Loka-marraskuun aikana olen syönyt ravintoloissa laskujeni mukaan 19 kertaa – Helsingissä, Turussa, Naantalissa, Tampereella ja Riiassa. Ja joka kerta niin sanotuissa paremmissa paikoissa, joissa on tapana ruokailla pitkän kaavan mukaan. Pääsääntöisesti se, mitä lautasellani olen nähnyt, ansaitsee kiitosta, mutta jokaisesta kokemuksesta en aaltoja nostattaisi.

himahella
Latvialaista jälkiruokakavalkadia neljästä eri ravintolasta: juustokakku, omenapiirakka ja savujäätelö, crème brûlée ja suklaafondant.

Ajattelen usein nauttimiani kolmen ruokalajin aterioita näytelminä. Juonenkuljetus on monesti aika mielenkiintoinen. Aterian kliimaksi koetaan usein jo alkuruuassa, pääruoka jaksaa vielä kantaa ja näytelmän loppuhuipennuksessa eli jälkiruuassa sitten flopataan. Loistavan sisääntulon jälkeen ateriasta olisi mahdollista jäädä suuhun parempikin maku. Syy ei ole näyttelijöissä, jotka häärivät keittiössä, vaan käsikirjoituksessa.

Olen kuukauden aikana lukenut jälkiruokalistoja, jotka ovat lähes toistensa kopioita. Asia on universaali – kaupungilla ja maalla ei juurikaan ole väliä. Listalla on crème brûlée, pannacotta, juustokakku tai mascarponevaahto, suklaakakku tai -fondat, juustolautanen sekä hyvällä tuurilla sorbetti.

Jo muutaman vuoden ajan on vaahdottu lähiruuasta ja sesonkiajattelusta. Missä ne näkyvät jälkiruokalistalla? Vaikka olemme eläneet parasta marja- ja omena-aikaa, makeat sesonkiherkut loistavat poissaolollaan. Uuniomena, karpalopavlova, mustikkasorbettia kuohuviinissä… Olisihan noita jälkiruokia, jotka herauttavat veden kielelle. Aika vähällä saisi ravintoloissa työkseen syövän pidettyä tyytyväisenä.

Crème brûléella ja suklaakakulla on toki ystävänsä ja he pitäkööt herkkunsa. Minä taas pidän enemmän kevyestä ja raikkaasta kuin raskaasta ja rasvaisesta jälkiruuasta. Makeutta saa toki olla! Tuhti, täyteläinen jälkkäri aiheuttaa pitkän kaavan illallisella ylitäytön tunteen. Siksi siirrynkin pääruuasta usein suoraan kahviin. Enkä ole tässä suhteessa mikään yksinäinen ratsastaja. Taloudellisesti ajatellen nykyhinnoilla se tarkoittaa ravintolalle 7-10 euroa menetettyä myyntiä per ruokailija. Ja pahimmassa tapauksessa tyytymätöntä asiakasta.

Rakkaat ruokalistojen käsikirjoittajat: Antakaa meille hieman kevyempiä, makeita sesonkiherkkuja, niin me annamme teille euromme. Aplodien kera. Aika hyvä diili, vai mitä?

Terveisin
Himahellan Tiina