MAINOS | Luomukassi
MAINOS |  Himahella

Luomukassi julisti kokkisodan: Karitsan parikyljykset ja kukkakaaliwingsit

Grillattu karitsan parikyljys tarjottiin chimichurrin ja kukkakaaliwingsien kanssa. © Tiina Rantanen

Korona-aika innoitti kokeilemaan kotiovelle toimitettavaa Luomukassia ensiksi ihan maksavana asiakkaana. Totesin liikeidean istuvan mainiosti omaan keittiöfilosofiaani. Laadukkaista luomuraaka-aineista valmistui kassin ohjeilla helppoa ja herkullista kotiruokaa.

Kokeilu muuttui kaupalliseksi yhteistyöksi, kun sovimme Aromipaja-blogia pitävän Mikko Niemen kanssa kokkisotivamme Luomukassin sisällöllä siten, että saisimme käyttää myös oman jääkaappimme olemassa olevaa sisältöä.  Kaupassa ei saisi käydä. Mitä keittiöissämme sitten syntyi kahden viikon aikana? Sen voit lukea niin Himahellan kuin Aromipajan postauksista.

Kokkisodan kakkososassa kisasimme viikon 23 Karanteenin lohtukassin sisällöllä. Kassin raaka-aineilla oli suunniteltu syntyväksi:

Karitsan parikyljys mummonmuusilla

Pinaattikeitto ja näkkileipiä chilihummuksella

Kukkakaaliwingsit ja paistettuja muikkuja

Kassin saavuttua maanantaina loin strategiani. Valitsin kokkisodassa tehtäväksi annokseksi karitsan parikyljykset ja niiden lisäkkeeksi päätin tehdä kukkakaaliwingsit. Mikko puolestaan päätti käydä taistoomme muikut aseenaan.

Käy katsastamassa linkin takaa myös Mikon kisasafka:  Rapeat muikut uunissa ja pinaattiperunamuusi 

Rapeat uunimuikut ja pinaattiperunasose Aromipajan tapaan © Mikko Niemi / Aromipaja

Kassin muikuista tein jo edellisenä päivänä rantakalaa eli suomalaisten sisävesikalastajien työpaikkasafkaa. Aivan uskomattoman herkullinen perinneruoka istuu mainosti Suomen suveen. Rantakalan ohjeen löydät alla olevasta linkistä:

Rantakala – yksinkertaisesti hyvää

Rantakala on perinteinen suomalainen klassikkoruoka. © Tiina Rantanen

Käytin kassin raaka-aineista karitsan parikyljykset, kukkakaalin ja niiden mausteseospussin, kauramaidon, valkosipulin ja sitruunan. Chimichurrin yrtit poimin omasta puutarhastani. Ruoat siis syntyivät hyvin yksinkertaisista aineksista.

Nämä Luomukassista löytyneet raaka-aineet käytettiin kokkisodassa. © Tiina Rantanen

Grillatut karitsan parikyljykset

Luomukassin ohjeen mukaan karitsan parikyljys valmistetaan seuraavasti:

2-4 karitsan pariyljystä

suolaa, pippuria

(timjamia)

1 sitruuna

  1. Ota lihat huoneenlämpöön noin varttia ennen paistamista.
  2. Hiero suolaa ja pippuria (sekä timjamia) lihan pintaan, anna seisoa huoneenlämmössä vielä noin 5-10 minuuttia.
  3. Paista huoneenlämpöoisiä parikyljyksiä kuumassa grillissä tai pannussa parin minuutin ajan per puoli niin, että parikyljykset jäävät mukavasti mediumiksi. Puolita sitruuna ja grillaa sitä parilalla kyljysten kypsymisen ajan.
  4. Kääri kyljykset folioon vetäytymään vajaaksi kymmeneksi minuutiksi. Purista kyljysten päälle grillatun sitruunan mehua.
Chimichurri on yksi Argentiinan kansallisruoista. © Tiina Rantanen

Chimichurri- Himahellan kokkisodan salainen ase

Chimichurri-kastike on yksi Argentiinan kansallisruoista ja se kuuluu olennaisena osana asadoon, argentiinalaisiin grillijuhliin, jossa sitä tarjotaan lihan kastikkeena. Chimichurri on kuulunut kesäkeittiööni Argentiinan reissuni jälkeen. Samoin kuin kreikkalainen tsatsiki, joka olisi sekin sopinut grillatun karitsan parikyljyksen kaveriksi. Koska terassillani on yrttiviljelmä, oli täysin luvallista ottaa salainen aseeni käyttöön tässä kokkisodassa.

Chimichurri-kastikkeesta kerrotaan useampaakin tarinaa, mutta hauskin niistä kertoo irlantilaisesta maahanmuuttajasta, James ”Jimmy” McCurrysta. Teurastaja vieraili argentiinalaisella karjatilalla 1800-luvulla ja hänelle tarjottiin siellä avotulella grillattua lihaa. Kiitokseksi ateriasta mies valmisti paikallisista yrteistä kastikkeen, jota nautittiin tirisevän kuuman lihan kanssa. Hitiksi noussut kastike nimettiin hänen mukaansa, mutta miehen nimi muuttui argentiinalaisten suussa Chimi Churriksi.

Ainekset vaihtelevat alueittain, mutta persilja, chili, oregano, timjami, valkosipuli, pippuri ja suolaa ovat chimichurrin tavallisimmat raaka-aineet. Juoksevuutta kastikkeeseen saadaan öljystä ja viinietikasta. Ohjeita on erilaisia ja kastikkeen tulisuusaste vaihtelee miedosta hyvinkin tuliseen.

Himahellan chimichurri

noin 3 dl

1/2 dl hienonnettuja valkosipulin kynsiä

3 laakerinlehteä

2 rkl Provencen yrttiseosta

1/2 dl tuoretta hienonnettua minttua tai korianteria

1/2 dl tuoretta hienonnettua timjamia

1 dl tuoretta hienonnettua lehtipersiljaa

1 rkl sormisuolaa

1 tl mustapippuria

1 rkl makeaa chilikastiketta

1 rkl hienonnettua punaista chiliä

2 dl oliiviöljyä

3/4 dl balsamiviinietikkaa

  1. Hienonna valkosipulinkynnet ja tuoreet yrtit.
  2. Mittaa kaikki ainekset kannelliseen tölkkiin tai pulloon. Ravista niin kauan, että ainekset ovat kokonaan sekoittuneet.
  3. Jätä jääkaappiin vuorokaudeksi tekeytymään, minkä jälkeen kastike on valmis käytettäväksi. Kastike säilyy jääkaapissa viikon.

Helpot kukkakaaliwingsit

kaksi annosta

kasvis, maidoton

iso kukkakaali tai kaksi pienempää, noin 1 kg

Leivitystaikina

2 dl vehnäjauhoa (tai gluteenittomia jauhoja)

1 tl juustokuminaa eli jeeraa

1 tl (savu)paprikajauhetta

1/2  tl cayennenpippuria

1 tl suolaa

1 dl kauramaitoa tai kivennäisvettä

  1. Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen.
  2. Irrota kukkakaalista nuput. Halkaise isoimmat nuput.
  3. Sekoita leivitystaikinan kuivat ainekset keskenään kulhossa. Sekoita joukkoon kauramaito tai vesi hyvin vatkaten. Taikinan tulisi olla paksuhkoa, jotta se tarttuu hyvin kukkakaalin pintaan. Lisää tarvittaessa jauhoja tai vettä.
  4. Dippaa kukkakaalilohkot yksitellen taikinassa niin, että leivitys ympäröi kukkakaalin. Kopauta ylimääräiset taikinat kulhon reunaan ja aseta palat leivinpaperilla vuoratun uunipellin päälle.
  5. Kypsennä kukkakaalipaloja uunissa 20 minuuttia, käännä palat puolessa välissä paistoa.
  6. Tarjoa grillattujen karitsan parikyljysten ja chimichurrin kanssa.

Viinivinkki

Piemonten nebbiolo -punaviini viihtyy karitsan kaverina. © Tiina Rantanen

Karitsan parikyljysten kaverina maistuu Italian Piemontesta tuleva Nebbiolo-rypäleestä valmistettu vivahteikas ja kehittynyt, keskitäyteläien  Fontanafredda Ebbio Langhe Nebbiolo 2018, 16,99 e.

Lue myös:

Kukkakaaliwingsit on helppo vegeherkku

Luomukassi julisti kokkisodan 1: Himahellan kasvislasagne

Luomukassi sisältää raaka-aineet kolmeen ateriaan. Kassin voi tilata 2 tai 4 hengelle.

Mitä Luomukassi sisältää?

Luomukassi sisältää kolmeen ateriaan kaikki raaka-aineet ja viikoittain vaihtuvat reseptit. Tarvitset kotoa vain suolan, pippurin, öljyn ja perusmausteet. Kassivaihtoehtoja on neljä: luomulihakassi, kala-kasviskassi, vegaanikassi sekä karanteeni-lohtukassi. Reseptit ovat suunniteltu siten, että niiden valmistukseen menee noin 10-45 minuuttia ja ruoat onnistuvat kokemattomaltakin kokilta. Kasseja voi tilata mitoitettuna kahdelle ja neljälle hengelle. Kahden hengen Luomukassin hinta on 68 euroa. Jos käytät tilatessasi Himahella20 -koodia, saat kassista 20 prosentin tutustumisalennuksen.  Voit tilata Luomukassin aluksi kokeilumielessä. Palvelu on suunniteltu joustavaksi ja siinä ei ole mitään sitoutumisaikoja. Käyttäjät maksavat vain toimitetuista kasseista. 

Kokeile vastaavanlaista kokkisotaa ystäviesi kanssa. Tilatkaa luomukassit ja kokatkaa vaikka videoyhteyden välityksellä. Se on  herkullista viikonloppuohjelmaa kokkauksesta tykkääville!

Kokkisotaterveisin

Blondtiina


    Olen Tiina Rantanen,  monissa liemissä keitetty ruoka- ja viinitoimittaja, 7 kirjaa kirjoittanut tietokirjailija, kotitalousopettaja, purkkiblondi sekä ylpeä äiti. Olen aina ollut ruokaihminen henkeen ja vereen. Ruokafilosofiani on urani alusta asti ollut: ”Herkkuja helposti”, eikä blogini kotikeittiöön suunnitellut ruokaohjeet tee siitä poikkeusta. Ruoan lisäksi rakastan matkustamista ja maailman katsomista kamerani linssin läpi. Toimittajana otan postauksissani kantaa myös ruokamaailman kuumiin puheenaiheisiin.

Yhteydenotot: tiinajrantanen@gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Luomukassi julisti kokkisodan: Karitsan parikyljykset ja kukkakaaliwingsit

Maija-Mummi

Olen käyttänyt Luomukassia koko corona-ajan ja onneksi niin, koska en varmaankaan olisi kokannut niin monipuolisesti ja terveellisesti muutoin. Joitakin pettymyksiä on matkaan mahtunut mutta yleis arvosana on kyllä hyvä.

Vastaa käyttäjälle Maija-MummiPeruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *