Himahella

Keväinen ja trendikäs sitruunapizza

© Tiina Rantanen

Pizzaperjantai on Blondikeittiössäkin säännöllisen epäsäännöllisesti toistuva herkkupäivä. Tällä kertaa keväältä maistuva pizza bianco syntyi yön yli levänneestä pohjataikinasta ja se sai pirteäksi mausteekseen sitruunaa. 

Pizza biancoksi eli blondipizzaksi kutsutaan pizzaa, johon ei käytetä tomaattikastiketta. Alsacelaiset levittävät flammenküchenia tehdessään pizzapohjalle ranskankermaa, mutta maustettu oliiviöljy ajaa tässä tapauksessa ihan saman asian.

Pitkä kohotus tekee pizzapohjalle omia taikojaan

Pizzapohjan voi toki valmistaa ihan perinteiseenkin tapaan,  jos pizzahimo on akuutti.  Mutta pieni ennakointi ja kärsivällisyys palkitsee, sillä  yön yli kohottaminen tekee ihmeitä pizzapohjan maulle. Pitkään kohotettu pizzapohja on ihanan aromikas, helposti kaulittava ja rakenteeltaan lähes täydellinen. Olen korvannut yön yli kohonneessa pizzataikinassa desin erikoisvehnäjauhoja myös ruisleipäaineksilla, jossa on hapanleipäjuuri mukana. Suosittelen kokeilemaan sitäkin, jos aineksia kaapista löytyy!

© Tiina Rantanen

Yön yli levännyt pizzataikina

kaksi pizzaa

1/4 paketti (12 g) hiivaa

3 dl vettä

1 rkl sokeria

1 tl suolaa

4 dl durumvehnäjauhoja

5 dl erikoisvehnäjauhoja

2 rkl oliiviöljyä

  1. Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää sokeri, suola ja jauhoja, kunnes taikina ei enää tartu käsiin eikä kulhon reunoihin. Lisää lopuksi öljy ja vaivaa taikinaa viitisen minuuttia. Ripottele kulhoon jauhoja. Nosta taikina kulhoon, peitä kulho kelmulla ja nosta se jääkaappiin 10–12 tunniksi.
  2. Esivalmistele haluamasi täytteet aina ennen kuin alat kaulia taikinaa pizzoiksi.
  3. Pane pizzakivi tai uunipelti kylmään uuniin. Pane uuni kuumenemaan 250 asteeseen.
  4. Ota pizzataikina jääkaapista ja jaa puolita taikina. Leivo yksi pizza kerrallaan ja pidä toinen pala leivontaan asti jääkaapissa.
  5. Kauli taikinapallo jauhotetulla pöydällä pizzakivelle tai uunipellille mahtuvaksi pizzapohjaksi. Siirrä pohja kuumalle pizzakivelle tai pellille. Levitä päälle täytteet ja paista kuumassa uunissa 10–15 minuuttia.
© Tiina Rantanen

Blonditiinan sitruunapizzaa

2 pizzaa

kasvis

1 annos yön yli levännyttä pizzataikinaa (kts. ohje yllä)

Täyte

2 (luomu)sitruunaa

4 kynttä valkosipulia

3/4 dl oliiviöljyä

1 tl Provencen yrttiseosta

rouhittua mustapippuria

1 rasia herkkusieniä

2 kourallista babypinaatinlehtiä

2 palloa (200 g) mozzarellaa

( 75-100 g sinihomejuustoa)

cashewpähkinöitä tai pinjansiemeniä

  1. Pese sitruunat, raasta sitruunoista kuoret. Kuori ja hienonna/raasta valkosipulinkynnet. Sekoita oliiviöljyyn sitruunankuoriraaste, valkosipuli, mustapippuri ja yrttimauste.
  2. Viipaloi herkkusienet, mozzarella ja sitruunat. (Murustele sinihomejuusto).
  3. Voitele pizzapohjat sitruunaisella mausteöljyllä. Lisää pohjalle pinaatti, herkkusienet, juustot ja pähkinät/pinjansiemenet.
  4. Kypsennä pizzaa 225-250 asteisessa uunissa noin 10-15 minuuttia.
© Tiina Rantanen

Viinivinkki

© Alko

Keväisen pizzan kanssa sopii mainiosti roseeviini. Kokeile vaikkapa kuivaa ja kevyen punaherkukkaista  ranskalaista Gérard Bertrand Cote des Roses 2016roseeviiniä, 14,72 e

Kevätfiiliksissä

Blonditiina

 

 

 


    Olen Tiina Rantanen,  monissa liemissä keitetty ruoka- ja viinitoimittaja, 7 kirjaa kirjoittanut tietokirjailija, kotitalousopettaja, purkkiblondi sekä ylpeä äiti. Olen aina ollut ruokaihminen henkeen ja vereen. Ruokafilosofiani on urani alusta asti ollut: ”Herkkuja helposti”, eikä blogini kotikeittiöön suunnitellut ruokaohjeet tee siitä poikkeusta. Ruoan lisäksi rakastan matkustamista ja maailman katsomista kamerani linssin läpi. Toimittajana otan postauksissani kantaa myös ruokamaailman kuumiin puheenaiheisiin.

Yhteydenotot: tiinajrantanen@gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Keväinen ja trendikäs sitruunapizza

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *