Himahella

Lihapullat kolmen äidin tapaan

Äidin lihapullat tarjotaan ruskeassa kastikkeessa. © Tiina Rantanen

Lihapullat ovat perinteinen kotiruoka ympäri maailmaa ja niillä on yhtä monta reseptiä kuin on äitiä, mummoa tai mammaa.

Lihapyörykät tunnetaan lähes kaikissa ruokakulttuureissa, joskin niiden koostumus ja koko vaihtelevat. Pelkästään turkkilainen keittiö tarjoaa yli 80 erilaista lihapullatyyppiä ja köftet ovatkin suosittua ruokaa itäiseltä Välimereltä aina Aasiaan asti.

Lihapullat valmistetaan lihamurekemassasta, joka pyöritellään pieniksi palleroiksi ja kypsennetään rasvassa pannulla tai terveellisesti uunissa. Lihapullat voidaan myös keittää lihaliemessä.

Perinteisissä pyöryköissä on käytetty mausteena vain suolaa, pippuria ja sipulia. Ns. mummon lihapullissa maistui usein maustepippuri, jota Suomessa on tyypillisesti käytetty ruoanvalmistuksessa. Perinteisesti lihapullat tarjotaan ruskeassa kastikkeessa, joka on pyöristetty kermalla.

 

© Tiina Rantanen

Äidin lihapullat

4 annosta

500 g jauhelihaa (nauta tai sika-nauta)

1 sipuli

2 dl vettä tai kermaviiliä

1 dl korppujauhoja

1 kananmuna

1 -1 1/2 tl suolaa

1/4 tl musta- tai maustepippuria

Lisäksi

1 rkl voita ja öljyä paistamiseen

  1. Silppua sipuli ja kuullota silppu pannulla voissa. Anna sipulin jäähtyä.
  2. Sekoita korppujauhot nesteeseen ja anna turvota vartin verran.
  3. Lisää korppujauhoihin kananmuna, mausteet, sipulisilppu. Sekoita tasaiseksi ja lisää jauheliha. Sekoita ainekset keskenään nopeasti mureketaikinaksi. Mitä kauemmin murekemassaa vaivaa, sen kumimaisempi ja kimmoisampi lopputulos. Lihaseokseen syntyy sitko aivan kuten leipätaikinaan.
  4. Anna mureketaikinan levätä jääkaapissa noin puolen tunnin ajan ennen pyörittelyä.
  5. Muovaile taikinasta palleroita.
  6. Paista pannulla, johon on laitettu voita ja öljyä. Paista lihapullia ensin niin, että ne saavat väriä. Sen jälkeen vähennä lämpöä ja anna lihapullien kypsyä niin, että lihapullat ovat sisältä kypsiä, mutta jäävät kuitenkin pehmeäksi. Lihapullista ei saa tulla kovia.
  7. Kun lihapullat ovat kypsiä, lisää pannulle 1 dl vettä ja 1 dl kermaa. Anna hautua hetki. Tarkista maku.
  8. Tarjoile lihapyörykät perunoiden ja suolakurkun kera.
italo-mamman lihapullat kypsyvät herkulliseksi tomaattikastikkeessa. © Tiina Rantanen

 

Italo-mamman paremmat lihapullat

6 annosta

750 g sika-nautajauhelihaa

3 palaa hieman kuivahtanutta paahtoleipää

½ dl valkoviiniä

2 kananmunaa

1 dl pinjansiemeniä

½ dl korintteja tai 1 dl rusinoita

1 dl silputtua lehtipersiljaa

3-5 valkosipulinkynttä

1 ½ dl raastettua parmesaania

¼ tl mustapippuria

½- 1 tl suolaa

LISÄKSI

1 dl vehnäjauhoja

2-3 rkl voita

TOMAATTIKASTIKE

2 keskikokoista sipulia

1 Solo-valkosipulinkynsi

2­-3 rkl oliiviöljyä

2 dl valkoviiniä tai 1/2 dl balsamiviinietikkaa

3 tlk (1,2 kg) tomaattimurskaa

2 rkl hunajaa

1 tl suolaa

mustapippuria

( 1 tl fenkolinsiemeniä)

 

1.Tee lihapullataikina. Leikkaa leivästä kuoret pois, murentele ja liota pehmeäksi viinitilkassa. Hienonna valkosipuli. Sekoita kaikki lihapullataikinan ainekset keskenään ja anna taikinan seisoa tomaattikastikkeen valmistumisen ajan.

2. Tee tomaattikastike. Silppua sipulit ja hienonna valkosipuli. Kuullota sipulisilput öljyssä ja lisää pannulle valkoviini/balsamiviinietikka. Anna kiehahtaa. Lisää loput ainekset ja hauduta kastiketta vähintään puoli tuntia, mieluimmin parikin tuntia.

3. Pyörittele mureketaikinasta lihapullia. Levitä vehnäjauhot lautaselle ja pyörittele pullat vehnäjauhoissa. Sulata voi paistinpannulla ja ruskista lihapullat voissa. Lihapullien tarvitsee vain saada paistopinta, ne kypsyvät loppuun tomaattikastikkeessa. Pane lihapyörykät tomaattikastikkeeseen ja anna niiden kypsyä siinä pastan keittämisen ajan.

Jos et halua rasvankäryjä keittiöösi, voit myös kypsentää pyöryköitä 225-asteisessa uunissa 15 minuuttia. Tällöin niitä ei tarvitse jauhottaa. Tai voit kypsentää koko ruoan uunissa. Asettele raa´a, jauhoittamattomat pullat uunivuokaan ja kaada tomaattikastike niiden päälle. Kypsennä 225-asteisessa uunissa noin 25 minuuttia.

5. Tarjoa keitetyn spaghetin tai penne-pastan kanssa.

 

Viinisuositus:

© Alko

Italialaisten lihapullien kaveriksi sopii eskitäyteläinen ja kevyn yrttinen Ruffino Chianti Organic, 11,99 euroa,

 

Tarjoa marokkolaiset broileripyörykät keitetyn kuskusin, riisin tai perunasoseen kera. © Tiina Rantanen

 

Helpot broileripullat marokkolaiseen tapaan

4-5 annosta

gluteeniton, munaton

800 g broilerin jauhelihaa

200 g maitorahkaa

2 tl Ras El Hanout -mausteseosta

3-4 valkosipulinkynttä raastettuna

1 tl suolaa

(1 dl korintteja, rusinoita tai kuivattuja karpaloita)

Tomaattikastike

400-500 g tomattimurskaa  tai säilöttyjä tomaatteja

1 limetin tai 1/2 sitruunan raastettu kuori ja mehu

1 rkl hunajaa

1 1/2 tl Sriracha-chilikastiketta tai 1/2 silputtu chili

3/4 tl suolaa

15-20 mustaa oliivia

1 dl silputtua korianteria

  1. Sekoita mureketaikinan ainekset käsin keskenään. Pyöritä massa pulliksi ja pane ne vieriviereen uunivuokaan.
  2. Sekoita tomaattimurska, sitrusmehu ja -kuori, hunaja, chili  ja suola keskenään. Kaada kastike broileripyöryköiden päälle.
  3. Ripottele tomaattikastikkeen päälle oliivit ja  3/4  dl silputtua korianteria. Peitä uunivuoka kannella tai foliolla.
  4. Kypsennä broileripyöryköitä 200 asteisessa uunissa noin 25 minuuttia. Poista kansi ja jatka kypsennystä vielä 10 minuuttia. Ripottele pinnalle loput korianterista.
  5. Tarjoa pyörykät keitetyn kuskusin, riisin tai perunasoseen kanssa.

Lihapullaterveisin

Blonditiina


    Olen Tiina Rantanen,  monissa liemissä keitetty ruoka- ja viinitoimittaja, 7 kirjaa kirjoittanut tietokirjailija, kotitalousopettaja, purkkiblondi sekä ylpeä äiti. Olen aina ollut ruokaihminen henkeen ja vereen. Ruokafilosofiani on urani alusta asti ollut: ”Herkkuja helposti”, eikä blogini kotikeittiöön suunnitellut ruokaohjeet tee siitä poikkeusta. Ruoan lisäksi rakastan matkustamista ja maailman katsomista kamerani linssin läpi. Toimittajana otan postauksissani kantaa myös ruokamaailman kuumiin puheenaiheisiin.

Yhteydenotot: tiinajrantanen@gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Lihapullat kolmen äidin tapaan

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *