Ruokatrendit määräävät yhä useamman matkakohteen

Olen koko aikuisikäni reissannut ruoan ja viinin perässä ympäri maailmaa. Enkä ole ainoa. Näin kertoo maailman suurimman verkkomatkatoimisto Expedian tuore kysely, jossa selvitettiin eurooppalaisten matkailijoiden ruoka- ja ravintolamieltymyksiä.
Suomalaiset ovat alkaneet valita matkakohteitaan ruokatarjonnan perusteella, ja eniten meitä houkuttelevat italialainen, ranskalainen ja espanjalainen keittiö. Samat maat saavat hehkutusta myös palvelustaan. Valitettavasti muiden eurooppalaisten mielestä palvelun taso suomalaisissa ravintoloissa on koko maanosan heikointa, paljastaa maaliskuussa 2016 tehty Expedia Food -verkkokysely, johon vastasi 14 000 eurooppalaista 14 eri maasta. Vastaajista 1 000 oli suomalaisia.
Koko ajan kavanut kiinnostuksemme ruokaan näkyy myös matkustustilastoissa, sillä 28 % vastaajista ilmoitti kohteen ruokatatarjonnan yhdeksi tärkeimmistä prioriteeteista matkakohdetta valitessa. Euroopan laajuisesti vastaava luku on 32 %, joten samalla viivalla muiden eurooppalaisten kulinaristien kanssa tällä pallolla reissataan.
”Kyselymme mukaan kuusi prosenttia suomalaisista kertoi suunnitelleensa tälle vuodelle lomamatkan, jonka valinnassa ruoka oli ratkaiseva tekijä. Viisi vuotta sitten näin teki vain 0,6 prosenttia, joten hyvän ruoan rooli matkailussa on kasvanut vauhdilla”, kertoo Expedia-brändin Pohjoismaiden markkinointijohtaja Susanne Svensson.
Mutta kun alla olevaa taulukkoa katsoo, yhä edelleen suomalaiset matkustavat sen auringon perässä. Sää on selkeästi tärkein tekijä kohdetta valitessa. Ruoka painii samassa sarjassa kulttuuritarjonnan kanssa. Mutta onhan se aivan luonnollista, sillä hyvä ruoka on myös osa kunkin maan paikalliskulttuuria
Mitkä seuraavista ovat suurimmat prioriteettisi, kun valitset lomakohdetta? (vastaajina suomalaiset)
Sää | 64 % |
Turvallisuus | 62 % |
Luonnon kauneus | 53 % |
Uimarannat | 35 % |
Ostosmahdollisuudet | 32 % |
Hyvät museot, taidegalleriat tai muut kulttuurikokemukset | 28 % |
Ruuan laatu tai uutuus | 28 % |
Olen ollut siellä aikaisemmin / ystävän suosittelema kohde | 19 % |
Liikunta / Aktiviteetit ulkona | 17 % |
Maamerkit | 16 % |
Vähän maanmiehiä alueella | 14 % |
Paljon maanmiehiä alueella | 3 % |
Ei mikään edellisistä | 3 % |
Rooma, Pariisi ja Barcelona nostattavat veden kielelle
Tulokset kertovat myös, että vanhat uskomukset ovat elävät yhä tiukassa ihmisten mielissä. Lontooseen ei edelleenkään matkusteta hyvän ruoan perässä, vaikka kaupunki on ollut kohta jo pari vuosikymmentä yksi maailman ravintolakeitaista, jossa trendinenät käyvät haistelemassa uusia tuulia. Saarivaltion pääkaupunki jäi listan viimeiseksi, kun suomalaisilta kysyttiin, mihin kaupunkiin he todennäköisimmin matkustaisivat ruoan vuoksi. Suomalaiset täyttävät vatsansa mieluiten Rooman (26 %) ja Pariisin (23 %) ja Barcelonan (19 %) ravintoloissa.
Missä maassa palvelu pelaa?
Suosikkikohteet porskuttavat myös parhaasta palvelusta kysyttäessä. Italialaiset, ranskalaiset ja ranskalaiset dominoivat palvelusektorilla. Suomalaisia ei perinteisesti pidetä palvelualttiina kansana, mutta suomalaiset itse rankkasivat kotimaisen palvelun jopa neljänneksi parhaaksi. Suomalainen palvelutyyli ei kuitenkaan miellytä muita eurooppalaisia, joiden äänillä Suomi jää koko joukon peränpitäjäksi. Pitäisiköhän tässä kohtaa katsoa peiliin? Mitä muualla osataan mitä täällä ei? Toisaalta, olen saanut huonoa tai ylimielistä palvelua myös Italiassa, Ranskassa ja Espanjassa. Oma palvelun lempimaani ei listalla ole, sillä se ei löydy Euroopasta. Nautin jenkkiläisestä palvelukulttuurista, vaikka tiedänkin, että se perustuu tippipalkkaukseen. Silti Atlantin takana olen kokenut olevani lähes aina kuningatar ravintoloissa syödessäni. Mutta se maksaa sen 15-20 prosenttia laskun loppusummasta.
Missä maassa saa parasta palvelua ravintoloissa? (vastaajina eurooppalaiset)
Italia | 18,31 % |
Ranska | 17,48 % |
Espanja | 9,90 % |
Itävalta | 5,96 % |
Saksa | 5,31 % |
Sveitsi | 4,29 % |
Iso-Britannia | 3,64 % |
Belgia | 2,86 % |
Irlanti | 2,69 % |
Tanska | 2,26 % |
Ruotsi | 1,93 % |
Hollanti | 1,42 % |
Norja | 1,02 % |
Suomi | 0,87 % |
Joku muu | 22 % |
Ruoka on tärkeä osa matkaa. Jokainen meistä syö sellaisen neljä kertaa päivässä. Itse näen paljon vaivaa jo ennen matkaa tutustuakseni paikalliseen ruokakulttuuriin, jotta osaan ainakin bongata paikan päällä ne must-kokemukset ja paikalliset erikoisuudet. Samoin googlailen ravintoloita ja kyselen vinkkejä paljon matkustavilta ystäviltäni.
Kyllähän se ”Hyvä ruoka, parempi mieli” -slogan pelittää reissun päällä ollessakin.
Eikä se välttämättä vaadi tähtiä, parhaat elämykset saattavat löytyä ihan paikallisten suosimista paikoista.
Yksi muistojen kirjaan jäänyt sattumus tapahtui Barcelonassa muutama vuosi sitten, jossa olin reissussa ruokatoimittaja-ystävieni kanssa. Kun lounastimme Moo-nimisessä ravintolassa vaivuimme lähes ekstaasiin koko jengi. Olisimme varanneet pöydän samaan paikkaan illalliselle samana päivänä. Niin hyvää ruoka oli. Tarjoilijalle piti rautalangasta vääntää, että kyseessä ei ollut vitsi. Emme saaneet lauantai-illalle pöytää, sillä muutkin matkaavat kulinaristit olivat kuulleet ravintolasta. Paikallisista sitten puhumattakaan.
Reissuterveisin
Blonditiina
Ruokamatka-aiheisia postauksia löytyy täältä:
Maitoporsas segovialaiseen tapaan
Riika – Ruokamatka Baltian Pariisiin
Kapmaa tarjoaa viiniä, golfia ja uskomattomia auringonlaskuja

Olen Tiina Rantanen, monissa liemissä keitetty ruoka- ja viinitoimittaja, 7 kirjaa kirjoittanut tietokirjailija, kotitalousopettaja, purkkiblondi sekä ylpeä äiti. Olen aina ollut ruokaihminen henkeen ja vereen. Ruokafilosofiani on urani alusta asti ollut: ”Herkkuja helposti”, eikä blogini kotikeittiöön suunnitellut ruokaohjeet tee siitä poikkeusta. Ruoan lisäksi rakastan matkustamista ja maailman katsomista kamerani linssin läpi. Toimittajana otan postauksissani kantaa myös ruokamaailman kuumiin puheenaiheisiin. Yhteydenotot: tiinajrantanen@gmail.com
Kommentoi
Kommentoi juttua: Ruokatrendit määräävät yhä useamman matkakohteen