Himahella

Peruna kuuluu juhlapöytään - viisi herkullista ohjetta

Keväiseen perunasalaattiin on käytetty sinisiä Blue Kongo -perunoita. © Tiina Rantanen

Peruna kuuluu tärkeänä osana kevään ruokajuhliin. Se voi olla itsenäinen ruokalaji tai muun ruoan lisäke. Tässä neljä herkullista perunaohjetta keväiseen ruokapöytään. 

Lämmin peruna-parsasalaatti

6-8 annosta

kasvis, laktoositon, gluteeniton

1 kg (sinisiä) perunoita (Blue Queen/Blue Kongo)

0,75 dl oliiviöljyä

2 tl sormisuolaa (osa tryffelisuolaa)

200 g terttukirsikkatomaatteja

mustapippuria

1 oksa rosmariinia

500 g vihreää parsaa

Lisäksi

1 punasipuli

2-3 valkosipulinkynttä

2-3 kevätsipulia

1 dl silputtuja yrttejä: lehtipersiljaa, basilikaa, korianteria, minttua

1/2 dl oliiviöljyä

2 rkl balsamiviinietikkaa

sormisuolaa

mustapippuria

rucolaa tai salaattisekoitusta

  1. Pese perunat hyvin ja lohko veneiksi. Pyöräytä lohkot suolalla, pippurilla ja rosmariinilla maustetussa oliiviöljyssä. Levitä perunat ja kirsikkatomaatit pellille ja kypsennä 225 asteessa noin 20 minuuttia.
  2. Paloittele parsa ja keitä paloja suolavedessä noin 5 minuuttia. Valuta siivilässä.
  3. Tee kastike. Hienonna sipulit ja yrtit. Kääntele kuumat perunat ja parsapalat kastikkeeseen. Koristele salaatti kirsikkatomaateilla. Tarjoa kuumana tai haaleana.Kaikki artikkelit

Vinkki! Peruna-parsasalaatti saa yllättävän värinsä sinisistä Blue Queen- tai Blue Kongo -perunoista.

Hasselbackan perunat ovat ruotsalainen klassikkoruoka. © Tiina Rantanen

Hasselbackan perunat 

4 annosta

6- 8 soikeaa syysperunaa

voinokareita

1 tl suolaa

1/3 tl valkopippuria

2 rkl korppujauhoja tai hasselpähkinärouhetta

  1. Pane uuni kuumenemaan 225 asteeseen.
  2. Pese kuori ja huuhtele perunat.
  3. Leikkaa perunoihin viiltoja noin 2 mm päähän toisistaan. Älä tee viiltoja pohjaan asti, vaan jätä viiltoja noin sentin päähän pohjasta, jotta perunat pysyisivät koossa.
  4. Voitele iso paistinpannu tai uunivuoka ja pane perunat siihen viipaloitu puoli ylöspäin.
  5. Pane perunoille voinokareita ja ripottele niille suolaa, valkopippuria ja korppujauhoja.
  6. Kypsennä uunissa noin 50 minuuttia. Jos perunat alkavat kuivua, peitä ne alumiinifoliolla.

 

Juustoinen perunaterriini on herkku vaikka lammmaspaistin kaverina. © Tiina Rantanen

Juustoinen perunaterriini

10 annosta

1 1/2 kg  kiinteitä- tai yleisperunoita

1 pala (200 g)  Appenzeller Classic -juustoa

1 (luomu) sitruunan raastettu kuori

2 oksaa rosmariinia

3-5 valkosipulinkynttä

2-3 tl sormisuolaa

1/4 tl mustapippuria

2 dl kuohukermaa

2-3 rkl voita

  1. Kuori perunat ja viipaloi ne hyvin ohuiksi viipaloiksi. Käytä monitoimikoneen ohutta viipalointiterää tai mandoliiniä. Pidä viipaleita kylmässä vedessä muiden valmistelujen ajan, jotta peruna ei tummu.
  2. Raasta juusto.
  3. Raasta hyvin pestyn sitruunan kuori, hienonna kuoritut valkosipulinkynnet jaa riivi rosmariini. Pane ainekset suolan ja pippurirouheen kanssa kulhoon ja sekoita ne keskenään.
  4. Voitele suorakaiteen muotoinen leipävuoka ja vuoraa se leivinpaperilla. Voitele auttaa leivinpaperia pysymään paikallaan.
  5. Asettele vuokaan kerroksittain perunaviipaleita,mausteseosta ja juustoraastetta.Tee näin noin 3-4 kerrosta.  Kaada vuokaan kerma ja nostele perunoita hiukan, jotta kerma valuu perunakerrosten väliin. Pane vuoan päälle muutama voinokare.
  6. Paista terriiniä 200-asteisessa uunissa noin 50 minuuttia tai kunnes perunat ovat kypsiä. Ota vuoka uunista ja anna sen vetäytyä puolisen tuntia ja kumoa tarjolle.
  7. Tarjoa juustoista perunaterriiniä liha- tai broileriruoan kaverina.

Vinkki! Jos haluat tarjota terriinin viipaleina, anna sen jäähtyä seuraavaan päivään. Leikkaa terriinistä viipaleita ja kuumenna paistinpannulla voissa.

Täytetyt uuniperunat maistuvat punaviinin tai oluen kanssa. © Tiina Rantanen

Juustoiset uuniperunat

4-6 annosta

gluteeniton, laktoositon

 6  jauhoista uuniperunaa ( esim.  Mozart, Rosamunda tai Pito)

200 g  vahvanmakuista juustoraastetta

125 g babypinaattia

100 g purjoa tai kevätsipulia

4-5 valkosipulinkynttä

1/2 dl öljyä tai 2 rkl voita

2 dl laktoositonta  kuohukermaa

1/4 tl mustapippuria

2 rkl silputtua tuoretta timjamia

1 tl suolaa

(50 g suikaloitua pepperoni-makkaraa)

  1. Pese perunat ja pistele ne. Kypsennä 200-asteisessa uunissa tunti. Voit myös kypsentää perunat mikroaaltouunissa. Kolme uuniperunaa kypsyy noin 15-17 minuutissa.
  2. Hienonna kevätsipuli tai purjo, hienonna valkosipulinkynnet. Revi pinaatti. Raasta juusto.
  3. Ota peruna kerrallaan patakintaalla suojattuun käteen ja leikkaa perunasta pois hattu. Koverra sisus lusikalla kulhoon.
  4. Kuumenna öljy/voi paistokasarissa, lisää kevätsipulit, valkosipuli ja pinaatti . Kuullota seosta kunnes sipuli ja lehtikaali on pehmeää, noin 5-7 minuuttia. Lisää joukkoon perunoiden sisus, kerma  ja puolet juustoraasteesta ( sekä suikaloitu pepperoni). Sekoita kunnes peruna muuttuu sosemaiseksi. Mausta suolalla, pippurilla ja timjamilla.
  5.  Jaa seos perunankuoriin ja ripottele loput juustoraasteesta perunoiden päälle. Kuorruta 225-asteisessa uunissa kunnes juusto saa väriä, noin 10-15 minuuttia.
  6. Tarjoa perunoiden kaverina raikasta vihersalaattia.
Pannari maistuu lihattomalle sellaisenaankin, mutta ruoan kaverina voi tarjota paistettua pekonia tai makkaraa. © Tiina Rantanen

 

Juusto-perunapannari

uunipannullinen/ 12-16 palaa

500 g peruna-sipulisekoite-pakastetta

2-3 valkosipulinkynttä

ripaus mustapippurirouhetta

2 rkl voita tai juoksevaa margariinia

Pannukakku

3 isoa kananmunaa

5 dl maitoa

1/2 dl sulatettua voita tai juoksevaa margariinia

3 dl vehnäjauhoja

ripaus sokeria

1 oksa tuoretta rosmariinia silputtuna

½ tl suolaa

200 g juustoraastetta

Tarjoiluun

omenahilloa

tai

pekonia, suolakurkkuja ja puolukkasurvosta

  1. Sulata voi pannulla ja lisää siihen hienonnetut valkosipulinkynnet ja perunasipulisekoitus. Kypsennä, kunnes perunat saavat hieman väriä. Rouhaise mausteeksi hieman mustapippuria ja lisää ripaus suolaa.
  2. Vatkaa munat maitoon. Sekoita jauhoihin suola ja sokeri, lisää seos vatkaten munamaitoon. Sekoita joukkoon myös juokseva rasva.
  3. Lisää taikinan joukkoon perunasipulisekoitus, juustoraaste ja rosmariini.
  4. Vuoraa uunipannu leivinpaperilla ja voitele se kevyesti. Kaada pannariseos pannuun.
  5. Kypsennä 200 -asteisessa uunissa noin 30 minuuttia.
  6. Tarjoa pannari omenahillon kanssa. Tai vaihtoehtoisesti paista pekoni pannulla rapeaksi ja tarjoa pannukakun kanssa. Lisäkkeenä maistuu suolakurkun lisäksi myös puolukkasurvos!

 

Lue myös

Välimereelisessä lammaspadassa on vaikutteita eri puolilta Välimerta. © Tiina Rantanen

Lammas on sesongissa – viisi herkullista ohjetta maailmalta

Shaksuka ja pataleipä – helppo pääsiäisbrunssi

Parsa ja juusto – helpot sesonkiohjeet Himahellasta

Parsa viihtyy sauvignon blanc -valkoviinin kanssa. © Tiina Rantanen

Perunaterveisin

Blonditiina


    Olen Tiina Rantanen,  monissa liemissä keitetty ruoka- ja viinitoimittaja, 7 kirjaa kirjoittanut tietokirjailija, kotitalousopettaja, purkkiblondi sekä ylpeä äiti. Olen aina ollut ruokaihminen henkeen ja vereen. Ruokafilosofiani on urani alusta asti ollut: ”Herkkuja helposti”, eikä blogini kotikeittiöön suunnitellut ruokaohjeet tee siitä poikkeusta. Ruoan lisäksi rakastan matkustamista ja maailman katsomista kamerani linssin läpi. Toimittajana otan postauksissani kantaa myös ruokamaailman kuumiin puheenaiheisiin.

Yhteydenotot: tiinajrantanen@gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Peruna kuuluu juhlapöytään - viisi herkullista ohjetta

Perinteinen vanhanajan imelletty perunalaatikko !

Imelletty perunalaatikko.

Imelletty perunalaatikko on perinteinen vanhanajan arkinen laatikkoruoka. Sitä valmistettiin varsin laajalla alueella leipomispäivinä – niin kuin muitakin laatikkoruokia. Leivinuunin jälkilämpö oli sopivaa imelletyn perunalaatikon kypsentämiseen – ja muidenkin laatikkoruokien kypsentämiseen

Imelletty perunalaatikko, ei vaadi täydellisesti onnistuakseen mitään erityisiä taitoja. Periaatteessa näppituntumalla selviää erinomaisesti. Varsinaisesti mitään näppituntumaakaan ei tarvita, kun orjallisesti noudattaa oikeaa ohjetta – ja samalla kehittyy valmistusrutiinikin.
Valitse imellettyyn perunalaatikkoon jauhoinen perunalajike. Esimerkiksi puikula, pito ja velox ovat jauhoisia lajikkeita. Valmistaminen helpottuu suuresti kun kypsennettäessä helposti hajoavat perunat kuorii raakoina niin näin vältetään suuret kuorimistappiot, hajoamistappiot ja liukenemistappiot. Imelletty perunalaatikko onnistuu hyvin myös kiinteistä lajikkeista.

AINEKSET:

IMELLETTY PERUNALAATIKKO
2 kg perunoita
niukasti vettä kypsentämiseen
4 rkl vehnäjauhoja
8 dl maitoa
50-100 g voita tai margariinia
2 tl suolaa

VALMISTUSOHJE:
Imelletty perunalaatikko valmistuu näin.
Kuoritaan pestyt perunat ja keitetään ne täysin kypsiksi suolattomassa vähässä vedessä. Pyritään arvioimaan veden määrä, koska vesi jää soseeseen. Soseutetaan perunat kuumina suoraan keittoveteen.
Jäähdytetään sose huolellisesti ja välillä sekoittaen 70-74 asteiseksi. Yli 77 asteessa jauhot menettää lopullisesti imetämistehon, eli ”jauhot palaa”.
Lisätään ja sekoitetaan jauhot huolellisesti 70-74 asteiseksi jäähdytettyyn soseeseen. Imeltyminen alkaa heti. Lisätään vain tarvittaessa 70-74 asteista vettä.
Laitetaan perunasosekattila noin 70 asteiseen sähkölieden uuniin ja annetaan imeltyä noin 3 tuntia. Soseen lämpötila on muutaman asteen uunin lämpötilaa alhaisempi. 65 asteinen sose imeltyy noin 3 tunnissa. Jos lämpötila on alle 60 astetta, imeltyminen saattaa kestää jopa 12–20 tuntia. 55 asteinen sose vaatii 25-40 tunnin imeltymisajan. Sähköuunin lämpötila pitää olla tarpeeksi lämmin – noin 70 astetta, että soseen lämpötila pysyy koko ilmeltymisen ajan noin 65 asteessa. 65 asteessa imeltyminen on tehokkainta. Eri lajikkeista riippuen imeltyessään sose saattaa löystyä, muuttuu väriltään tummemmaksi ja makeutuu.
Lisätään imeltyneeseen soseeseen voi siivuina sulamaan. Lisätään maitoa niin että saadaan notkean puuromainen sose ja lisätään suola.
Kaadetaan seos voideltuun uunivuokaan ja paistetaan imellettyä perunalaatikkoa aluksi noin 200 asteisessa sähkölieden uunissa. Kun pinta saa väriä ja sose alkaa kuplimaan, uunin lämpötila alennetaan 135-145 asteeseen ja näin kupliminen rauhoittuu ja voidaan paistaa lähes täysiä vuokia.
Imellettyä perunalaatikkoa paistetaan noin 3 tuntia.

Vastaa käyttäjälle Perinteinen vanhanajan imelletty perunalaatikko !Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *