymälästä sekä nauttia lounaasta tai illallisesta pappilaravintolassa. Kesällä pappilan puutarhassa voi ihastella yli viittäsataa erilaista kasvilajia. Puutarha on aina auki ja sinne on vapaa pääsy.
Kenkävero -nimen alkuperästä on useita hauskoja tarinoita. Erään tarinan mukaan savolaisilla oli tapana panna silloisessa Kenkäveron saaressa kengät jalkaansa kirkkoon mennessään ja riisua ne taas kirkosta palatessaan. Kallisarvoiset kengät kuluivat kirkkomatkalla ja vääräleuvat alkoivat puhua kenkäverosta. Kerrotaan myös, että nimi olisi peräisin Nuijasodan ajoilta, jolloin savolaiset nuijamiehet huijattiin antautumaan Kenkäveronniemen pappilan pihalla. Nimen on arveltu liittyvän myös lukkarin palkkaan. Papin oli nimittäin annettava lukkarille vuosittain pari kenkiä ja villasukat palkaksi tuomiokapitulin kirjeitten kuljettamisesta.
Kenkäveron joulupöytä on katettu
Kenkäveron joulupöytä notkuu herkkuja, jotka on valmistettu paikallisten lähituottajien tuotteista. Tarjolla on perinteisiä makuja, joita on nykyaikaistettu lempeästi ja hyvällä maulla. Esimerkiksi kalapöydän graavattu siika oli saanut kaverikseen sitruskastiketta ja yhdistelmä oli kielenvievä! Jälkiruokana tarjottu herkullinen Joulukanto oli mikkeliläisen SokeriStory-blogia pitävän Anne-Mari Ollikaisen Kenkäverolle kehittämä jälkiruoka (kts. aloituskuva).
Joulun herkkupöydän hinta aikuisille on 36 euroa ja 1-11 vuotiaat lapset syövät erolla/ikävuosi. Joulupöytä on katettuna 1.12-23.12 päivittäin kello 11-15 ja itsenäisyyspäivän aattona 5.12 klo 11-21.
Kenkävero
Pursialankatu 6, 50100 Mikkeli
Joulunodotus terveisin
Blonditiina

Olen Tiina Rantanen, monissa liemissä keitetty ruoka- ja viinitoimittaja, 7 kirjaa kirjoittanut tietokirjailija, kotitalousopettaja, purkkiblondi sekä ylpeä äiti. Olen aina ollut ruokaihminen henkeen ja vereen. Ruokafilosofiani on urani alusta asti ollut: ”Herkkuja helposti”, eikä blogini kotikeittiöön suunnitellut ruokaohjeet tee siitä poikkeusta. Ruoan lisäksi rakastan matkustamista ja maailman katsomista kamerani linssin läpi. Toimittajana otan postauksissani kantaa myös ruokamaailman kuumiin puheenaiheisiin. Yhteydenotot: tiinajrantanen@gmail.com
Kommentoi
Kommentoi juttua: Kenkävero - Joulupukin piilopirtti sijaitsee Mikkelissä