
Peruna kuuluu juhlapöytään - viisi herkullista ohjetta

Peruna kuuluu tärkeänä osana kevään ruokajuhliin. Se voi olla itsenäinen ruokalaji tai muun ruoan lisäke. Tässä neljä herkullista perunaohjetta keväiseen ruokapöytään.
Hasselbackan perunat
4 annosta
6- 8 soikeaa syysperunaa
voinokareita
1 tl suolaa
1/3 tl valkopippuria
2 rkl korppujauhoja tai hasselpähkinärouhetta
- Pane uuni kuumenemaan 225 asteeseen.
- Pese kuori ja huuhtele perunat.
- Leikkaa perunoihin viiltoja noin 2 mm päähän toisistaan. Älä tee viiltoja pohjaan asti, vaan jätä viiltoja noin sentin päähän pohjasta, jotta perunat pysyisivät koossa.
- Voitele iso paistinpannu tai uunivuoka ja pane perunat siihen viipaloitu puoli ylöspäin.
- Pane perunoille voinokareita ja ripottele niille suolaa, valkopippuria ja korppujauhoja.
- Kypsennä uunissa noin 50 minuuttia. Jos perunat alkavat kuivua, peitä ne alumiinifoliolla.
Juustoinen perunaterriini
10 annosta
1 1/2 kg kiinteitä- tai yleisperunoita
1 pala (200 g) Appenzeller Classic -juustoa
1 (luomu) sitruunan raastettu kuori
2 oksaa rosmariinia
3-5 valkosipulinkynttä
2-3 tl sormisuolaa
1/4 tl mustapippuria
2 dl kuohukermaa
2-3 rkl voita
- Kuori perunat ja viipaloi ne hyvin ohuiksi viipaloiksi. Käytä monitoimikoneen ohutta viipalointiterää tai mandoliiniä. Pidä viipaleita kylmässä vedessä muiden valmistelujen ajan, jotta peruna ei tummu.
- Raasta juusto.
- Raasta hyvin pestyn sitruunan kuori, hienonna kuoritut valkosipulinkynnet jaa riivi rosmariini. Pane ainekset suolan ja pippurirouheen kanssa kulhoon ja sekoita ne keskenään.
- Voitele suorakaiteen muotoinen leipävuoka ja vuoraa se leivinpaperilla. Voitele auttaa leivinpaperia pysymään paikallaan.
- Asettele vuokaan kerroksittain perunaviipaleita,mausteseosta ja juustoraastetta.Tee näin noin 3-4 kerrosta. Kaada vuokaan kerma ja nostele perunoita hiukan, jotta kerma valuu perunakerrosten väliin. Pane vuoan päälle muutama voinokare.
- Paista terriiniä 200-asteisessa uunissa noin 50 minuuttia tai kunnes perunat ovat kypsiä. Ota vuoka uunista ja anna sen vetäytyä puolisen tuntia ja kumoa tarjolle.
- Tarjoa juustoista perunaterriiniä liha- tai broileriruoan kaverina.
Vinkki! Jos haluat tarjota terriinin viipaleina, anna sen jäähtyä seuraavaan päivään. Leikkaa terriinistä viipaleita ja kuumenna paistinpannulla voissa.
Juustoiset uuniperunat
4-6 annosta
gluteeniton, laktoositon
6 jauhoista uuniperunaa ( esim. Mozart, Rosamunda tai Pito)
200 g vahvanmakuista juustoraastetta
125 g babypinaattia
100 g purjoa tai kevätsipulia
4-5 valkosipulinkynttä
1/2 dl öljyä tai 2 rkl voita
2 dl laktoositonta kuohukermaa
1/4 tl mustapippuria
2 rkl silputtua tuoretta timjamia
1 tl suolaa
(50 g suikaloitua pepperoni-makkaraa)
- Pese perunat ja pistele ne. Kypsennä 200-asteisessa uunissa tunti. Voit myös kypsentää perunat mikroaaltouunissa. Kolme uuniperunaa kypsyy noin 15-17 minuutissa.
- Hienonna kevätsipuli tai purjo, hienonna valkosipulinkynnet. Revi pinaatti. Raasta juusto.
- Ota peruna kerrallaan patakintaalla suojattuun käteen ja leikkaa perunasta pois hattu. Koverra sisus lusikalla kulhoon.
- Kuumenna öljy/voi paistokasarissa, lisää kevätsipulit, valkosipuli ja pinaatti . Kuullota seosta kunnes sipuli ja lehtikaali on pehmeää, noin 5-7 minuuttia. Lisää joukkoon perunoiden sisus, kerma ja puolet juustoraasteesta ( sekä suikaloitu pepperoni). Sekoita kunnes peruna muuttuu sosemaiseksi. Mausta suolalla, pippurilla ja timjamilla.
- Jaa seos perunankuoriin ja ripottele loput juustoraasteesta perunoiden päälle. Kuorruta 225-asteisessa uunissa kunnes juusto saa väriä, noin 10-15 minuuttia.
- Tarjoa perunoiden kaverina raikasta vihersalaattia.
Juusto-perunapannari
uunipannullinen/ 12-16 palaa
500 g peruna-sipulisekoite-pakastetta
2-3 valkosipulinkynttä
ripaus mustapippurirouhetta
2 rkl voita tai juoksevaa margariinia
Pannukakku
3 isoa kananmunaa
5 dl maitoa
1/2 dl sulatettua voita tai juoksevaa margariinia
3 dl vehnäjauhoja
ripaus sokeria
1 oksa tuoretta rosmariinia silputtuna
½ tl suolaa
200 g juustoraastetta
Tarjoiluun
omenahilloa
tai
pekonia, suolakurkkuja ja puolukkasurvosta
- Sulata voi pannulla ja lisää siihen hienonnetut valkosipulinkynnet ja perunasipulisekoitus. Kypsennä, kunnes perunat saavat hieman väriä. Rouhaise mausteeksi hieman mustapippuria ja lisää ripaus suolaa.
- Vatkaa munat maitoon. Sekoita jauhoihin suola ja sokeri, lisää seos vatkaten munamaitoon. Sekoita joukkoon myös juokseva rasva.
- Lisää taikinan joukkoon perunasipulisekoitus, juustoraaste ja rosmariini.
- Vuoraa uunipannu leivinpaperilla ja voitele se kevyesti. Kaada pannariseos pannuun.
- Kypsennä 200 -asteisessa uunissa noin 30 minuuttia.
- Tarjoa pannari omenahillon kanssa. Tai vaihtoehtoisesti paista pekoni pannulla rapeaksi ja tarjoa pannukakun kanssa. Lisäkkeenä maistuu suolakurkun lisäksi myös puolukkasurvos!
Lue myös
Lammas on sesongissa – viisi herkullista ohjetta maailmalta
Shaksuka ja pataleipä – helppo pääsiäisbrunssi
Parsa ja juusto – helpot sesonkiohjeet Himahellasta
Perunaterveisin
Blonditiina

Olen Tiina Rantanen, monissa liemissä keitetty ruoka- ja viinitoimittaja, 7 kirjaa kirjoittanut tietokirjailija, kotitalousopettaja, purkkiblondi sekä ylpeä äiti. Olen aina ollut ruokaihminen henkeen ja vereen. Ruokafilosofiani on urani alusta asti ollut: ”Herkkuja helposti”, eikä blogini kotikeittiöön suunnitellut ruokaohjeet tee siitä poikkeusta. Ruoan lisäksi rakastan matkustamista ja maailman katsomista kamerani linssin läpi. Toimittajana otan postauksissani kantaa myös ruokamaailman kuumiin puheenaiheisiin. Yhteydenotot: tiinajrantanen@gmail.com
Kommentoi
Kommentoi juttua: Peruna kuuluu juhlapöytään - viisi herkullista ohjetta
Imelletty perunalaatikko.
Imelletty perunalaatikko on perinteinen vanhanajan arkinen laatikkoruoka. Sitä valmistettiin varsin laajalla alueella leipomispäivinä – niin kuin muitakin laatikkoruokia. Leivinuunin jälkilämpö oli sopivaa imelletyn perunalaatikon kypsentämiseen – ja muidenkin laatikkoruokien kypsentämiseen
Imelletty perunalaatikko, ei vaadi täydellisesti onnistuakseen mitään erityisiä taitoja. Periaatteessa näppituntumalla selviää erinomaisesti. Varsinaisesti mitään näppituntumaakaan ei tarvita, kun orjallisesti noudattaa oikeaa ohjetta – ja samalla kehittyy valmistusrutiinikin.
Valitse imellettyyn perunalaatikkoon jauhoinen perunalajike. Esimerkiksi puikula, pito ja velox ovat jauhoisia lajikkeita. Valmistaminen helpottuu suuresti kun kypsennettäessä helposti hajoavat perunat kuorii raakoina niin näin vältetään suuret kuorimistappiot, hajoamistappiot ja liukenemistappiot. Imelletty perunalaatikko onnistuu hyvin myös kiinteistä lajikkeista.
AINEKSET:
IMELLETTY PERUNALAATIKKO
2 kg perunoita
niukasti vettä kypsentämiseen
4 rkl vehnäjauhoja
8 dl maitoa
50-100 g voita tai margariinia
2 tl suolaa
VALMISTUSOHJE:
Imelletty perunalaatikko valmistuu näin.
Kuoritaan pestyt perunat ja keitetään ne täysin kypsiksi suolattomassa vähässä vedessä. Pyritään arvioimaan veden määrä, koska vesi jää soseeseen. Soseutetaan perunat kuumina suoraan keittoveteen.
Jäähdytetään sose huolellisesti ja välillä sekoittaen 70-74 asteiseksi. Yli 77 asteessa jauhot menettää lopullisesti imetämistehon, eli ”jauhot palaa”.
Lisätään ja sekoitetaan jauhot huolellisesti 70-74 asteiseksi jäähdytettyyn soseeseen. Imeltyminen alkaa heti. Lisätään vain tarvittaessa 70-74 asteista vettä.
Laitetaan perunasosekattila noin 70 asteiseen sähkölieden uuniin ja annetaan imeltyä noin 3 tuntia. Soseen lämpötila on muutaman asteen uunin lämpötilaa alhaisempi. 65 asteinen sose imeltyy noin 3 tunnissa. Jos lämpötila on alle 60 astetta, imeltyminen saattaa kestää jopa 12–20 tuntia. 55 asteinen sose vaatii 25-40 tunnin imeltymisajan. Sähköuunin lämpötila pitää olla tarpeeksi lämmin – noin 70 astetta, että soseen lämpötila pysyy koko ilmeltymisen ajan noin 65 asteessa. 65 asteessa imeltyminen on tehokkainta. Eri lajikkeista riippuen imeltyessään sose saattaa löystyä, muuttuu väriltään tummemmaksi ja makeutuu.
Lisätään imeltyneeseen soseeseen voi siivuina sulamaan. Lisätään maitoa niin että saadaan notkean puuromainen sose ja lisätään suola.
Kaadetaan seos voideltuun uunivuokaan ja paistetaan imellettyä perunalaatikkoa aluksi noin 200 asteisessa sähkölieden uunissa. Kun pinta saa väriä ja sose alkaa kuplimaan, uunin lämpötila alennetaan 135-145 asteeseen ja näin kupliminen rauhoittuu ja voidaan paistaa lähes täysiä vuokia.
Imellettyä perunalaatikkoa paistetaan noin 3 tuntia.