Himahella

Säsong Vinter tarjosi kulinaristisen elämyksen Helsingin Lapinlahdessa

Säsong_menukortti
© Tiina Rantanen

Perjantaina 20.tammikuuta Helsinkiin avattiin ravintola Säsong vain yhdeksi viikonlopuksi.  Sesonkiravintola on avoinna neljä kertaa vuodessa sen yhden viikonlopun ajan.  Ensimmäinen vuodenaika, Vinter,  koettiin hävikkiravintola Loopissa, Lapinlahden vanhassa sairaalassa.  Talvinen menu oli positiivinen elämys kahden kaiken nähneen ammattisyöjän mielestä.

Säsong_kokit
© Tiina Rantanen

Säsongin takana on kaksi kokkia, Markus Fogelholm (vas)  ja Thomas Hudson. Hudson on työskennellyt Savoyn lisäksi muun muassa Postresissa, Chez Dominiquessa ja Olossa. Fogelholm on työskentelee nyt hävikkiravintola Loopissa ja Reginassa, jossa hän on osaomistajana. Toisiinsa herrat tutustuivat Savoyn keittiössä Kai Kallion valtakaudella.

Lähiruoka, sesonkiruoka tai kotimaiset raaka-aineet eivät ehkä ole uusi juttu, niistä on puhuttu suu vaahdossa jo vuosikymmenen ajan. Myöskään pop up -ravintoloita on nähty muodossa jos toisessakin.  Mitä uutta siis ravintola siis kävijälleen tarjoaa?  Tällaisia mietin hieman kyynisesti illalliselle ajaessani.

Kävellessämni Lapinlahden sairaalan puistossa kohti illallispaikkaa, olin täydellisessä talvimaisemassa. Kynttilävalaistu mielisairaala oli yllättävän kodikas näky. Odotukset alkoivat kohota, kun kävelin sairaalan linoleumilattioita pitkin ravintolatilaan, joka sekin oli koristeltu kynttilöillä. Ikkunapöydässä katselin ystävääni odotellessa ulos puistoon. Hygge, sanoisi tanskalainen, mietin mielessäni.

Ja mitä illan aikana lautasillamme näimme? Seitsemän ruokalajin menu oli valmistettu sesongissa olevista, suoraan tuottajilta hankituista, valikoiduista raaka-aineista. Talvella on luonnollisesti tarjolla  juureksia, perunaa, madetta, haudutettua härkää, keitettyä kieltä ja muita sesongin herkkuja. Villiyrtit oli poimittu sairaalan pihalta!  Kokit olivat pistäneet peliin itsensä ja taitonsa. Lopputulos oli herkullinen, ruoan visuaalisuus, tuoksut ja maut olivat joka annoksessa kohdallaan.  Annokset olivat kauniita ja houkuttelevia, mutta eivät ylityöstettyjä. Ja mikä parasta, autoilijalle oli tarjolla kokkien tekemä mehupaketti, joka täydensi ateriaa viinin tavoin. Lasissani oli niin tuorepuristettua omenamehua, puolukka-mustikkanektaria, karpalonektaria kuin tyrnimehua. En todellakaan kaivannut viiniä ruokani seuraksi kuin alkusamppanjan verran.

Säsong_ovikollaasi
© Tiina Rantanen

Toisena alkuruokana tarjottiin Muna 65 ja paistettua mateen nahkaa, jälkiruokana oli porkkanakakkua ja piimäjäätelöä.

Säsongissa kunnioitetaan vuoden kiertokulkua

Pääosaa Säsong- projektissa näyttelevät vuodenaikojen lisäksi suomalaiset raaka-aineet, jotka ovat innoittaneet kokkeja pistämään koko ammattitaitonsa peliin. Vuodenajoista talvi oli ehkä haastavin aika käynnistää tällainen projekti.

“Haluamme nostaa esille suomalaisia tuotteita ja niiden tuottajia”, kertoo Markus Fogelholm. Menukortin takana onkin lista 10 tuottajasta, jotka ovat toimittaneet tuotteitaan tähän sesonkiravintolaan. Fogelholm muistaa mainita heidät aina myös annoksia esitellessään. Osa tuottajaista näytti hekin nauttivan Säsongin antimista, kuten omasta sadosta tehdystä perunarisotosta, seuraavassa kattauksessa.

Lähiruoassa ja sesonkiajattelussa ei ole kyse trendistä, vaan kestävästä kehityksestä. Hudson ja Fogelholm toivovat, että tulevaisuudessa muutkin ravintoloitsijat innostuisivat yhä enemmän  aiheesta. Sesonkiruokia joutuu suunnittelemaan suuremmalla pieteetillä, sillä raaka-aineiden saatavuus saattaa vaihdella suurestakin. Talvella vaikkapa jäätilanne vaikuttaa kalasaaliiden kokoon.

Säsong_keittokollaasi
© Tiina Rantanen

Kuva: Illallisen aloitti herkullinen sellerisosekeitto, joka aateloitiin omenasiiderivaahdolla. Maa-artisokka sai seurakseen madetta ja kallioimarreöljyä, josta löytyi lakritsinen aromi. 

Talvisesongista nautitaan vanhassa mielisairaalassa, kesästä sitten jossain muualla

Hävikkiravintola Loopin tiloihin mahtuu vain 25 henkilöä per kattaus eli tämä talvinen kokemus oli tällä kertaa tarjolla vain 100 nopeimmalle.  72 euron hintainen illallinen myytiin kuulemma loppuun ensimmäisen päivän aikana. Seitsemän ruokalajin illalliselle sovitetun viinipaketin saattoi lunastaa ravintolassa 44 eurolla, mehupaketin hinta oli noin 20 euroa (Kuitin mukaan mehupaketti, kivennäisvesi ja lasillinen samppanjaa kevensivät kukkaroani 32 eurolla).

 “Haluamme, että ravintolatila kuvaa myös vuodenaikaa: Lapinlahdessa on tunnelmallista ja lämmintä, ja se sopii talveen. Kesällä tapaamme sitten vuodenaikaan sopivimmissa maisemissa, ehkä metsässä tai rannalla”,  sanoo Markus Fogelholm.

Säsong_puisto
© Tiina Rantanen

Kuva: Lapinlahden sairaalan puisto iltavalistuksessa

Kun kotiuduimme, luin Facebookista, mitä maailmaa nähnyt ja paljon kokenut ystäväni illastamme postasi: ”Säsong, ensimmäinen vuodenaika talvi Lapinlahdessa. En uskaltanut odottaa näin huikeaa kokemusta. Pitkän menun kaikki ruokalajit kohdallaan. Herkät maut, mutta ei liikaa piperrystä. Kotimaiset raaka-aineet hienostuneesti käytössä. Ei paasausta mistään, ihana palvelu, viinipaketti ei ollut sitä tavanomaista jäännössokerijuttua vaan selkeät maut sielläkin. Ja hyvänen aika, kynttilävalaistu Lapinlahden mielisairaala, pitkät käytävät, linoleumilattiat, ulkona suuret puut. Tämä kaikki ihanuus viiden minuutin kävelymatkan päässä kotoani.”  Eli tällainen ilta. En voi kuin olla ystäväni kanssa samaa mieltä.

Sesonkiterveisin Blonditiina


    Olen Tiina Rantanen,  monissa liemissä keitetty ruoka- ja viinitoimittaja, 7 kirjaa kirjoittanut tietokirjailija, kotitalousopettaja, purkkiblondi sekä ylpeä äiti. Olen aina ollut ruokaihminen henkeen ja vereen. Ruokafilosofiani on urani alusta asti ollut: ”Herkkuja helposti”, eikä blogini kotikeittiöön suunnitellut ruokaohjeet tee siitä poikkeusta. Ruoan lisäksi rakastan matkustamista ja maailman katsomista kamerani linssin läpi. Toimittajana otan postauksissani kantaa myös ruokamaailman kuumiin puheenaiheisiin.

Yhteydenotot: tiinajrantanen@gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Säsong Vinter tarjosi kulinaristisen elämyksen Helsingin Lapinlahdessa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *