Kun ruoasta tuli uskonto
Minä olen Charlie, Je juis Charlie, oli minunkin profiilikuvani naamakirjassa muutaman päivän ajan solidaarisuuden osoituksena Charlie Hebdon toimitukseen kohdistuneen terrori-iskun jälkeen. Tapahtuneesta järkyttyneenä kiitin mielessäni sitä, että ruoasta kirjoittamalla tuskin pääsee hengestään. Vai onko se tulevaisuuden uhkakuva? Onko ruokauskonto saamassa fanaattisia piirteitä?
”Kun perinteiset uskonnot menettävät merkitystään, tilalle tulee muuta uskonnon tapaista. Yksi tapa etsiä pelastusta on kilvoitella syömisessä. Aivan kuten Katekismus kristitylle, nämä ruoka-aiheisen Arvolataamo-keskusteluohjelman innoittamat kymmenen käskyä ilmaisevat elämän peruslain: mitä meidän tulee tehdä ja mitä jättää tekemättä. Keho on temppeli, joka saastuu vääräoppisesta ruoasta. Tästä ydinopista nousevat keittiöelämään liittyvät kymmenen käskyä, jotka voisivat olla totta”, kirjoittaa toimittaja Eve Mantu Yle.fi -nettisivustolla postatessaan 10 käskyä ruokahihhuleille.
Kirjoitin Himahellassa jo marraskuun alussa aihetta sivuten otsikolla Kun ruoasta tuli ongelma. Ihmisen yhden perustarpeen eli nälän tyydyttämisestä on tullut koko ajan hankalampaa. Jos nimittäin olet kiinnostunut hyvinvoinnistasi ja palvot kehoasi temppelinä.
Ahdistuin jo lukiessani Helsingin Sanomien 8.1. julkaisemia ravitsemusaiheisia juttuja. Niissä puhuttiin mm. ruoan mausta versus energiasisältö, transrasvoista ja gluteenista. Ihan asiallisesti ja asiantuntevasti, jutuissa ei ollut mitään vikaa. Mutta jos minä, joka olen opiskellut ravitsemustiedettä, ahdistun eri medioista saatavasta ristiriitaisesta informaatiosta, miten reagoi lukija, jonka tiedot perustuvat lähinnä tuohon ravitsemuskirjoitteluun? Vai onko vain niin, että tieto lisää tuskaa?
Fakta vastaan mutu-tieto
Ravitsemustiede on vaikea ja tulkinnanvarainen tieteenala, jossa on lukematon määrä muuttujia. Lisäksi alan tutkimukset tuottavat vielä ristiriitaista tietoa. Mutta varsinkin verkossa oleva ravitsemuskirjoittelu, enkä puhu nyt pahimmista hihhuli-blogeista, on usein suoria käännöksiä maailmalla julkaistuista, raflaavista ravitsemusaiheista skuupeista. Usein juttujen tarkoitus on kerätä mahdollisimman paljon klikkejä ja varmasti ne onnistuvatkin tässä tavoitteessa.
Tutkitun tiedon kanssa näillä kepeillä ravitsemusjutuilla ei yleensä ole mitään tekemistä – tai ainoastaan nimeksi. Lisäksi ruokavaliot ja kulutustottumukset poikkeavat vaikkapa jossain Kaliforniassa meikäläisistä jo ihan raaka-aineiden saatavuudesta johtuen. Esimerkiksi avokadon kulutus on noussut meilläkin huikeasti viimeisen parin vuoden aikana, mutta ei se mikään suomalainen peruselintarvike ole. Tavallaan superfood-trendi lyö korville muita ruokatrendejä, jotka puhuvat vaikkapa lähiruoan puolesta.
Ja samalla voi perätä median vastuuta aiheen käsittelyssä. Toimittajat haastattelevat joskus ravitsemusjuttuihin henkilöitä, joiden tieto-taidot eivät riitä asiantuntijuuteen. Kriteeri haastateltavia valittaessa näyttää joissakin jutuissa olevan mediaseksikkyys. Heitä käytettäessä saattaa olla kyse haastateltavan mielipiteistä ja Musta tuntuu eli mutu-tiedosta, ei tilastollisesti todennetusta tai tutkimuksiin perustuvasta faktasta. Tätä seikkaa ei kuitenkaan näissä jutuissa yleensä alleviivata.
Kuten ruokahihhuleiden neljäs käsky kuuluu: Kunnioita jokaista hysteeristä itseoppinutta ruokagurua. Ja media menee välillä sujuvasti mukaan tähän palvontakulttiin. Monesti vielä hyvinvointi- ja ravitsemusguruja haastatelleiden toimittajienkaan tiedot eivät riitä kriittiseen analyysiin aiheesta. Mikä gurun teeseissä on todistettua faktaa, mikä huuhaata? Ole siinä sitten mediakriittinen lukija, jos omakin tietämys on hyvin hataralla pohjalla.
Totuuden puhujista tai kyseenalaistajista ei pidetä, varsinkin jos Keisari osoittautuukin tarkemmin tarkasteltaessa alastomaksi. Ravitsemustieteen laitokselta valmistunut toimittajakollega totesi naamakirjassa, että ravitsemustieteilijätkin ovat saaneet maailmalla tappouhkauksia. Toivottavasti ruokauskonnosta ei kuitenkaan tule niin pyhää ja fanaattista, että vääräuskoinen voisi saada kokkiveitsestä rintaansa!
Minä olen Charlie ja aion vastaisuudessakin käyttää oikeuttani sanan- ja mielipiteenvapauteen. Ihan ruoasta kirjoittaessani.
Terveisin
Himahellan Tiina
Kuvat: Kristiina Kurronen ja Jorma Marstio / Otavamedia
Olen Tiina Rantanen, monissa liemissä keitetty ruoka- ja viinitoimittaja, 7 kirjaa kirjoittanut tietokirjailija, kotitalousopettaja, purkkiblondi sekä ylpeä äiti. Olen aina ollut ruokaihminen henkeen ja vereen. Ruokafilosofiani on urani alusta asti ollut: ”Herkkuja helposti”, eikä blogini kotikeittiöön suunnitellut ruokaohjeet tee siitä poikkeusta. Ruoan lisäksi rakastan matkustamista ja maailman katsomista kamerani linssin läpi. Toimittajana otan postauksissani kantaa myös ruokamaailman kuumiin puheenaiheisiin.
Yhteydenotot: tiinajrantanen@gmail.com
Kommentoi
Kommentoi juttua: Kun ruoasta tuli uskonto