Himahella

Kolme kohdetta Muhulla osa 2 - Pädasten kartano

© Pädasten kartano

Yhteistyössä Visit Estonia ja paikalliset yrittäjät

© Pädaste Manor

Muhun saarella sijaitseva vuosisatoja vanha Pädasten kartano on ainoa Viron viiden tähden hotelli Tallinnan ulkopuolella. Täysin saneeratussa kartanossa toimivat ylellinen hotelli ja kylpylä. Vierailimme kartanolla Estonian lifestyle -bloggarimatkalla toukokuussa 2019.  Tänne olisin voinut jäädä vaikka koko kesäksi!

Pädaste on Viron ainoa kartano, jota matkailukohteena kuvaavat The Times, Condé Nast Traveller tai The Financial Times ja jonka Alexander-ravintolan American Gourmet Magazine mainitsee 100 maailman parhaan joukossa.

Kartanon historia alkoi jo 1500-luvulla. 1600-luvun lopulla Pädastessa oli puisen herraskartanon ja sivurakennusten lisäksi myös hedelmätarha. 1800-luvun puoliväliin mennessä talonpoikien määrä kartanossa oli kasvanut kahteensataan. Rakennuksen edessä olevaa nurmikenttää ympäröivät kahdessa rivissä olevat mahtavat maakivistä tehdyt sivurakennukset. Hevostalli ja kiesivarasto rakennettiin todennäköisesti ensimmäisenä. Pädasten kartano oli Muhu-saarella eräs ensimmäisiä paikkoja, jossa käytettiin tumman maakiven ja vaalean liuskekiven kontrastia. Saarelaiset pitivät siitä sen verran, että samankaltaisista rakennuksista tuli suorastaan Muhun tavaramerkki.

Kartanolla oli myös tuulimylly sekä kalkki- ja tiiliuuni. Nykyään kartanossa sijaitsee ylellinen kylpylähotelli.

Pädaste on yksi maailman 100 parhaimmasta hotellista

Pädasten kartano pääsi Fodor’s Travelin maailman 100 parhaimman hotellin listalle loppuvuodesta 2018. Pädaste oli listalla ainoa hotelli Baltiasta ja Euroopastakin listalle ylsi vain 15 paikkaa.

Fodor’sin mukaan Pädaste tuo mieliin vanhan virolaisen aatelin kartanoelämän lampaantaljamattoineen, suurine ikkunoineen ja tulipesineen unohtamatta näkymiä Itämerelle, rannikolle ja rantaniityille. Yksi Fodor’sin arvioperuste oli hintataso. Tarkoitus oli nostaa esille paikkoja, jotka tarjoavat ainutlaatuisia ja mieliin jääviä elämyksiä kohtuuhintaan.

© Pädaste Manor

Muhun saaren  ylellinen viiden tähden kylpylä-hotelli kuuluu asiantuntijoiden listaamaan Small Luxury Hotels of the World -ketjuun. Pädaste tarjoaa vierailleen 24 huonetta. Jokainen huone on omanlaisensa: tarjolla on esimerkiksi viihtyisiä huoneita vaunuvajassa (Tõllakuur) ja päärakennuksen (Härrastemaja) entisöidyissä saleissa.

© Tiina Rantanen

Vartalon hyvinvoinnista ja ihon kauneudesta huolehtii yleellinen Spa – sen aito roomalainen höyrysauna, puilla lämmitettävä muhulainen sauna sekä terassi, josta avautuu lumoava näköala merelle.

© Pädasten kartano

© Pädaste Manor

Ravintola Alexander on yksi Viron parhaista ravintoloista

Kiitosmaininnan ansaitsi myös hotellin ravintola Alexander. Ravintola Alexander on saanut kahtena vuonna peräkkäin Global Masters Level -tittelin White Guide Nordic -oppaassa ja ollut Viron paras ravintola vuosina 2010-2013 ja 2015. Alexander ravintola on varmasti yksi 2010-luvun menestyksekkäimmistä virolaisravintoloista, ja sieltä on hakenut oppia yksi jos toinenkin Viron ravintolamaailman vaikuttaja. Olen illastanut Alexanderissa muutama vuosi sitten, ja elämys oli aivan huikea niin gastronomisesti kuin visuaalisesti. Jälleen itkettiin onnesta ruokalautasten äärellä. Tällä reissulla emme valitettavasti päässeet nauttimaan Alexanderin kulinarismisista nautinnoista aikataulujemme vuoksi.

© Pädaste Manor © Pädasten kartano

Ravintola tunnetaan erityisesti lähiruokaan panostamisesta. Nykyinen leittiöpäällikkö Stefan Berwanger tiimeineen tarjoaa innovatiivisia ruokia Pohjolan saaristokeittiöstä (Nordic Islands’ Cuisine). Pädasten keittiöpuutarhassa viljellään monia yrttejä ja vihanneksia, joten raaka-aineet tulevat muutaman metrin päästä keittiöstä.

© Tiina Rantanen

” Muhun luonto, meri ja kartanon keittiöpuutarha vaikuttivat suuresti siihen, että hakeuduin Pädasteen töihin”, useissa Michelin-ravintoloissa kannuksensa hankkinut, saksalaissyntyinen Berwanger kertoi kartanon keittöpuutarhassa.

Talvella ravintola on suljettu. Pädasten ja Berwangerin herkkuja pääsee kuitenkin talvisaikaan maistelemaan Tallinnassa Alexander Chef’s Table -ravintolassa Toompean mäellä.

© Tiina Rantanen

”Vaikka oleilu tekemättä mitään on useiden Pädasten vieraiden lempiajanvietettä, myös toimeliaammille vieraille on tarjolla erilaisia vaihtoehtoja. Halutessa on mahdollista tehdä ratsastusretki rannalla, veneillä auringonlaskussa tai nauttia piknik läheisellä Rakkauden saarella”,  kertoo  hotellin pitäjä ja ravintoloitsija Martin Breuer ruokkiessaan kaloja. Ja jos omistaa helikopterin, Pädastella on oma kenttänsä, jolle vieraat voivat laskeutua.

Lisätietoja: Pädasten kartano

Lue myös: Kolme kohdetta Muhulla osa 1 – Luscher & Matiesen Muhu Veinitalu

Kolme kohdetta Muhulla osa 3 – NamiNamaste

Muhuterveisin

Blonditiina

Ps. Matka Muhulle ja Saarenmaalle oli Estonian lifestyle -bloggaajatapahtuma, jonka emäntinä toimivat Thea Ekholm ja Evelin Org.  Yhteistyökumppaneita olivat mm. Visit Estonia ja paikalliset yrittäjät.


    Olen Tiina Rantanen,  monissa liemissä keitetty ruoka- ja viinitoimittaja, 7 kirjaa kirjoittanut tietokirjailija, kotitalousopettaja, purkkiblondi sekä ylpeä äiti. Olen aina ollut ruokaihminen henkeen ja vereen. Ruokafilosofiani on urani alusta asti ollut: ”Herkkuja helposti”, eikä blogini kotikeittiöön suunnitellut ruokaohjeet tee siitä poikkeusta. Ruoan lisäksi rakastan matkustamista ja maailman katsomista kamerani linssin läpi. Toimittajana otan postauksissani kantaa myös ruokamaailman kuumiin puheenaiheisiin.

Yhteydenotot: tiinajrantanen@gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Kolme kohdetta Muhulla osa 2 - Pädasten kartano

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *