Himahella

Mustikalla graavattu siika

Yhteistyössä mukana

Mustikkagraavattu siika sopii väritykseltään Suomi-aiheisiin teemabileisiin kuin nenä päähän. Siksi se oli ensimmäinen videoblogi, jota kuvasimme Himahellan keittiössä marraskuun lopussa. Sinivalkoisia juhlia kun vietetään tässä tasavallassa niin jouluna kuin juhannuksena

 

Tarjosin tätä herkkua jo vuosia sitten italialaisille vierailleni. Siinä oli saapasmaan asukkaat hieman ihmeissään suomalaisesta antipastosta. Toisessa kädessä oli riisillä täytetty pieni karjalanpiirakka, jonka päällä oli raakaa, omituisen väristä kalaa ja toisessa höyryävä glögimuki. Mutta hyvin näytti skandinaaviset herkut putoavan, niin yhdessä kuin erikseen.

Kuvauksissa opin itsekin uutta ja ihan kantapään kautta. Ostin visuaalisuuden vuoksi kuvauksiin pensasmustikoita. Vaikka tuoreet pensasmustikat ovat kauniita, ne eivät värjää kalaa samalla tavoin kuin metsämustikat. Pensasmustikan sisus kun on vihertävää eikä violetinsinistä! Käytä siis metsästä tai pakastealtaasta poimittuja mustikoita, jotta kala saa oikeasti vahvan sinisen sävyn.

Jos siika ei käy pyydykseen ja kalatiskistä löytyy helpommin lohta, nou hätä! Värjää lohi samalla tavalla puolukkamurskalla. Punainen lohi sopii sekin tonttuilusesongin suolapalaksi.

Talvella pikkupalat maistuvat perinteisen glögin kanssa, kesällä mustaherukanlehtijuoman tai oluen kanssa. Valkkarikin tietty käy ja on ihan makuasia valitseeko sen seuraksi sauvignon blacia vai puolikuivaa rieslingiä.

Jututin Alkon tuoteviestintäpäällikköä Taina Vilkunaa glögikauden lähestyessä ja kysäisin millaisista glögeistä suomalaiset tykkäävät.

Taina Vilkuna, Alko: ”Suomalaiset pitävät perinteisistä, mausteisista glögeistä ”

Katso myös Himahellan Mustikkagraavattu siika –resepti!

Sormet värjäytyvät tässä hommassa, mutta mitä välii!

Sinisiä herkkuhetkiä toivottaa Himahellan Tiina


      

Kommentoi

Kommentoi juttua: Mustikalla graavattu siika

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *