Himahella

Rapujuhlat cajunkeittiön maustein

Ravustuskausi on alkanut ja se jatkuu virallisesti aina lokakuun loppuun asti. Osa pimenevien kesäiltojen viehätystä on iloiset, jopa riehakkaat rapujuhlat. Arvokkaat kotimaiset ravut nautitaan perinteisesti skandinaaviseen tapaan, mutta pakasteravuilla voi hyvin vähän irroitella, vaikkapa cajunkeittiön tapaan.

rapunyytti himahella

Rapujen korkeasta hinnasta johtuen monissa rapujuhlissa nautitaan pakasterapuja, jotka ovat kotoisin Turkista tai Kiinasta. Kuoret ovat ehkä hieman kovempia, mutta rapujen kanssa näpräileminen on joka tapauksessa hauskaa puuhaa. Edullisempien rapujen kanssa voi hyvin myös leikitellä ja rikkoa skandinaavista tarjoilukaavaa. Kunhan paikalla on hyviä ystäviä, tarjolla makoisia juomia saksiniekkojen lisäksi, niin eiköhän ne laulut irtoa viimeistään loppuillasta. Miltähän Helan gårin asemesta tänä vuonna kuulostaisi irlantilainen juomalaulu Drunken sailor tai karaokena Metallican Whiskey in the jar?

Mitä vaihtoehtojuhlissa sitten olisi ruokalistalla? Etelävaltioiden tapaan rapuja tarjottaessa  (aloituskuva) perunat ja maissit ovat kattilassa samassa kyydissä. Kyseessä on siis eräänlainen pata. Ravut voi syödä lautaselta, mutta toinen vaihtoehto on kääräistä muutama rapu, perunaa ja maissia sanomalehteen, niin että jokainen ruokailija saa oman käärönsä. Varsinaista pääruokaa ei välttämättä tarvita, varsinkaan jos jälkkäri on tuhdimpi. Jenkkityyliin sopii hyvin Cheese cake eli juustokakku, jonka valmistus vaihe vaiheelta löytyy Himahellan videoblogista. Koristele juustokakku tuoreilla marjoilla tai tarjoa marjasalaatin kanssa.

Viiniä vai olutta?

Juomat saattavat aiheuttaa rapubileissä hieman päänvaivaa. Monet nauttivat rapujen kanssa mieluiten olutta, toiset raikasta, hedelmäistä valkoviiniä. Viinikellarin aarteita ei rapujuhlissa kannata tarjota, varsinkin jos tarjolla on snapsia. Eikä varsinkaan pakasterapujen kanssa. Oluista vaalea lager tai pilsner ovat varmoja rapuoluita. Kannattaa kokeilla myös vehnäolutta tai jopa stoutia. Olut on paras valinta myös cajuntyyliin maustetuille ravuille.

Snapsiryypyksi sopii Koskenkorva, akvaviitti tai muu maustettu viina – kukin valitsee juoman makunsa mukaan. Hurjimmat kokeilevat nyt Jägermaisteria tai sen suomalaista versiota Valhallaa. Ja aamulla kärsii mahdollisesti rapulasta. Mutta elämähän on valintaa.

Rapujen maku on mieto ja aavistuksen makea. Skandinaaviseen tapaan rapuja keitettäessä runsas tilli antaa makunsa suolaiselle keitinliemelle. Tällöin parhaita osumia ovat kuivat tai kuivahkot hapokkaat valkoviinit. Yleisesti suositeltuja rapuviinejä ovat riesling- ja sauvignon blanc -valkoviinit. Ranskalaiset Sauvignon blancista -valmistetut Sancerre- ja Pouilly-Fumé ovat rapuviinien klassikkoja. Myös Chardonnay-rypäleestä valmistettu raikas chablis on tunnetusti hyvä äyriäisviini, mutta saman rypäleen vahvasti tammitettuja versioita kannattaa välttää.

Rennoissa bileissä juomat voivat olla hanapakkausviinejä, kokeile vaikka näitä hyvän hinta-laatusuhteen omaavia valkkarilaatikoita:

* Matua Sauvignon Blanc-hanapakkaus ,1,5 l, Uusi-Seelanti , 23,75 e.

* Devil’s Rock Riesling -hanapakkaus, 3 l, Saksa, 29,70 e.

Rentoja rapujuhlia jo pimenevissä illoissa toivottaa

Blonditiina

 

 


    Olen Tiina Rantanen,  monissa liemissä keitetty ruoka- ja viinitoimittaja, 7 kirjaa kirjoittanut tietokirjailija, kotitalousopettaja, purkkiblondi sekä ylpeä äiti. Olen aina ollut ruokaihminen henkeen ja vereen. Ruokafilosofiani on urani alusta asti ollut: ”Herkkuja helposti”, eikä blogini kotikeittiöön suunnitellut ruokaohjeet tee siitä poikkeusta. Ruoan lisäksi rakastan matkustamista ja maailman katsomista kamerani linssin läpi. Toimittajana otan postauksissani kantaa myös ruokamaailman kuumiin puheenaiheisiin.

Yhteydenotot: tiinajrantanen@gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Rapujuhlat cajunkeittiön maustein

Kurkkusoosin kaipuu

hei Tiina
Voisitkos kertoa kalan kastikkeista? Minulla oli mainio tuorekurkkukastikeresepti, mutta en löydä sitä mistään. Viime kesänä tein sitä usein, se toimi sekä savustetun että pannulla paistettun monenlaisen kalan kanssa.

Mukavia nämä juttusi, kiitos niistä.

Himahellan Tiina

Kiitos vinkistä, palataan kastikeasiaan blogissa myöhemmin. Kreikkalaisestta jogurtista tehty tsatsiki on minulle kurkkukastike, joka toimii kaikenlaisen kalan ja grilliruoan lisäkkeenä. Pidän sitä kesällä aina jääkaapissa milloin tillillä, milloin mintulla maustettuna.
Ja kiitos palautteesta, on mukavaa jos jutuistani on iloa. Ainakin niitä on mukava kirjoittaa.

Vastaa käyttäjälle Kurkkusoosin kaipuuPeruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *