Himahella

Klassikkokakku: Jääkarpaloinen pavlova

© Tiina Rantanen
Pavlova on Australian kansallisleivonnainen, jonka paikallinen kokki kehitti venäläisen balettitanssija Anna Pavlovan (1881-1931) vierailun innoittamana.  Ja kyllähän se marenki ballerinan tutua selvästi muistuttaakin. Toisaalta uusiseelantilaiset haluavat oman palansa kakusta ja väittävät  marenkiunelmaa 1920- tai 1930-luvulla kiivivaltiossa kehitetyksi.  Kiiviähän usein käytetään pavlovan täytteenä persikan ja vadelman ohella.  Talviaikaan täytteenä käytetään usein karpaloita. Jääkarpaloinen pavlova
8-10 annosta
gluteeniton
6 munanvalkuaista
hyppysellinen suolaa
2 dl erikoishienoa sokeria
2 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
1 tl valkoviinietikkaa
2 tl maizenaa
TÄYTE
1 tlk (3,3 dl) laktoositonta kuohukermaa
1 1/2 dl valmista kinuskikastiketta
1 tl vaniljasokeria
5 dl jäisiä karpaloita
LISÄKSI 

valmista kinuskikastiketta

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää vaahtoon sokerit erissä vatkaten. Lisää lopuksi vaniljasokeri, valkoviinietikka ja maizena.
 Levitä marenkivaahto leivinpaperilla peitetylle pellille halkaisijaltaan noin 25 cm kokoiseksi levyksi. Painele levyn keskelle lusikalla syvennys täytettä varten.
Kypsennä marenkia 125-asteisessa uunissa puoli tuntia. Laske lämpö 100-asteeseen ja kypsennä edelleen 1 ½ tuntia. Sammuta uuni ja anna pohjan jäähtyä uunin jälkilämmössä.
Täytä pavlova juuri ennen tarjoilua. Vaahdota kerma ja mausta se kinuskikastikkeella ja vaniljalla. Lisää kinuskia kermavaahtoon vähitellen ja maista. Makeusaste kun on mieltymyskysymys.  Lusikoi vaahto kakun keskelle ja koristele pinta karpaloilla ja kinuskikastikeraidoilla. Tarjoa heti.
Karpalo ja kinuski kruunaa pavlovan.

 


    Olen Tiina Rantanen,  monissa liemissä keitetty ruoka- ja viinitoimittaja, 7 kirjaa kirjoittanut tietokirjailija, kotitalousopettaja, purkkiblondi sekä ylpeä äiti. Olen aina ollut ruokaihminen henkeen ja vereen. Ruokafilosofiani on urani alusta asti ollut: ”Herkkuja helposti”, eikä blogini kotikeittiöön suunnitellut ruokaohjeet tee siitä poikkeusta. Ruoan lisäksi rakastan matkustamista ja maailman katsomista kamerani linssin läpi. Toimittajana otan postauksissani kantaa myös ruokamaailman kuumiin puheenaiheisiin.

Yhteydenotot: tiinajrantanen@gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Klassikkokakku: Jääkarpaloinen pavlova

Iina

Tuskin kuitenkaan litraa tarvitsee viinietikkaa 🙂

Vastaa käyttäjälle IinaPeruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *