Himahella

Nopeasti rantakuntoon 7 - 8 vinkkiä tunnesyömisen ehkäisyyn

© Tiina Rantanen

Onko sinulla tapa syödä niin iloosi kuin suruusi?  Herkullisen ruoan syöminen tuottaa iloa, ruoalla juhlistetaan perhetapahtumia sekä ystävien kohtaamisia, mutta ruoka voi myös toimia lohduttajana vaikeissa tilanteissa. Tunnesyöminen  on monille liikakilojen kerääjä.

Yksi syö holtittomasti, toinen punnitsee jokaisen suupalansa, kolmas innostuu jokaisesta hypetetystä ruokavaliosta ja neljäs tekee välillä näitä kaikkia. Monen aikuisen naisen suhde ruokaan on häiriintynyt.

Joidenkin ruokasuhde vääristyy jo teininä, jolloin kriittisyys omaa kehoa kohtaan on suurimmillaan. Toisille niin käy aikuisena. Alkusysäyksenä saattaa toimia jokin iso elämänmuutos, kuten avioero, lasten lentäminen pesästä tai eläkkeelle jääminen. Elämään syntyy tyhjiö , ikävät tunteet kumpuavat pintaan ja tyhjiötä yritetään täyttää syömällä.

© Tiina Rantanen

Ongelmasyömistä on monenlaista –  oletko Rajaton, Rajoittaja vai Heiluri? 

Kun olet tylsistynyt, ahdistunut tai masentunut, käännytkö ruoan puoleen?

Aikuinen voi käyttää ruokaa kuin vauva lohduttavaa tuttia. Kun elämä murjoo, levy suklaata vie hetkeksi onnelaan. Jos vaikeita tunteita, kuten arvottomuutta, häpeää tai yksinäisyyttä, ei tunnisteta ja käsitellä, ruoan tarjoamaan lohtuun voi jäädä koukkuun.

Ruoan tuoma lohtu kestää kuitenkin vain hetken, ja pian turhautuminen ja suru palaavat.  Harva popsii porkkanoita suruunsa tai ahdistukseensa. Yleensä silloin tarttuu epäterveellisiin vaihtoehtoihin: rasvaisiin tai sokerisiin ruokiin, sillä nämä tuottavat eniten mielihyvää. Tästä syntyy kierre, jossa herkkupalaan tartutaan aina negatiivisten tunteiden iskiessä.

Ongelmasyömistä ja  -juomista voi esiintyä samaan aikaan.  Tai toinen voi korvautua toisella.

Rajaton ei ole läsnä

On ihmisiä, jotka syövät sekä iloonsa, että suruunsa. Heitä kutsutaan rajattomiksi. Heille käy kaikki. Rajaton ei välttämättä edes huomaa päätyvänsä jääkaapille tai tiedosta, mitä suuhunsa panee. Hän ei ole läsnä syömisessään. Hän lähinnä tankkaa, ihan sama millä.

Rajoittaja on kontrollifriikki

Ruokaa käytetään myös elämänhallintaan. Syömisen kontrollointi  on jo imagokysymys, josta hoikka ja tikissä oleva keho on todisteena itselle ja muille. Näitä tyyppejä kutsutaan rajoittajiksi. Heillä on kova itsekontrolli sen suhteen, mikä on sallittua.  Rajoittavat popsivat goiji-marjoja ja maca-jauheita, pitävät detox-kuureja sekä kirjaavat jokaisen suupalansa kalorilaskuriin. Lisäksi he saattavat olla himotreenaajia tyyliin salilla eka, salilla vika. Pahimmassa tapauksessa vääristynyt suhde ruokaan muuttuu anoreksiaksi.  Ulkoisiin ominaisuuksiin painottava media ja sosiaalinen media duck face –selfieineen on omiaan kasvattamaan tätä ongelmasyöjien ryhmää.

Heiluri on jojo

Heilurit taas ovat joko-tai-ihmisiä. Heiluri saattaa vetää kuukauden pari tiukkaa linjaa ruoan suhteen, mutta repsahtaa sen jälkeen.  Heiluri on se tyyppi, joka jojoilee painonsa kanssa. Pahimmassa muodossa  Heilurin syömishäiriö voi johtaa bulimiaan.  (Tunnistan itseni Heiluriksi! Olenhan laihduttanut elämäni aikana painoni verran moneen otteeseen.)

© Tiina Rantanen

Mikä laukaisee tunnesyömisen?

Stressi on tunnetila, joka vaikuttaa syömisen hallintaan. Saatat syödä huomattavasti enemmän kuin tavallisesti tai valita epäterveellisiä ruokia lievittääksesi olotilaasi. Osa puolestaan syö vähemmän stressaantuneena.

Tylsyys saattaa johtaa viihdesyömiseen. Jos ei ole mitään tekemistä, käydään jääkaapilla, aletaan leipoa tai kokata. Päätteellä surffaamisen ohessa on helppo sortua naposteluun ja sipsipussi katoaa tuulensuojaan ihan huomaamatta.

Huono itsetunto saattaa ohjata hakemaan lohtua ruoasta. Jos ihminen  kokee itsensä rumaksi ja arvottomaksi,  suklaasta tai kermaisesta premiumjäätelöstä saattaa löytyä lohduttaja. Tämä syöminen johtaa yleensä lihomiseen ja ihminen ahdistuu entistä enemmän.

Surullisuushuonotuulisuus ja suoranainen ketutus saattaavat  nekin laukaista lohtusyömisen. ”Mitä välii? Ketä kiinnostaa? Antaa mennä.”

Itsensä ruoalla palkitseminen on tyypillinen tunnesyömisen muoto. Joka kerran kun selvität jonkin haastavan tilanteen tai vaikkapa työtehtävän, on helppo palkita itseään esimerkiksi kuohuviinilasillisella. Miten monta skumppapulloa on tullutkaan poksautettua sanoin: ”Because I´m worth it!” – Koska olen sen arvoinen!

Aivan kuten kaikki muutkin riippuvuutta aiheuttavat aineet, kuten alkoholi, tupakka ja huumeet, ruokakin tekee onnelliseksi ja auttaa unohtamaan ongelmat hetkeksi. Muiden huumeiden kanssa voi pitää nollatoleranssia, mutta jokaisen meistä on syötävä pysyäkseen hengissä. Riippuvuusongelmissa on ehkä helpompaa olla totaalikieltäytyjä kuin kohtuukäyttäjä.

© Tiina Rantanen

Miten tunnesyömistä voi ehkäistä? Tässä 8 vinkkiä

  1. Kuuntele itseäsi. Kaipaatko sittenkään suklaata vai kenties päivänokosia tai ystävän seuraa? Mene nokosille tai kilauta kaverille.
  2. Pidä sallittuja herkkuja, kuten erilaisia kasviksia, aina saatavilla, valmiiksi kuorittuina ja paloiteltuina. Joskus porkkanan kuoriminenkin voi olla liikaa vaadittu, ja käsi nappaakin jääkaapista juustosiivun. Aseta sohvapöydälle kulhollinen erivärisiä kirsikkatomaatteja. Napsi niitä keksien sijasta televisiota katsellessa.
  3. Älä lähde ruokaostoksille nälkäisenä. Tee kauppalista, pysy siinä ja älä sorru heräteostoksiin. Jos voit, ulkoista kaupassakäynti muille perheenjäsenille.
  4. Tee aterioista mahdollisimman herkullisia. Dieetillä ollessakin on mahdollista herkutella sallituissa rajoissa. Opettele kokkaamaan uudenlaisia, keveitä kasvisruokia. Netti on pullollaan laihduttajallekin sopivia vegeohjeita.  Erityisesti intialainen, meksikolainen ja Kauko-Idän keittiöt tarjoavat maukkaita ja keveitä kasvisruokahetkiä.
  5. Varaa riittävästi aikaa terveellisten ruokien valmistamiseen. Tee kevytkokkauksesta uusi harrastus.
  6. Pidä kaapissa jotakin vähäenergistä, dieettiin sopivaa ruokaa, jonka saat lautasellesi hetkessä. Esimerkiksi sokeriton hedelmäkeitto tai lightlimu saattaa auttaa vaikean hetken yli.
  7. Keksi itsellesi ja käsillesi tekemistä. Toiset lähtevät lenkille, toiset ryhtyvät virkkaamaan isoäidin neliöitä. Tai puhu maratonpuhelu frendin kanssa. Puhelimessa on vaikea puhua suu täynnä.
  8. Avaatko viinipullon perjantaina oikeastaan vain tavan vuoksi? Korvaa  juoma lasissasi maustetulla kivennäisvedellä, johon olet laittanut sekaan kurkku- ja mansikkaviipaleita, jäitä sekä tuoretta minttua. Yleensä viinin litkiminen on vain tapa rentoutua televisiota katsellessa työviikon jälkeen. Alkoholiton, vähäkalorinen drinksu tai juoma ajaa yleensä saman asian.  Ja seuraavana aamuna  on hyvä fiilis, sillä olo ei tunnu mitenkään ankealta.

Kevyemmin kesää kohti!

Blonditiina


    Olen Tiina Rantanen,  monissa liemissä keitetty ruoka- ja viinitoimittaja, 7 kirjaa kirjoittanut tietokirjailija, kotitalousopettaja, purkkiblondi sekä ylpeä äiti. Olen aina ollut ruokaihminen henkeen ja vereen. Ruokafilosofiani on urani alusta asti ollut: ”Herkkuja helposti”, eikä blogini kotikeittiöön suunnitellut ruokaohjeet tee siitä poikkeusta. Ruoan lisäksi rakastan matkustamista ja maailman katsomista kamerani linssin läpi. Toimittajana otan postauksissani kantaa myös ruokamaailman kuumiin puheenaiheisiin.

Yhteydenotot: tiinajrantanen@gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Nopeasti rantakuntoon 7 - 8 vinkkiä tunnesyömisen ehkäisyyn

Hanna – Kotigourmeeta.blogspot.fi

Heiluri täällä hei!
Mielenkiintoinen teksti.
Itse en koe olevani tunnesyöjä, mä vaan rakastan ruokaa ja kaikenlaisia makuja (liikaa).
Talven pimeinä kuukausina tulee syötyä enemmän, kun sitä vaan nyhjöttää enemmän jääkaapin lähellä (vai onko tuo nyt sitä ’tylsyys-syöntiä? :O ) Keväisin auringon pilkahtaessa esiin katson kauhuissani peilistä valtavaa vatsamakkaraa ja ajattelen tulevaa kesälomaa rannalla langanlaihojen ystävien kanssa. Nyt on taas se aika 😀 Itsekuri on paremmassa kuosissa kuin viime keväänä, kolme viikkoa terveellistä syömistä ja liikkumista takana, tilasin jopa moottoroidun naulak… eikun juoksumaton 😀 Vielä ei moinen vehje ole naulakoksi joutunut vaan on käytössä 5x viikossa. Kaloreita en laske, enkä ole edes keittiövaakaa kaivanut esiin. Jätin pois leivän ja pastan, sekä punaisen lihan (kerran viikossa saa hairahtaa näistä yhteen…). Siiderit olen myös jättänyt vähemmälle, ja nautin lasin valkoviinispritzeriä sen sijaan. Katsotaan pääsenkö tänä vuonna tavoitteeseen ennen lomaa, viime vuonna en päässyt…

Tiina Rantanen

Suomalaisista 40 prosenttia on ylipainoisia, eli ongelma koskettaa meistä aika monia. Laihduttaminen on omanlaisensa kamppailulaji, puhutaan sitten parin kilon pudotuksen pikapyrähdyksestä tai monien kymmenien kilojen maratonilaihiksesta. Monella hyvän ruoan ystävällä on sama ongelma kuin itsellänikin; rakastan ruoanlaittoa ja syöminen on kivaa. Lisäksi se on ammatti. Kun vielä osaa tehdäkin herkullista sapuskaa, tulee monesti otettua se kielletty ja turha santsiannos. Mikä onkin se varsinainen lihomisen syy, koska pyrin tekemään ns. ravitsemussuositusten mukaista ruokaa ilman ylimääriäisiä rasvoja ja kermoja. Rantakuntoon tuskin päästään tänäkään kesänä, mutta iloitaan jokaisesta kadotetusta kilosta! Vaikka niistä ulkoisista makkaroista ei välittäisikään, ainakin meikäläisen iässä verenpaine ja kolesteroliarvot tykkäävät jo kovasti muutaman kilon pudotuksesta! Tsemppiä keventämiseen ja kiva kun kommentoit!

Vastaa käyttäjälle Tiina RantanenPeruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *