Himahella

Musta on nyt must - Mustat burgerisämpylät ja salmiakkimajoneesi

 

© Tiina Rantanen

Hampurilaiset ovat klassikkoruokaa, mutta siinä miten tuon jenkkiherkku kootaan, on jo pitkään ollut omat trendinsä. Pinterestiä selaillessani huomasin, että mustat burgerit ovat nyt kuumaa kamaa. Niinpä Blondikeittiössä kokeiltiin, miltä lääkehiilellä mustaksi värjätyt briossisämpylät maistuvat. Herkkuahan siitä syntyi. Kun  sämpylän väliin sujauttaa vielä nyhtölammasta tai nyhtöpossua ja lusikoi mausteeksi alkoholittomallla Salmiakkikossulla maistettua remouladekastiketta, niin kesän kuumin trendiherkku oli syntynyt. Marinoitu punasipuli sopii sekin burgerin väliin piiloitettavaksi. Kaveriksi frittasin vielä juuresranskalaisia, mutta uunissa kypsentämällä syntyy terveellisempi vaihtoehto.

© Tiina Rantanen

Mustat burgerisämpylät

8-12 kappaletta

2 1/2 dl vettä

1/2 dl maitoa

25 g tuore hiivaa tai 1 pussi kuivahiivaa

2 rkl jauhettuja hiilitabletteja

2 rkl sokeria

1 1/2 tl suolaa

1 kananmuna

50 g sulatettua voita

noin 9 dl erikoisvehnäjauhoja

Voiteluun

1 kananmuna

Koristeluun

seesaminsiemeniä

  1. Murentele hiiva yleiskoneen kulhoon, lisää kädenlämpöiset nesteet, sokeri ja jauhettu hiili. Jos käytät kuivahiivaa, käytä lämpimämpää (42 asteista) taikinanestettä. Anna seistä noin viisi minuuttia, kunnes seos alkaa kuplia
  2. Sekoita keskenään jauhot ja suola. Lisää jauho-suola seos sekä kevyesti vatkattu kananmuna sekä voisula nesteen joukkoon
  3. Vaivaa yleiskoneella pienellä nopeudella noin 10 minuutin ajan. Taikina on löysähköä. Ripottele taikinalle hieman jauhoja ja peitä kulho. Pane taikina kohoamaan jääkaappiin yön yli tai noin 8 tunniksi.
  4. Nosta noussut taikina kulhosta jauhotetulle pöydälle ja jaa taikina 8-12 osaan. Pyöritä palat sämpylöiksi.
  5. Kohota vedottomassa paikassa liinan alla vielä reilun tunnin ajan.
  6. Pane uuni kuumenemaan 200 asteeseen ja pistä laakea vesiastia uunin pohjalle.
  7. Paista sämpylöitä 200-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.
© Tiina Rantanen

Blonditiinan nyhtöpossu

15 annosta

1 ½ – 2 kg possun niskaa eli kasleria

1 ½ -2 rkl karkeaa merisuolaa

2 sipulia

2-3 valkosipulinkynttä

2-3 tähtianista

1 tl piparkakkumaustetta tai 5 piparkakkua

500 g amerikkalaista (savunmakuista) grillikastiketta

  1. Hiero lihan pintaan merisuolaa niin, että lihan pinta rikkoutuu. Anna lihan suolautua huoneenlämmössä pari tuntia.
  2. Pane liha kannelliseen uunipataan. Kuori ja viipaloi sipuli ja asettele viipaleet pataan lihan ympärille. Heitä pataan muutama tähtianis.
  3. Mausta grillikastike murskatuilla piparkakuilla tai piparkakkumausteella. Lisää grillikastiketta pataan niin, että se peittää sekä lihan että sipulit. Kypsennä kansi päällä 100 asteisessa uunissa 6-8 tuntia
  4. Nosta liha kastikkeesta ja anna sen jäähtyä puoli tuntia. Revi liha kahdella haarukalla ’riekaleiksi’. Pane kastike kattilaan ja keitä sitä kasaan kun revit possua. Pane revitty liha takaisin kastikkeeseen ja sekoita hyvin. Kuumenna.
  5. Nauti nyhtöpossu hampurilaissämpylän välissä.
© Tiina Rantanen

Juuresranut

neljä annosta

1/2 kg bataattia

300 g palsternakkaa

250 g porkkanaa

1/2 dl öljyä

1/2 tl suolaa

ripaus mustapippuria

  1. Kuori juurekset ja leikkaa ne ohuiksi pitkiksi tikuiksi. Pyörittele kasvikset öljyssä, suolassa ja pippurissa. Levitä pellille leivinpaperin päälle.
  2. Paista juuresranskalaisia 225 asteessa 30-35 minuuttia. Kääntele kypsennyksen loppupuolella ja nosta lopuksi uunin ylätasolle, jotta ranskalaiset saavat hieman väriä.
  3. Tarjoa salmiakkimajoneesin kanssa.

Salmiakkimajoneesi

2 dl valmista remouladekastiketta (Erik´s)

2 rkl alkoholitonta Koskenkorva salmiakki -likööriä

  1. Mausta remoulade-kastike salmiakkikossulla ja tarjoa hampurilaisen ja/tai juuresranskalaisten kanssa.

Karamellisoidut punasipulit

6 hampurilaiseen

6-8 punasipulia

1 rkl oliiviöljyä

2 rkl muscavadosokeria

1 tl suolaa

2 dl vettä

  1. Kuori ja viipaloi punasipulit ohuiksi renkaiksi. Kuumenna öljy paistokasarissa ja kypsennä sipuleita miedolla lämmöllä kunnes sipuli on kuullottunut ja saanut väriä.
  2. Lisää muut ainekset ja sekoita. Anna sipulin hautua miedolla lämmöllä vielä 20 minuuttia kunnes neste on haihtunut.

Vinkki! Karamellisoidut sipulit säilyvät jääkaapissa pari viikkoa. Karamellisoidut sipulit maistuvat myös grillatun lihan lisäkkeenä.

Juomavinkki

© Alko

Burgerin kaveriksi sopii eteläafrikkalainen, Reilun kaupan 1 litran muovipulloon pakattu mehevä ja hilloinen punaviini,  Consciology Cabernet Sauvignon , 10,99 euroa.

 


    Olen Tiina Rantanen,  monissa liemissä keitetty ruoka- ja viinitoimittaja, 7 kirjaa kirjoittanut tietokirjailija, kotitalousopettaja, purkkiblondi sekä ylpeä äiti. Olen aina ollut ruokaihminen henkeen ja vereen. Ruokafilosofiani on urani alusta asti ollut: ”Herkkuja helposti”, eikä blogini kotikeittiöön suunnitellut ruokaohjeet tee siitä poikkeusta. Ruoan lisäksi rakastan matkustamista ja maailman katsomista kamerani linssin läpi. Toimittajana otan postauksissani kantaa myös ruokamaailman kuumiin puheenaiheisiin.

Yhteydenotot: tiinajrantanen@gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Musta on nyt must - Mustat burgerisämpylät ja salmiakkimajoneesi

Aru

Moi! Tästä on tainnu jäähä tuon hiilen määrä pois ohjeesta, paljonko siis sitä käytit että sait tuomosen kunnollisen mustan värin??

Tiina Rantanen

Kiitos huomiosta! Korjasin ohjeen ja lisäsin siihen sen 2 rkl jauhettuja hiilitabletteja!

Vastaa käyttäjälle Tiina RantanenPeruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *