Himahella

Pataleipä on nyt kaikkien uunissa

© Tiina Rantanen
Vuosi sitten kysyin  10 000 jäsenen Facebookin Kotiruokaryhmässä moniko on tehnyt pataleipää. Sunnuntain aikana yli 200 ihmistä ilmoitti kokeilleensa ohjetta. Pataleipä on 2010-luvun vastine 1980-luvun leipäkoneelle. Se on tapa leipoa itse leipää, josta ei tulekaan kotitekoisen oloista, vaan rapeaa ja kuohkeaa. Kuin leipomosta ostettua. Lisäksi ohje on mitä yksinkertaisin.  Kuivat aineet sekoitetaan keskenään, lämmin neste lisätään ja taikina vain sekoitetaan. Sitä EI saa vaivata. Puolen vuorokauden kuluttua leipä paistetaan tulikuumassa padassa, joka toimii kuin uuni uunissa. Pellille ei tarvitse heitellä vettä tai käyttää suihkepulloa höyryä ja rapeutta tuottamaan.

Aromikkaan maun salaisuus on pitkä kohotusaika. Padassa paistettuna leipä on rapea pinnalta ja pehmeä sisältä.Pataleipä onnistuu niin valurauta-, lasi- kuin keraamisessakin padassa. Tärkeintä on, että pata johtaa hyvin lämpöä ja kuumenee tulikuumaksi.  Jos et omista kannellista pataa, voit tehdä leivän myös uuninkestävässä, kannellisessa teräskattilassa. Halutessasi voit voidella padan kevyesti öljyllä, jos epäilet leivän irtoamista

 

Sämpyläjauhot antavat leivälle mukavaa rouheisuutta ja kuitua .

 

Rouheinen pataleipä

1 leipä
4 dl vehnäjauhoja
3 dl sämpyläjauhoja
2 tl suolaa
1/2 tl kuivahiivaa
3 ½ dl vettä
1. Yhdistä kulhossa kuivat aineet. Lisää lämpöinen (+42 astetta) vesi ja sekoita nopeasti. Älä vaivaa taikinaa! Peitä kulho kelmulla ja jätä taikina huoneenlämpöön kohoamaan 12–24 tunniksi. Mitä pidempi kohotusaika on, sitä enemmän leipään syntyy makua.
2  Kumoa taikina reilusti jauhotetulle pöydälle. Muotoile taikinasta pyöreä leipä, mutta älä vaivaa taikinaa. Peitä leivinliinalla ja anna kohota vielä puoli tuntia.
3. Pane kannellinen, 2–3 litran uunipata kylmään uuniin ja käännä termostaatti 225 asteeseen. Kun taikina on kohonnut pöydällä  puolisen tuntia, ota kuuma pata uunista  ja nosta taikina tulikuumaan pataan. Tee pinnalle muutama koristeviilto ja ripausta päälle hivenen jauhoja niin saat kauniin leivän. Pane kansi päälle ja nosta pata uuniin puoleksi tunniksi. Ota tämän jälkeen kansi pois ja jatka paistamista vielä  vartin verran-
4. Ota pata uunista ja kumoa leipä. Se irtoaa padasta helposti. Älä peitä leipää leivinliinalla, jotta se säilyttää rapean kuorensa.
Yrttinen pataleipä
© Tiina Rantanen

Välimerellinen pataleipä

1 leipä
7 dl vehnäjauhoja
2 dl kaurahiutaleita
2 tl suolaa
1/2 tl kuivahiivaa
3 ½ dl vettä
2-3 aurinkokuivattua tomaattia
2 rkl silputtua tuoretta rosmariinia tai 1 tl kuivattua
1. Yhdistä kulhossa kuivat aineet, hienonnetut aurinkotomaatit ja rosmariini. Lisää lämpöinen (+42 astetta) vesi ja sekoita nopeasti. Älä vaivaa taikinaa! Peitä kulho kelmulla ja jätä taikina huoneenlämpöön kohoamaan 12–24 tunniksi. Mitä pidempi kohotusaika on, sitä enemmän leipään syntyy makua.
2. Kumoa taikina reilusti jauhotetulle pöydälle. Muotoile taikinasta pyöreä leipä, mutta älä vaivaa taikinaa. Peitä leivinliinalla ja anna kohota vielä  puoli tuntia.
3. Pane kannellinen, 2–3 litran uunipata kylmään uuniin ja käännä termostaatti 225 asteeseen. Kun taikina on kohonnut pöydällä  puolisen tuntia, ota kuuma pata uunista  ja nosta taikina tulikuumaan pataan. Tee pinnalle muutama koristeviilto ja ripausta päälle hivenen jauhoja niin saat kauniin leivän. Pane kansi päälle ja nosta pata uuniin puoleksi tunniksi. Ota tämän jälkeen kansi pois ja jatka paistamista vielä  vartin verran.
4. Ota pata uunista ja kumoa leipä. Se irtoaa padasta helposti. Älä peitä leipää leivinliinalla, jotta se säilyttää rapean kuorensa.
 

    Olen Tiina Rantanen,  monissa liemissä keitetty ruoka- ja viinitoimittaja, 7 kirjaa kirjoittanut tietokirjailija, kotitalousopettaja, purkkiblondi sekä ylpeä äiti. Olen aina ollut ruokaihminen henkeen ja vereen. Ruokafilosofiani on urani alusta asti ollut: ”Herkkuja helposti”, eikä blogini kotikeittiöön suunnitellut ruokaohjeet tee siitä poikkeusta. Ruoan lisäksi rakastan matkustamista ja maailman katsomista kamerani linssin läpi. Toimittajana otan postauksissani kantaa myös ruokamaailman kuumiin puheenaiheisiin.

Yhteydenotot: tiinajrantanen@gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Pataleipä on nyt kaikkien uunissa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *