MAINOS |
MAINOS |  Himahella

Macaroni and cheese on arjen helppo lohturuoka

Kaupallinen yhteistyö Le Gruyère AOP

Mac and cheese kattilassa valmistettuna on pikaruokaa. © Tiina Rantanen

Macaroni and cheese, tai lyhyemmin mac and cheese, on pastasta ja juustosta valmistettava ruoka. Yhdysvalloissa ruokalaji ilmestyi keittokirjoihin 1800-luvun alkupuolella. Se oli suosittua etenkin italialaisten maahanmuuttajien keskuudessa. Annos tunnetaan niin sanottuna lohturuokana eli comfort foodina etenkin Yhdysvalloissa, Australiassa, Kanadassa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Reseptejä on yhtä monta kuin kokkejakin. Niinpä Himahellan keittiössä ruokalaji sai sveitsiläisen twistin Le Gruyère AOP -juustosta.

Mac and cheese oli 1950- ja 1960-luvulla suosittua varsinkin lasten keskuudessa ja kyseiset sukupolvet ovat siirtäneet tuon lapsuuden makumuiston myös omille lapsilleen. Mac and cheese nimitystä ruoasta alettiin käyttämään 1990-luvulla. Samoihin aikoihin annosta aloitettiin tarjoilla myös ravintoloissa. Kyseessä on helppo ja täyttävä ruokalaji, joka valmistuu nopeasti vain muutamasta raaka-aineesta. Annoksen pasta on tyypillisesti putkimaista ja juusto kermaista.

Kattilassa ruoka valmistuu alle puolessa tunnissa, mutta monille se aito mac and cheese tarkoittaa uunissa kypsennettyä vuokaruokaa. Niinpä Himahellassa tehtiin molempia.

Koska mielestäni ruoka kaipaa väriä, lisäsin joukkoon näin hernesesongin aikana tuoreita herneitä. Pakasteherneet toimivat aivan yhtä hyvin! Ja koska harvoin kokkaan ilman yrttejä, käytin mausteeksi pihallani kasvavaa tuoretta salviaa, joka sopii mainiosti maustamaan tuhteja, rasvaisia ruokia!

Macaroni and cheese saa väriä ja makua herneistä ja tuoreesta salviasta. © Tiina Rantanen

Nopea macaroni and cheese kattilassa

4 annosta

lakto-vegetaarinen

500 g pennepastaa raakana

vettä, suolaa

2 dl kuohukermaa

1 rkl sinappia

300 g Le Gruyeré AOP -juustoa raastettuna

300 g (pakaste)herneitä

1/4 tl rouhittua mustapippuria

2 rkl silputtua salviaa

  1. Keitä pasta reippaasti suolalla maustetussa vedessä pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta pasta. Laita takaisin kattilaan.
  2. Sekoita kerma ja sinappi keskenään. Lisää pastan joukkoon herneet, sinappikerma ja raastettu juusto. Kuumenna sekoittaen, kunnes juusto on sulanut.
  3. Mausta ruoka reippaasti mustapippurilla ja tuoreella silputulla salvialla. Tarjoa sellaisenaan tai lisää joukkoon pieniksi kuutioiksi leikattua kinkkua tai kypsää broileria.
  4. Tarjoa heti vihersalaatin kanssa.

Vinkki! Voit tarjota mac and cheesen vaikkapa valmiiden lihapullien lisäkkeenä.

Uunissa kypsennetty, rapeapintainen Mac and cheese muistuttaa perinteistä makaronilaatikkoa. © Tiina Rantanen

Mac and cheese -vuoka

1.Valmista macaroni and cheese ylläolevan ohjeen mukaan.

2. Kaada seos voideltuun uunivuokaan ja ripottele pinnalle seos, jossa on 1 dl korppujauhoja ja 2 dl raastettua Le Gruyeré AOP -juustoa. Lorauta vuokaan vielä desin verran maitoa.

3. Kypsennä vuokaa 225-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia tai kunnes pinta on saanut väriä. Tarjoa heti.

Himahellan Tiina Gruyère-juuston ympäröimänä.
Blonditiina juustotaivaassa Sveitsissä. Ympärillä sellaiset 20 000-30 000 kiloa Le Gruyère AOP -juustoa. Kuva: Ville Palonen © Ville Palonen

Lohturuokaterveisin

Blonditiina


    Olen Tiina Rantanen,  monissa liemissä keitetty ruoka- ja viinitoimittaja, 7 kirjaa kirjoittanut tietokirjailija, kotitalousopettaja, purkkiblondi sekä ylpeä äiti. Olen aina ollut ruokaihminen henkeen ja vereen. Ruokafilosofiani on urani alusta asti ollut: ”Herkkuja helposti”, eikä blogini kotikeittiöön suunnitellut ruokaohjeet tee siitä poikkeusta. Ruoan lisäksi rakastan matkustamista ja maailman katsomista kamerani linssin läpi. Toimittajana otan postauksissani kantaa myös ruokamaailman kuumiin puheenaiheisiin.

Yhteydenotot: tiinajrantanen@gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Macaroni and cheese on arjen helppo lohturuoka

Mimmi

Ylipaino on lähes ainoa syy miksi se ei ole mitään suositeltavaa ruokaa. Ja tietty USA on kuuluisa lihavista lapsista.

Vastaa käyttäjälle MimmiPeruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *