
Omenasesonki on avattu: Kokeile helppoja omenalettuja

Syksy on kotimaisten omenoiden sesonkia. Ja 2020 näyttää erinomaiselta omenavuodelta. Niinpä niistä tulee taiottua herkku, jos toinenkin, sillä pihani vanhat omenapuut ovat nyt hyvin satoisia.
Kuluvana sesonkina on jo herkuteltu kaura-omenapaistoksella, omenarisotolla, Kummitädin helpolla omenapiirakalla sekä omenaletuilla. Pari satsia olen tehnyt jo uuniomenahilloakin. Jos sanonta, että omena päivässä pitää lääkärin loitolla, pysyn terveenä varmaan koko omenasesongin!
Omenaletut
14-15 kappaletta
1 kananmuna
2 dl kreikkalaista jogurttia
1 dl omenasosetta
½ dl sulatettua voisulaa tai juoksevaa margariinia
1 dl (speltti)vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
Paistamiseen
voita tai juoksevaa margariinia
- Vatkaa munan rakenne rikki kulhossa. Lisää jogurtti, omenasose, juokseva rasva ja kuivat aineetSekoita tasaiseksi. Sulata nokare voita ohukaispannun koloissa. Anna ruskistua hiukan. Lusikoi ruokalusikallinen taikinaa lettupannujen kokoihin. Paista kypsäksi molemmin puolin.
- Tarjoa vaniljasokerilla maustetun kermavaahdon tai vaniljajäätelön kanssa. Brunssilla voit tarjota omenalettuja myös paistetun pekonin kanssa.
Vinkki! Voit myös korvata omenasoseen lisäämällä taikinaan 2 desiä raastettua omenaa.
Lue myös :
Omenapiirakka kolmella tapaa
Syksyisiä makuja: Omenakyljyksiä ja murupiirakkaa
Omenaisin terveisin
Blonditiina

Olen Tiina Rantanen, monissa liemissä keitetty ruoka- ja viinitoimittaja, 7 kirjaa kirjoittanut tietokirjailija, kotitalousopettaja, purkkiblondi sekä ylpeä äiti. Olen aina ollut ruokaihminen henkeen ja vereen. Ruokafilosofiani on urani alusta asti ollut: ”Herkkuja helposti”, eikä blogini kotikeittiöön suunnitellut ruokaohjeet tee siitä poikkeusta. Ruoan lisäksi rakastan matkustamista ja maailman katsomista kamerani linssin läpi. Toimittajana otan postauksissani kantaa myös ruokamaailman kuumiin puheenaiheisiin. Yhteydenotot: tiinajrantanen@gmail.com
Kommentoi
Kommentoi juttua: Omenasesonki on avattu: Kokeile helppoja omenalettuja