Himahella

Ruokarytmi on opas hyvään oloon

© Tiina Rantanen

Soili Soisalon ja Eeva Voutilaisen tammikuussa ilmestynyt kirja Ruokarytmi ( Tammi 2017) esittelee joustavan ja helpon tavan syödä hyvin.  Koska taustalla on kaksi ravitsemusammattilaista, kirjan tieto  pohjautuu uusimpaan ravitsemustutkimukseen. Kirjaan on myös haastateltu alansa arvostettuja asiantuntijoita, kuten ravitsemusfysiologian professori Marja Mutasta ja  tutkimusprofessori Timo Partosta.

Ruokarytmin tekijät ovat laatineet ravitsemustietoon perustuvan rytmiruokavalion, joka auttaa jokaista oman ruokarytminsä löytämisessä. He antoivat ruokavalion kokeiltavaksi eri-ikäisille vapaaehtoisille ja näiden ns. kokemusasiantuntijoiden kommentit voi lukea kirjan sivuilta. Kaikille kommenteille yhteistä on se, että testaajat tunsivat löytäneensä luonnollisen, hyvää tekevän ruokarytmin ja järkevän pohjan ruokavalinnoilleen.

”Meitä on jo pitkään kiinnostanut se, miten syöminen vaikuttaa ihmisen sisäisen kellosysteemin toimintaa. Sisäiset kellot säätelevät elimistön toimintoja, kuten aineenvaihduntaa ja hormonitoimintaa. Jos kehon luontainen rytmi menee sekaisin, keho alkaa voida huonosti”,  tekijät kirjoittavat esipuheessa. ”Säännöllinen ruokailu auttaa painonhallinnassa ja tukee aineenvaihduntaa.”

Tunne sisäiset kellosi

Kaikilla eliöillä yksinkertaisista bakteereista ihmisiin on soluissa biologiset, sisäsyntyiset kellot, jotka rytmittävät vuorokauden. Esimerkiksi yöeläimet saalistavat ruokansa ja ovat aktiivisia öisin, kun taas päiväeläinten, kuten ihmisten, vireystila ajoittuu valoisaan aikaan.  Terve ihminen voi hyvin, kun saa tasaisin väliajoin ravintoa, sopivasti liikuntaa ja riittävästi unta. Tutkimuksissa on havaittu, että ihmiset, jotka pysyvät normaalipainoisina koko ikänsä, syövät säännöllisesti. Elimistömme toimii hyvin, kun saamme ruokaa 3-5 tunnin välein.

On tyypillistä, että lasten vuorokausirytmistä ja ruoka- ja nukkumaanmenoajoista pidetään tiukasti kiinni. Kun nuori aikuistuu, rytmi alkaa joustaa, ja välillä se voi täysin kadota. Tämän tietävät kaikki ne, jotka ovat eläneet teinien kanssa samassa taloudessa.  Säännöllisestä vuorokausirytmistä kannattaa pitää kiinni, se on tärkeä osa kehon huoltoa ja omasta hyvinvoinnista huolehtimista,  oli ihminen sitten minkä ikäinen tahansa.

”Säännöillisyys tarkoittaa kehon säännöllisten tarpeiden seuraamista – ei minuuttiaikatauluja”, tekijät painottavat. Terveyden kannalta on tärkeää myös milloin syödään, ei pelkästään se, mitä suuhun pannaan.

Kirjassa on testi, joka paljastaa oletko aamu-, päivä- vai iltavirkku.  Se paljasti minun olevan päivävirkku. Aamu- ja päivävirkkuja onkin suurin osa ihmisistä ja he sopeutuvat helposti yhteiskunnan vaatimuksiin. Iltavirkuilla onkin sitten vaikeampaa.

Kirjassa on luonnollisesti ohjeet rytmiruokavalion noudattamiseen. Sinänsä niissä ei ole mitään ihmeellistä tai uutta. Perusohje on, että syö aamiainen, lounas ja päivällinen joka päivä ja tarvittaessa välipala päivällä ja/tai illalla. Tämähän on totuus, jonka jokainen laihduttanut tietää. Vaikka energiaa saisikin vähemmän, olo on koko ajan kylläinen, kun ruokailujen välit pysyvät sopivan lyhyinä.  Sepä se, rytmistä laihduttamisessakin on kysymys. Ainakin meikäläinen tietää omakohtaisesti, että siinä se suurin haaste piileekin.

Kirjassa on myös tarkat ohjeet heille, jotka haluavat tehdä kaiken just jetsulleen oikein.

© Tiina Rantanen

Soisalo & Voutilainen Ruokarytmi: Salaattipalapeli

Kirjan reseptiikkaosio on tietenkin jaettu ruokarytmin mukaan. Siellä on omat osionsa aamiais-, väli- ja iltapaloille sekä lounas- ja päivällisruoille. Herkuttelua eli jälkkäreitä ja leivontaa unohtamatta. Tämähän ei ole mikään laihdutus-, vaan elämäntapaopas. Ruokaohjeet on kuitenkin suunniteltu siten, että niissä yhdistyy ravitsemustieteilijän tieto kokeneen kokin taitoihin.  Näillä ohjeilla syntyyy maistuvia ja ravintoarvoltaan tasapainoisia aterioita.  Ohjeet ovat moderneja, ajassa olevia ja helppoja.  Pääsääntöisesti ruokaohjeiden vaikutteet on saatu maailmalta, suomalaisia perinneruokia kirjasta ei löydy.

Koska ammattini vuoksi harvoin teen ruokaa ihan tarkalleen toisten ohjeiden mukaan, minua ilahdutti kirjassa erityisesti Salaattipalapeli -aukeama (kuvassa). Salaattipalapelistä näkee muutamalla silmäyksellä mitkä ainekset ovat kulloinkin sesongissa ja mitä raaka-aineita yhdistelemällä saa aikaiseksi maukkaan salaatin, jossa on niin perussalaattipohja, makua antavia yrttejä, jotain rapeaa, jotain happoista ja kirpeää sekä makeaa. Yllätys-palasta löytyy pähkinöitä, oliiveja, avokadoa ja muita terveellisiä herkkuja. Tästä isot propsit tekijöille.

Ruokarytmi-kirjan lukeminen toimi ainakin minulle herätyskellona. Ruoka-aikojani pitäisi todellakin rukata parempaan rytmiin, minä kun saatan nauttia aamiaiseni vasta iltapäivällä. Kiitosta kirja ansaitsee siitä, että en kuitenkaan kokenut syyllistyväni missään vaiheessa, vaikka ruokarytmini(kään) ei parhaassa kuosissa olekaan. Ruokarytmi on kirja, jota voin lämpimästi suositella. Tämä ei ole mitään huuhaata.

Terveisin

Blonditiina

 

 

 

 

 

 


    Olen Tiina Rantanen,  monissa liemissä keitetty ruoka- ja viinitoimittaja, 7 kirjaa kirjoittanut tietokirjailija, kotitalousopettaja, purkkiblondi sekä ylpeä äiti. Olen aina ollut ruokaihminen henkeen ja vereen. Ruokafilosofiani on urani alusta asti ollut: ”Herkkuja helposti”, eikä blogini kotikeittiöön suunnitellut ruokaohjeet tee siitä poikkeusta. Ruoan lisäksi rakastan matkustamista ja maailman katsomista kamerani linssin läpi. Toimittajana otan postauksissani kantaa myös ruokamaailman kuumiin puheenaiheisiin.

Yhteydenotot: tiinajrantanen@gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Ruokarytmi on opas hyvään oloon

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *