Himahella

Klassikkoruoka: Romanovin mansikat

Romanovin mansikat on mansikka-aikaan sopiva jälkiruoka. © Tiina Rantanen

Kun mansikka-aika on nyt parhaimmillaan, esitellään jälleen yksi klassikkoruoka eli Romanovin mansikat.

Klassinen mansikkajälkiruoka on saanut nimensä Venäjän viimeiseltä tsaarisuvulta.  Antonin Carême kehitti Romanovin mansikat tsaari Aleksanteri I:lle Pariisissa.

Marie Antoine (Antonin) Carême  (1784 -1833) oli ranskalainen keittiömestari ja keittokirjailija. Hänet tunnetaan ”kokkien kuninkaana ja kuninkaiden kokkina”.  Carême  oli kuninkaallisten ja Pariisin äkkirikkaiden suosiman vaikean keittotaidon eli haute cuisinen varhainen edustaja. Carême painotti niin työssään kuin keittokirjoissaan ruoan esillepanon tärkeyttä. Carêmeta pidetään usein ensimmäisenä kansainvälistä mainetta saaneena julkkiskokkina ja hänen vaikutuksensa ranskalaiseen keittiöön oli suuri.

Romanovin mansikat

1 l (tuoreita) mansikoita

2 tl appelsiininkuoriraastetta

1 appelsiinin mehu

1 dl sokeria

1 dl sitruslikööriä (esim. Cointreau)

Lisäksi

kermavaahtoa

marenkimuruja

  1. Pese appelsiini huolellisesti ja raasta kuori. Purista appelsiinista mehu.
  2. Mittaa halkaistut mansikat muiden aineiden kanssa kulhoon ja nosta kulho jääkaappiin maustumaan 2-3 tunniksi.
  3. Tarjoa romanovin mansikat kermavaahdon kanssa ja koristele halutessasi murskatuilla marengeilla.
© Tiina Rantanen

Juomavinkki

© Alko

Sitrusliköörillä kruunatut Romanovin mansikat juhlistetaan lasillisella puolikuivaa samppanjaa tai  kuohuviiniä. Myös makea spumante sopii mansikoiden kaveriksi, kokeile vaikka italialaista Gancia Asti Dolce -kuohuviiniä, 12,29 e.

Ps. Romanovin mansikat löytyvät myös Klassikkoruokia- kirjastani, joka ilmestyi tammikuussa 2018.


    Olen Tiina Rantanen,  monissa liemissä keitetty ruoka- ja viinitoimittaja, 7 kirjaa kirjoittanut tietokirjailija, kotitalousopettaja, purkkiblondi sekä ylpeä äiti. Olen aina ollut ruokaihminen henkeen ja vereen. Ruokafilosofiani on urani alusta asti ollut: ”Herkkuja helposti”, eikä blogini kotikeittiöön suunnitellut ruokaohjeet tee siitä poikkeusta. Ruoan lisäksi rakastan matkustamista ja maailman katsomista kamerani linssin läpi. Toimittajana otan postauksissani kantaa myös ruokamaailman kuumiin puheenaiheisiin.

Yhteydenotot: tiinajrantanen@gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Klassikkoruoka: Romanovin mansikat

Terveellistä

Onko mitään tolkkua näiden makeiden ohjeissa.
Sokeria on niin, että korvissa narskuu ja suu jää auki.
Järlyttävää ns. Herkkuohjeilla vaikuttamista ihmisiä lihomaan, sairastumaan sokwrin ylikäytöstä ja ylipäätään makeilla mässäilystä.

Emmelipeemeli

Anteeksi, nyt puhutaan Romanovin Mansikoista!

Vastaa käyttäjälle EmmelipeemeliPeruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *