Himahella

Kyrössä uskotaan rukiin voimaan

kyro_pyllyt

Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla – teos alkaa lauseella ”Alussa olivat suo, kuokka ja Jussi”. Pyörittelin lauseen Isossakyrössä muotoon ”Alussa olivat vain tuulen huuhtomat takapuolet”, kun katselin Kyrö Distillery Companyn seinällä valokuvaa, jolla markkinoitiin maailmalle giniä, jota ei kuvan ottamisen hetkellä vielä ollut edes olemassa. Kuvassa tislaamon omistajat kirmailevat suomalaisessa ruispellossa ilman rihman kiertämää. Samalla makustelin Mikko Koskisen kertomaa yrityksen syntytarinaa.

kyro_mikko
© Tiina Rantanen

Mikko Koskisen mukaan kaikki alkoi suomalaiseen tapaan saunasta. 

Tislaamon tarina sai alkunsa toukokuussa 2012, kun perustajajäsenet Miika Lipiäinen, Mikko Koskinen ja Miko Heinilä nauttivat saunassa Miikan London Whisky Showsta tuomaa erinomaista ruisviskiä. Miehet pohtivat, miksei Suomessa voisi olla vastaavaa tuotetta, onhan ruis yksi suomalaisen makupaletin kulmakivistä. Vai voisiko kuitenkin?

Juttu ei jäänyt pelkäksi kolmekymppisten äijien saunapuheiksi, ja ideointi-illan jälkeen tiimiin liittyivät Kalle Valkonen ja Jouni Ritola. Kyseessä ei ole ihan mikä tahansa viskistä innostunut poikabändi, vaan Kyrö Distillery Companyn osakkaat täydentävät hyvin ammatillisesti toisiaan: messissä on diplomi-inisinööri, ympäristöekologi ja joukko kauppatieteiden maistereita. Isokyröläiset kutsuvat heitä viskipojiksi.

Vuoden kuluttua viskinhuuruisesta saunaillasta plakkarissa oli koetislauslupa ja siitä vuotta myöhemmin tislaamo oli täydessä toiminnassa.

Alusta asti oli selvää, että yrityksen tarinan pitää perustua olemassa olevaan ja todelliseen. Monilla viskinvalmistajilla on takanaan satavuotinen historia mahtipontisine tarinoineen. Niinpä kyröläisten oli luotettava johonkin muuhun: siihen omintakeisuuteen ja hulluuteen, joka oli määrittänyt projektia ensimmäisestä saunaillasta lähtien. Ja siltä pohjalta brändiä on rakennettu määrätietoisesti jo ennen kuin yksikään tisle on ollut edes pullossa. Esimerkkinä juuri tuo alussa mainittu ruispeltokuva. Kun muuta markkinoitavaa ei vielä ollut, myytiin mielikuvia. Jokainen kuvan nähnyt muistaa miesten kirmailut ruispellossa!

kyro_ruis
© Tiina Rantanen

In rye we trust – on Kyro Distellery Companyn yritysfilosofia

Viisikon ajatus oli lähteä tekemään viskiä sataprosenttisesta suomalaisesta mallastetusta rukiista. Sitä ennen oli kuitenkin selvitettävä, miten viskiä tehdään. Siitä yhdelläkään ei ollut vielä juuri minkäänlaista käsitystä.

Ensimmäinen vierre ja ruismäski tehtiin Kalle Valkosen vanhempien autotallissa ja tislattiin Porissa. Saunaillasta oli tässä vaiheessa kulunut tasan vuosi, ja London Whisky Show oli taas edessä.

“Kuljetin salaa vastavalmistunutta raakatislettä tapahtumaan, ja kaadoin sitä vessassa tasting-laseihin. Sitten juoksin maailman parhaiden tislaamoiden master distillereiden perässä, ja kysyin heidän mielipidettään tisleestä”, Miika Lipiäinen kertoo. ”Palaute oli positiivista, ja kasvatti porukkamme kipinää entisestään. ”

Euroopan lainsäädännön mukaan viskiä saa kutsua viskiksi kolmen vuoden kypsytyksen jälkeen. Kyrön ruisviskisaaga on siis vasta alussa.

”Ensimmäiset varsinaiset viskit valmistuvat meillä 2017, kun Suomi täyttää sata vuotta”, Miika Lipiäinen muistuttaa ennen junalle kiirehtimistään. Yrityksen toimitusjohtaja sukkuloi Helsingin ja Isonkyrön väliä pari kertaa viikossa.

kyro_viskitynnyri

Napue ja Oltermanni ovat syntyneet samassa talossa

Varsinainen tislaamo muutti vuonna 1908 rakennettuun, entisen Kyrönmaan osuusmeijerin rakennukseen 2014. Rakennuksen siluetti on tullut suomalaisille tutuksi kermajuustopaketista, sillä suosittu Oltermanni-juusto on syntynyt samassa rakennuksessa. Meijeri pisti pillit pussiin vuonna 2008, jonka jälkeen rakennus vietti hiljaiseloa Kyrönmaan maatalousosuuskunnan omistuksessa, joka vuokrasi tiloja mm. vanhojen autojen säilytyspaikaksi.

kyro_tislaamo
© Tiina Rantanen

Napue astui Kyrö Distilleryn tuotantohihnalle tietynlaisena sivutuotteena. Ensimmäiset tislauspannut saatiin Saksasta pääsiäisenä 2014. Napue julkaistiin juhannuksena 2014.

“Ymmärsimme, että pelkästään viskiä tuottamalla emme ikinä ehdi edes breikata, ennen kuin olemme konkurssissa”, Koskinen toteaa ja viittaa viskin kolmen vuoden kypsymisaikaan. ”Olimme kiinnittäneet yritykseen koko omaisuutemme, joten piti siis kehittää tuote, joka saataisiin täysilaatuisena markkinoille nopeasti.”

Isonkyrön 1714 taistelusta nimensä saanutta Napue Giniä lähtivät kehittämään tislaajamestari Kalle Valkonen ja brändistä vastaava Koskinen. Napuen salaisuus on monimutkainen prosessi, jossa yhdistetään 12 perinteistä ja neljä kotimaista giniyrttiä. Suomalaisia makuja Napuessa ovat karpalo, tyrni, tuore koivunlehti ja mesiangervo.

Napue Ginissä käytetyt mausteet.
© Tiina Rantanen

”Napueta tehdessä haettiin vaikutteita lapsuuden tuoksumuistoista. Halusimme tuoda esiin kesämökin läheisen kuusimetsän ja kesäniityn tuoksuja, joita saimme koivunlehdistä, mesiangervosta sekä katajasta”, Lipiäinen kertoo.

kyro_tislauspannu
© Tiina Rantanen

KDC:n ensimmäinen tislauspannu tuli Suomeen Saksasta 2014.

Tällä hetkellä tislaamon tuotannosta 25 prosenttia menee vientiin. Tavoitteena on, että viennin osuus olisi tulevaisuudessa käänteinen eli 75 prosenttia. Todellinen äkkilähtö kansainvälistymiseen otettiin kesällä 2015, kun Napue Gin voitti ykkössijan Gin & Tonic -kategoriassa International Wine & Spirits Competitionissa Lontoossa. Loppu on jo historiaa. Ainakin jokainen suomalainen GT:n ystävä tietää nyt maailman parhaan, karpaloilla ja rosmariinilla koristellun Napue Gin & Tonicin. Ja trendi leviää myös maailmalla.

Niinpä yrityskin on huikeassa nousukiidossa ja työllistää jo 19 ihmistä. Viimeiset kuusi on palkattu menneen kesän aikana.

kyro_tasting
© Tiina Rantanen

”Rye-Rye eli Rai-Rai -viski ja Gin-Gin -gini”, siinä pohjalaista sanaleikkiä kerrakseen.

Juuri, Verso, Koskue ja Academy

Maistelemme Kyrö Distillery Companyn tuotteita tislaamon ravintolassa vierailun päätteeksi. Ensimmäiseen lasiin emäntämme Anniina Kumara kaataa Juurta, kypsymätöntä raakatislettä, joka keväällä 2016 voitti kultaa International Spirit Awards -kilpailun viskikategoriassa. Maku ja tuoksu muistuttaa Italian reissuilta tutuksi tullutta grappaa.

”Sitä voi nauttia viilennettynä tai esimerkiksi angostura-bittereillä maustetussa Kyrön Kaffissa”, Kumara vinkkaa kun katselee ilmeitämme vahvan tisleen äärellä. Hän kehottaa kokeilemaan muutaman tipan hieromista käsiin. Ja ruisleivän tuoksuhan sieltä käsistä nyt nenään pelmahtaa.

Seuraava etappi valmiiseen viskiin on Verso, joka on valkoisessa amerikkalaisessa tammessa jo neljä kuukautta kypsynyttä elämän vettä, kuten skotlantilaiset sitä kutsuisivat. Anis ja lakritsi löytyvät mausta. Tämän juoman saatavuus on rajoitettua, sillä sen olisi tarkoitus kypsyä valmiiksi viskiksi.

Sen jälkeen maistolasissa on Napueta, tuota voittoisaa giniä.  Maistan sitä nyt ensimmäisen kerran ihan raakana. Nenässä ja suussa tuntuu vahvasti kardemumman aromi. Tätä pullamaustetta en GT-drinkkiä siemaillessani ole heti löytänyt, koska silloin rosmariini dominoi, mutta nyt se suorastaan kiljui huomiotani maistolasista. Ja sai pohtimaan Napuen käyttöä ruoanvalmistuksessa. Tästä aiheesta lupaan postata lisää, kunhan Blondikeittiössä kokeilut edistyvät reseptitasolle asti.

Nelosesta eli Koskuesta tuli suosikimme. Se on giniä, jota kypsytetään 6-12 viikkoon pienissä amerikkalaisissa tammitynnyreissä. Koskuekin on saanut nimensä isokyröläisen kylän ja alueen mukaan, samoin kuin Napue.

Viidenteen lasiin kaadettiin tilkka Kyrö Academy 2016 -giniä. Se on gini, jonka Kyrö Academyn suorittaneet baarimestarit kehittävät yhteistyössä tislaamon kanssa. Kyro Academy -giniä tullaan myymään vain niissä baareissa, joissa kyseiset baarimestarit työskentelevät. Kyrö Academy 2016 -painos maistui selkeästi Suomen luonnosta kerätyille villiyrteille ja makua voisi kuvata vihreäksi. Kuten pullon etikettikin oli.

kyro_avaimenpera
© Tiina Rantanen

Suomesta löytyy pilvin pimein hullua yrittäjyyttä. Siinä on avaimet oveen, jolla kotimaamme saadaan taas nousuun.

Onnea ja menestystä, kaikesta näki, että Kyrössa on tekemisen meininki!

Vaikuttuneena

Blonditiina

 

 

 


    Olen Tiina Rantanen,  monissa liemissä keitetty ruoka- ja viinitoimittaja, 7 kirjaa kirjoittanut tietokirjailija, kotitalousopettaja, purkkiblondi sekä ylpeä äiti. Olen aina ollut ruokaihminen henkeen ja vereen. Ruokafilosofiani on urani alusta asti ollut: ”Herkkuja helposti”, eikä blogini kotikeittiöön suunnitellut ruokaohjeet tee siitä poikkeusta. Ruoan lisäksi rakastan matkustamista ja maailman katsomista kamerani linssin läpi. Toimittajana otan postauksissani kantaa myös ruokamaailman kuumiin puheenaiheisiin.

Yhteydenotot: tiinajrantanen@gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Kyrössä uskotaan rukiin voimaan

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *