Himahella

Puolukka - 5 makeaa sesonkiherkkua

Nyt eletään parasta puolukka-aikaa ja metsät on täynnä marjoja. Ja jos et metsään asti ehdi, puolukat punastelevat nyt toritiskeilläkin.

Puolukka on vähäkalorinen, monipuolinen ja helppokäyttöinen marja osana jokapäiväistä ruuanlaittoa. Parhaita marjat ovat tuoreina tai suoraan pakasteesta puurossa, jogurtissa tai smoothiessa. Puolukasta voi valmistaa puolukkapuuroa, marjapiirakkaa, leipää ja jälkiruokia. Puolukkasurvos sopii erinomaisesti mm. kaali- tai maksalaatikon kylkeen.

puolukkaa

Marjat kannattaa syödä kokonaisena, sillä kuoressa on paljon kuituja.  Tiesitkö, että jo parin desilitran marja-annoksella voi taata huomattavan osan esimerkiksi päivän C-vitamiinitarpeesta sekä kuitumäärästä?  Marjojen syöminen on hyväksi myös rasva- ja sokeriaineenvaihdunnalle.

Vitamiinipitoisuuksissa moni muu marja rynnistää puolukan ohi, mutta sen sijaan puolukka on yliveto sen runsaasti sisältämien terveellisten polyfenolisten yhdisteiden vuoksi. Kaikkinensa kliinisiä tuloksia marjojen terveysvaikutuksista on vielä vähän, mutta viitteitä esimerkiksi puolukan hyvistä vaikutuksista virtsatietulehdusten lisäksi muihinkin tulehduksiin on saatu. Niin puolukka kuin muutkin marjat sisältävät myös runsaasti kaliumia suhteessa natriumiin, jolloin ne ovat esimerkiksi verenpainepotilaalle suositeltavaa ravintoa.

Vispipuuro tunnetaan myös nimellä lappapuuro.

Vispipuuro on kuohkeaksi vatkattua marjapuuroa, jota syödään Suomen lisäksi myös Norjassa ja Ruotsissa.  Puuro valmistetaan useimmiten mannasuurimoista ja marjoista, tavallisimmin puolukoista tai viinimarjoista. Kuohkea puuro on perinteisesti nautittu välipalana tai jälkiruokana sokerin ja maidon kanssa.

Vispipuuro

7 dl vettä

3 dl puolukka-survosta  (4 dl kokonaisia marjoja)

¼ tl suolaa

1 dl sokeria

1 dl mannasuurimoita

  1. Mittaa vesi ja marjasurvos kattilaan. Keitä viitisen minuuttia. Siivilöi seos halutessasi, mutta marjojen kuoret antavat puuroon makua ja lisäävät sen kuitupitoisuutta.
  2. Kuumenna mehu uudelleen kiehuvaksi. Lisää mehuun suola ja sokeri. Lisää mannasuurimot kiehuvaan mehuun koko ajan vispilällä sekoittanen. Kypsennä puuroa 8 – 10 minuuttia aina välillä sekoittaen.
  3. Jäähdytä puuro. Vatkaa, kunnes puuro on kuohkeaa ja vaaleanpunaista.
  4. Tarjoa kylmän maidon  (ja sokerin) kera.
© Tiina Rantanen

Smoothie on kotoisin Kaliforniasta, terveystietoisten ihmisten Mekasta. Siellä harrastetut smoothiet eroava pirtelöistä siten, että maidon tai jäätelön sijaan niihin käytetään soijamaitoa, tofua tai luomujogurttia mitä ihmeellisimpien hedelmä- ja kasviskombojen kanssa. Ja jos makeutta juomaan lisätään, se on hunajaa tai terveellisenä pidettyä intiaanisokeria.

Smoothie  syntyy tehosekoittimella hetkessä. Eikä valmistukseen tarvita kuin muutama peruskomponentti.  Juoma syntyy lähes mistä tahansa hedelmistä, kasviksista, siemenistä ja pähkinöistä. Kunhan ne vain hienontuvat tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella. Puolukka-kardemummasmoothie on suomalaiselta metsältä maistuva tehopirtelö.

Puolukka-kardemummasmoothie

2 dl puolukoita

1/2 banaani

1 rkl hunajaa tai muscavadosokeria

2 dl kreikkalaista jogurttia

1 dl maitoa

1/2 tl kardemummaa

rouhittua vaniljaa

  1. Pane ainekset tehosekoittimeen tai monitoimikoneeseen ja surauta seos tasaiseksi.
Puolukoista tehty tahna säilyy pari viikkoa. © Tiina Rantanen

Puolukkatahna syntyi rakastamani sitruunatahnan eli lemon curdin innoittamana.  Englantilaista klassikkoherkkua nautitaan muun muassa skonssien ja paahtoleipien levitteenä, mutta rakastan sitä myös täytekakkujen täytteenä ja kermavaahdon maustajana. Hilloista  ja marmeladeista curd eroaa siinä, että tahna sisältää munia tai keltuaisia, sokeria, tärkkelystä, sitruunamehua ja raastettua sitruunankuorta. Tahna saostetaan vesihauteessa ja loppuvaiheessa siihen lisätään voita. Kun tahna on jäähtynyt se tölkitetään.

Puolukkatahna eli lingonberry curd

3 dl (200 g) puolukoita

3 munaa

1 dl sokeria

75 g voita

1/2-1 tl kardemummaa

1.Soseuta puolukat monitoimikoneessa tai sauvasekoittimella mahdollisimman hienoksi soseeksi. Kuutioi voi.

2. Riko kananmunat kuumutta kestävään kulhoon ja vatkaa  munien rakenne rikki. Lisää puolukkasose ja sokeri.

3. Kypsennä sosetta koko ajan sekoittaen vesihauteessa eli pane kulho kattilaan kiehuvan veden päälle. Vesi ei saa koskettaa kulhon pohjaa!

4. Lisää voikuutiot puolukkaseokseen yksi kerrallaan koko ajan vatkaten. Kypsennä seosta niin kauan, että se  sakenee ja muistuttaa vaniljakastiketta. Tämä vie aikaa noin 10 minuuttia. Mausta tahna kardemummalla makusi mukaan.

5. Pane puolukkatahna kannelliseen lasitölkkiin tai peitä astia kelmulla. Anna tahnan jähmettyä viileässä seuraavaan päivään. Puolukkacurd säilyy jääkaapissa 2-3 viikkoa.

Mamman marjapiirakka on kuulunut suosikkileivonnaisiin jo 70-luvulta. © Tiina Rantanen

Kaikkihan Mamman marjapiirakan tietävät. Tuon helpon ja herkullisen piirakan, jossa puolukat, mustikat tai herukat ovat saaneet päälleen kermaviilihunnun ennen uuniin menoaan.

Itse muistelen piirakan tulleen leivontarepertuaariini joskus 1970-luvun loppupuolella, jolloin bongasin sen Valion mainoksesta. Pienen tutkivan ruokajournalismin ja ystävällisten aikalaistodistajien avulla selvisi, että ohje on Valion kokeilukeittiössä Kotivinkin entisen päätoimittajan, kotitalousopettaja Marja Järvelinin  kehittämä ohje.  Se julkaistiin lähes kaikissa aikakauslehdissä vuonna 1976.  Järvelin työskenteli noihin aikoihin Valiolla.

Piirkakkaa voi varioida niin marjojen kuin jauhojenkin suhteen. Tässä ohjeessa alkuperäisen ohjeen grahamjauhot ovat korvattu ruisjauhoilla. 

Rukiinen Mamman marjapiiras

Pohja:

150 g voita

1 dl sokeria

1 kananmuna

1 1/2 dl vehnäjauhoja

1 1/2 dl ruisjauhoja

1 tl leivinjauhetta

Täyte

2 dl kermaviiliä, ranskankermaa tai turkkilaista jogurttia

1/2 dl sokeria

1 kananmuna

1 tl vaniljasokeria tai jauhettua vaniljaa

1/2 l puolukoita, ( tai karpaloita, herukoita, mustikoita, vadelmia tai raparperipaloja)

  1. Sekoita taikinan ainekset keskenään ja levitä seos voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.
  2. Sekoita keskenään kermaviili/jogurtti/ranskankerma, muna, sokeri ja marjat. Kaada seos piiraspohjan päälle.
  3. Kypsennä 200-asteisessa uunissa 35-40 minuuttia.
© Tiina Rantanen

Gluteeniton leivonta vaatii leipurilta hieman tieto-taitoa, mutta näppärä oikotie onneen on pakastealtaasta löytyvä gluteeniton pullataikina. Sitä käyttämällä syntyvät syksyiset puolukkapiirakat, jotka maistuvat aivan kaikille. Mutta muista, jos käytät jauhoja leivinpöydällä, niidenkin on oltava gluteenittomia.

Helpot gluteenittomat puolukkapiirakat

450 g pakastettua gluteenitonta pullataikinaa (Pirkka)

Täyte

4 dl puolukoita

1 dl sokeria

2 rkl perunajauhjoja

1 tl kardemummaa

2 tl vaniljasokeria

  1. Ota pullataikina sulamaan jääkaappiin jo leivontaa edeltävänä iltana.
  2. Vaivaa taikinaa hyvin puhtaan leivinpöydän päällä. Käytä tarvittaessa apuna gluteenitonta jauhoseosta.
  3. Muotoile taikina tangoksi ja jaa kuuteen osaan. Pyöritä palat pulliksi ja pane ne uunipellille leivinpaperin päälle. Kohota lämpimässä paikassa peitettynä noin 45 minuuttia.
  4. Tee täyte. Sekoita keskenään täytteen ainekset. Murskaa puolukoita hieman, jotta täyte on mehevämpi.
  5. Paina juomalasin avulla jokaiseen pullaan syvennys. Käytä apuna gluteenitonta jauhoseosta, jos lasi tarttuu taikinaan.
  6. Voitele pullat munalla ja täytä puolukkaseoksella. Koristele pullat mantelirouheella tai raesokerilla.
  7. Paista 225-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia. Peitä pullat leivinliinalla.
  8. Tarjoa pullat vastapaistettuina.

Marjaisin terveisin

Blonditiina


    Olen Tiina Rantanen,  monissa liemissä keitetty ruoka- ja viinitoimittaja, 7 kirjaa kirjoittanut tietokirjailija, kotitalousopettaja, purkkiblondi sekä ylpeä äiti. Olen aina ollut ruokaihminen henkeen ja vereen. Ruokafilosofiani on urani alusta asti ollut: ”Herkkuja helposti”, eikä blogini kotikeittiöön suunnitellut ruokaohjeet tee siitä poikkeusta. Ruoan lisäksi rakastan matkustamista ja maailman katsomista kamerani linssin läpi. Toimittajana otan postauksissani kantaa myös ruokamaailman kuumiin puheenaiheisiin.

Yhteydenotot: tiinajrantanen@gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Puolukka - 5 makeaa sesonkiherkkua

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *