Lapsuuden ruokamuistot luovat turvallisuudentunnetta

Lapsuuteni ruokamuistot osuvat 1960-70 -luvulle, oman jälkikasvuni taas 1990-2000 -luvulle. Yhteistä meille on se, että molempien lempiruokaa on ollut äidin tekemä makaronilaatikko.

Vuonna 2015 Taloustutkimus kysyi suomalaisilta lapsuuden kotiruokasuosikkeja, joiden he toivoisivat säilyvän suomalaisessa ruokakulttuurissa. Tutkimukseen vastasi yli tuhat suomalaista ja tulokset kertovat, että suomalaisilla on kolme erityistä kotiruokasuosikkiannosta.

”Listan kärjessä karjalanpaisti, karjalanpiirakka ja makaronilaatikko jakavat tittelin Suomen suosituimmista lapsuuden kotiruoista. Yhteensä tämä kolmikko keräsi lähes 40 prosenttia kaikista äänistä. Hieman yllättäen listan hännillä keikkuvat tutut keittoruoat, makkarakeitto ja lihakeitto ”, Suomalaisen Työn Liiton projektipäällikkö Merja Mantila kuvailee suomalaisten mieltymyksiä.

Kotiruoka on turvallista perusruokaa

1960-70 luvulla lapsuuteni ja nuoruuteni Stadissa viettäneenä olen hieman huvittuneena seurannut luomu-, lähi- ja kotiruokatrendejä. Saarioisten äitien kasvattama sukupolvi kun luulee keksineensä pyörän uudestaan. Nimittäin kerronpa teille salaisuuden: läskisoosi, makaronilaatikko, karjalanpaisti, nakkikastike tai pyttipannu olivat viime vuosituhannella ihan tavallista työläisperheen kotiruokaa. Niissäkin perheissä, joissa molemmat vanhemmat kävivät töissä.

Lapsuudessani keskiviikko oli juhlapäivä, se nimittäin oli äitini vapaapäivä. Kun viikolla muuten syötiin isän tekemää ruokaa, äidin kokkausvuoro oli keskiviikkoisin. Hän ei todellakaan ollut mestarikokki, mutta hänellä oli kolme ruokalajia, joissa oli ässä. Ne olivat lihamakaronilaatikko, sianlihakastike ja karjalanpaisti. Ne olivatkin lapsuuteni herkkuruokia.

Makaronilaatikko siirtyi 90-luvulla luonnollisesti omankin perheeni ruokalistalle. Sen sijaan sianlihakastike ja perheemme sunnuntairuoka karjalanpaisti tuntuivat omassa keittiössäni ihan liian retroilta. Minun keittiössäni vokattiin ja tehtiin pastaa. Keitetyt perunat vaihtuivat riisiin. Toki tein myös lihapatoja, mutta niihin hujahti mukaan vähintään yhtä paljon kasviksia kuin lihaa.

Makaronilaatikko näyttää olevan jokaisen sukupolven turva- ja arkiruokaa. Jos äitini teki sen aina samalla tavalla, minun laatikkoni oli taas joka kerta vähän erilailla tuunattu versio. Kun poikani sai valita lasagnen ja makaronilaatikon välillä, hän valitsi jälkimmäisen. Joku kumma taika siinä ruoassa on.

Cityviljelykö uusi juttu?

Olen kotiruoalla kasvatettu lapsi. Kuten lähes kaikki meistä, joilla on jo puoli vuosisataa kilometrejä mittarissa. Perheeni asui Helsingin Hermannissa eli kantakaupungissa, mutta meillä oli oma kasvimaa. Cityviljelyä harrastettiin silloinkin. Kasvimaalta haettiin niin porkkanat kuin perunat suoraan kattilaan. Salaatit ja herneet, mansikat ja vadelmatkin tulivat omasta maasta. Eikä niille palstoille mitään torjunta-aineita tungettu, kaikki mitä sieltä ruokapöytään saatiin oli ihan luomua.

Lähiruokaa yhteisöllisesti

Perjantaisin ei hurautettu autolla hypermarketteihin, sillä kumpaakaan ei välttämättä ollut. Elintarvikkeet ostettiin päivittäin lähikaupoista. Pajunen, Elanto ja Heinosen lihakauppa olivat kävelyetäisyydellä. Ensimmäisestä ostettiin perustarvikkeet, toisesta haettiin Stadin paras leipä ja kolmannesta tuore, kotimainen liha. Punavuorelaishipsterit, kuulostaako jotenkin tutulta?

Kello 17.30 oli ruoka-aika. Piste. Silloin koko perhe kerääntyi saman pöydän ympärille. Syödessä päivitettiin missä mennään. Harrastuksiin ja kavereiden luokse rynnättiin vasta safkan jälkeen.

Ei sitä kotiruokaa ihan joka päivä tehty, sarjatyö ja ennakointi osattiin jo silloin. Edulliset ruhonosat kun vaativat hidasta hauduttamista, mutta eivät tykänneet kyttyrää lämmittämisestä. Pikemminkin päinvastoin. Tähteiden syöminen ja tuunaaminen oli itsestään selvää jo taloudellisista syistä. Ruokaa ei heitetty hukkaan ja hävikkiä ei tunnettu.

Ennen kaikki oli paremmin?

Vaikka avautumiseni voi tuntuakin Vanha kääpä muistelee -osastolta, totuus on, että nykytrendit eivät ole mitään uusia keksintöjä. Samoja asioita tehtiin aiemminkin, mutta syyt eivät olleet eettis-ekologisia. Käytäntöihin ohjasivat niukat resurssit ja käytännön pakko. Valmisruokia tai puolivalmisteita ei työläisperheissä ollut varaa syödä, ja niiden tarjonta oli muutenkin lapsenkengissä. Kakarat siis kasvatettiin kotitekoisella luomu- ja lähiruoalla ihan käytännön pakosta.

Nyt lähes mummoikäisenä kannatan lämpimästi näitä ruokatrendejä, vaikka niistä vouhkaaminen hymyilyttääkin. Mutta se, että entisestä käytännön pakosta on tullut vain kansakunnan kerman ja hyvin toimeentulevien etuoikeus, huolestuttaa oikeasti. Hyvä, puhdas ja eettinen ruoka kuuluu kaikille, sosiaaliluokasta ja tulotasosta riippumatta.

Retroilua

Olen viettänyt retro- tai lohturuokaviikkoja omassa sinkkutaloudessani ja tehnyt ruokia, jotka ovat minulle rakkaita lapsuudestani. Olen leiponut pullaa ja pyöräyttänyt tiikerikakun ekan kerran varmaan kahteenkymmeneen vuoteen. Lihaperunasoselaatikon tuunasin ihan omanlaisekseen Shepherd’s Pie -muunnokseksi. Maksastroganov sai käsittelyssäni unkarilaisen twistin. Ja tietysti tein myös sitä makaronilaatikkoa. Tällä kertaa maustoin sen chipotle-salsalla, currytahnalla ja sriracha-kastikkeella.

Monet lapsuuteni rakkaat ruokalajit pysyvät siis ohjelmistossani, sillä ne tuntuvat tutuilta ja turvallisilta. Mutta ne vaan kummasti kuitenkin päivittyvät 2010-luvulle.

Kotiruoka tuo turvallisuuden tunnetta tässä epävarmassa maailmassa. Mielestäni se on aika tärkeä juttu.

Terveisin Himahellan Tiina

P.S. Minkä kotiruoan lapsuudestasi haluaisit säilyvän suomalaisessa ruokakulttuurissa? Näin suomalaiset vastasivat. – Karjalanpaisti (13%) – Karjalanpiirakka (13 %) – Makaronilaatikko (13 %) – Lihapullat (11 %) – Hernekeitto (9%) – Kaalikääryleet (9%)

Lähde: Sinivalkoinen jalanjälki -tutkimus / Taloustutkimus, helmikuu 2015

---

    Olen Tiina Rantanen,  monissa liemissä keitetty ruoka- ja viinitoimittaja, 7 kirjaa kirjoittanut tietokirjailija, kotitalousopettaja, purkkiblondi sekä ylpeä äiti. Olen aina ollut ruokaihminen henkeen ja vereen. Ruokafilosofiani on urani alusta asti ollut: ”Herkkuja helposti”, eikä blogini kotikeittiöön suunnitellut ruokaohjeet tee siitä poikkeusta. Ruoan lisäksi rakastan matkustamista ja maailman katsomista kamerani linssin läpi. Toimittajana otan postauksissani kantaa myös ruokamaailman kuumiin puheenaiheisiin.

Yhteydenotot: tiinajrantanen@gmail.com  

Seuraa Himahella -blogia Facebookissa Seuraa Himahella -blogia Pinterestissä Seuraa Himahella -blogia Instagramissa