Himahella

Lammaskaali argentiinalaisin maustein

Lammaskaali on Pohjolan klassikkoruoka. © Tiina Rantanen

Lammaskaalin sesonki alkaa loppukesästä kun yhdeksänkuukautiset karitsat on juuri teurastettu. Lammaskaali, jos mikä on syysruokaa parhaimmillaan. Himahellan keittiössä Pohjolan perinneherkku sai argentiinalaisen twistin. Miksi? Sekä suomalaiset että argentiinalaiset rakastavat tangoa, miksi siis yhteiset askeleet eivät sujusi myös keittiössä?  

Lammaskaali tunnetaan Pohjolan keittiön klassikkoruokana. Jopa siinä määrin, että Norjan maatalousminsteriö julisti kansalaisäänestyksen jälkeen lammaskaalin eli fårikålin vuonna 2014 Norjan kansallisruoaksi.

Maissa, missä lammasta on totuttu syömään, sitä on laitettu pataan muhimaan erilaisten kasvisten kanssa. Satoisa ja halpa kaali on suosittu pari, etenkin köyhän kansan keskuudessa. Irlannin kansallisruoka Irish stewissä lampaan kaverina on useimmiten perunaa, mutta aika usein myös kaalia.

Lammaskaaliin kannattaa valita luullista lihaa. © Tiina Rantanen

Parhaiten lammaskaaliin käy lihaisa lapa ydinluineen, sillä luut antavat padalle tuhtia makua. Ne ovat ympärille jäävine lihoineen myös makoisia imeskeltäviä. Ilokseni löysin lähikauppani pakatuista lihoista kilon paketin Reinin lihan karitsan patalihaa 17 euron kilohintaan. Siitähän se ajatus sitten lähti …

Lammaskaalia tehdessäni löysin kätköistäni purkin perinteistä argentiinalaista maustekastiketta, chimichurria. Grillikauden aikana sitä yleensä löytyy aina jääkaapistani ja rakastan kastiketta erityisesti lampaan kanssa. Niinpä maustoin ruskisteut karitsapalat sillä ennen lihojen kaalipedille nostamista. Chimicurrin voi valmistaa itse, mutta tällä kertaa mentiin siis helpoimman kautta valmiskastikkeella. Mutta mikäli haluat tehdä sen itse, ohje löytyy alta.  Anekdootin kastikkeen historiasta löydät allaolevasta linkistä.

Chimichurri ja jalkapallo ovat Argentiinassa kuumaa kamaa!

 

Lammaskaalin voi hauduttaa liedellä tai uunissa.  © Tiina Rantanen

Lammaskaali argentiinalaisella twistillä

6 annosta

gluteeniton, laktoositon

1 kg valkokaalia

2 sipulia

2 porkkanaa

25g voita

1 rkl siirappia

1 tl suolaa

Lisäksi

1 kg luullista karitsan patalihaa

1 tl suolaa

1/4 tl mustapippuria

1 rasia (noin 1 dl ) Chimichurria ( Pirkka Parhaat)

8-10 maustepippuria

2-3 laakerinlehteä

  1. Leikkaa kaali ohuiksi suikaleiksi. Kuori ja suikaloi sipulit. Kuori porkkanat ja viipaloi ne.
  2. Kuumenna padassa puolet voista. Nosta kaalit, sipulit ja porkkanat pataan. Kuullota sekoitellen, kunnes kasvikset ovat kauttaaltaan pehmenneet. Mausta suolalla ja siirapilla. Älä päästä palamaan.
  3. Kuumenna pannulla loppu voi. Ruskista lihat joka puolelta. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Lusikoi päälle chimichurri. Nosta lihat pataan kaalien päälle. Kiehauta pannulla 3-4 dl vettä ja kaada pataan.
  4. Lisää pataan maustepippurit sekä laakerinlehdet. Peitä kannella ja nosta pata 150-asteiseen uuniin. Anna padan hautua kolmisen tuntia. Sekoita toisinaan varovasti käännellen. Tarkista samalla, ettei neste ole haihtunut liikaa. Jos neste uhkaa haihtua liikaa, lisää vetää. Halutessasi voit kypsentää padan myös liedellä miedolla lämmöllä, hiljaa poreillen.
  5. Viimeistele lammaskaali hienonnetulla lehtipersiljalla. Tarjoa halutessasi keitettyjen perunoiden kanssa.

Chimichurri-kastike

kasvis, gluteeniton, laktoositon

noin 4 dl

1/2 dl  hienonnettuja valkosipulin kynsiä

3  laakerinlehteä

2 rkl Provencen yrttiseosta

1/2 dl  tuoretta hienonnettua korianteria

1/2 dl  tuoretta hienonnettua timjamia

1 dl tuoretta hienonnettua persiljaa

1 rkl sormisuolaa

1 tl mustapippuria

1 rkl makeaa chilikastiketta

1 rkl hienonnettua punaista chiliä

2 dl oliiviöljyä

3/4 balsamiviinietikkaa

1 dl kiehuvaa vettä

  1. Hienonna valkosipulinkynnet ja tuoreet yrtit.
  2. Mittaa kaikki ainekset kannelliseen tölkkiin tai pulloon. Ravista niin kauan, että ainekset ovat kokonaan sekoittuneet.
  3. Jätä jääkaappiin vuorokaudeksi tekeytymään, minkä jälkeen kastike on valmis käytettäväksi. Kastike säilyy jääkaapissa viikon.
Lammaskaalin voi nauttia sellaisenaan tai keitettyjen perunoiden kanssa. © Tiina Rantanen

Juomasuositus

Lammaskaalin seuraan sopii parhaiten olut. Valitse esimerkiksi pils tai astetta aromikkaampi ale.

Ruokalajin kevyehköön kaalin sävyttämään makuun sopii viineistä parhaiten vivahteikas ja ryhdikäs valkoviini. Valitse esimerkiksi grüner veltliner tai riesling.

© Alko

Jos haluat punaviiniä, valitse kaveriksi kevyehkö ja hapokas marjaisa ja raikas punaviini, esimerkiksi Richard’s Dornfelder Trocken, 8,99 e .

Pataruokaterveisin

Blonditiina


    Olen Tiina Rantanen,  monissa liemissä keitetty ruoka- ja viinitoimittaja, 7 kirjaa kirjoittanut tietokirjailija, kotitalousopettaja, purkkiblondi sekä ylpeä äiti. Olen aina ollut ruokaihminen henkeen ja vereen. Ruokafilosofiani on urani alusta asti ollut: ”Herkkuja helposti”, eikä blogini kotikeittiöön suunnitellut ruokaohjeet tee siitä poikkeusta. Ruoan lisäksi rakastan matkustamista ja maailman katsomista kamerani linssin läpi. Toimittajana otan postauksissani kantaa myös ruokamaailman kuumiin puheenaiheisiin.

Yhteydenotot: tiinajrantanen@gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Lammaskaali argentiinalaisin maustein

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *