
Klassikkoruoka: Tuulomantorttu

Mokkapalat lienevät yksi suosituimmista myyjäisleivonnaista. Lähes jokaisen koululaisen tai junioriurheilijan kotona niitä on leivottu jossakin vaiheessa erilaisiin tilaisuuksiin rahavarojen keräämiseksi.
Mokkapalojen alkuperäislähteenä pidetään ruotsalaisen ICA:n koekeittiön Sju sorters kakor -kirjaa. Tästä kirjasta ovat peräisin mokkapalojen nimijohdannaiset Ruotsin parhaat neliöt tai Ruotsin hyvät, joita leivottiin suomalaisissakin kotikeittiöissä jo 1960-luvulla. Mokkapaloja on valmistettu myös suklaaneliöiden, masaliinojen ja rakkaudenpalojen nimellä.
Mokkapalojen esiasteena pidetään kuitenkin tuulomantorttua, jota on leivottu Suomessa jo ennen mokkapalojen maihinnousua. Tuulomantorttu, tunnetaan myös nimillä tuulamantorttu tai Tuulemaan torttu, poikkeaa mokkapaloista siinä, että torttupohjassa ei ole käytetty kaakojauhetta kuten mokkapaloissa, vaan pohja on vaalea. Tuulomantortun ohje on löytynyt aikoinaan myös kotitalousopetuksen oppikirjoista.
Tuulomantorttu
uunipannullinen
150 g sulatettua voita tai margariinia
4 munaa
3 dl sokeria
5 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
1 rkl vaniljasokeria
(ripaus suolaa)
2 dl maitoa
Kuorrutus
1 pkt (250 g) tomusokeria
50 g sulatettua voita tai margariinia
3 rkl kaakaota
4 rkl vahvaa kahvia
kookoshiutaleita ja/tai nonparelleja
- Sulata rasva, anna jäähtyä. Sekoita jauhot, leivinjauhe ja vanilliinisokeri keskenään.
- Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi. Lisää sulatettu rasva, sekoita. Lisää jauhoseos siivilän läpi ja maito, sekoita taikina nopeasti tasaiseksi. Lisää taikinaan myös hyppysellinen suolaa, se poistaa leivonnaisesta ns. tyhjää makua.
- Levitä taikina voidellun leivinpaperin päälle uunipellille ja paista uunin keskitasolla 200-asteisessa uunissa 15-20 minuuttia. Anna torttupohjan jäähtyä hieman. Täyte leviää paremmin jos pohja on lämmin, mutta uunikuuma pohja imaisee täytteen sisäänsä.
- Sekoita kuorrutuksen ainekset keskenään ja levitä pohjan päälle. Levittäminen käy helpoiten esimerkiksi nuolijalla. Ripottele kookoshiutaleita tai nonparelleja kuorrutuksen päälle.
- Anna tortun jäähtyä kunnolla ennen annospaloiksi leikkaamista. Torttu sopii hyvin pakastettavaksi.
Vinkki! Mikäli pidät paksummista paloista, tee pohjataikinaa 1 1/2 kertainen annos. Ja mikäli haluat vahvemmasti kahvilta maistuvan kuorrutuksen, sulata kuuman kahvijuoman joukkoon vielä teelusikallinen pikakahvijauhetta. Tai tee kahvi alunperinkin pikakahvista.
Juomasuositus:
Tarjoa tuulomantorttua hyvän kahvin kanssa.
Kaikki Klassikkoruoka-sarjassa ilmestyneet postaukset löydät täältä.
Klassikkoruokaterveisin:
Blonditiina
PS. Himahellan postauksista alkunsa saanut Klassikkoruokia – Reseptit ja tarinat ilmestyi 18. tammikuuta 2018 Otavan kustantamana. Yli 50 klassikkoreseptiä ja tarinaa sisältävää kirjaa myyvät mm. Suomalaiset kirjakaupat ja kirjan hinta on 38,95 euroa.
.

Olen Tiina Rantanen, monissa liemissä keitetty ruoka- ja viinitoimittaja, 7 kirjaa kirjoittanut tietokirjailija, kotitalousopettaja, purkkiblondi sekä ylpeä äiti. Olen aina ollut ruokaihminen henkeen ja vereen. Ruokafilosofiani on urani alusta asti ollut: ”Herkkuja helposti”, eikä blogini kotikeittiöön suunnitellut ruokaohjeet tee siitä poikkeusta. Ruoan lisäksi rakastan matkustamista ja maailman katsomista kamerani linssin läpi. Toimittajana otan postauksissani kantaa myös ruokamaailman kuumiin puheenaiheisiin. Yhteydenotot: tiinajrantanen@gmail.com
Kommentoi
Kommentoi juttua: Klassikkoruoka: Tuulomantorttu
Ja ihmetellen luen ohjetta.
Kyllä jaksaa tuolla sokeri-rasvamäärällä kesämekkoihin mahtumista odotella seuraavankin kevään.
Saisiko terveellisempiä ideoita leivonnaisiinkin ja ilman valkoista sokeria.
Myrkkyä elimistölle.