Himahella

Seitsemän yrtin juhannuspesto

Blonditiinan yrttiviljelmä
© Tiina Rantanen

Vaikka nykypäivän juhannusjuhlien ohjelmistoon kuuluu lähinnä kokko ja hyvin viillenneyt juotavat, oli taikominen aikoinaan hyvin tärkeä osa suomalaista juhannusperinnettä.

Juhannustaikoja oli lukemattomia. Suuri osa niistä liittyi lempeen ja rakkauteen ja siihen, kuinka tyttö saisi selville tulevan aviomiehensä nimen. Juhannustaiat päivittyvät myös 2010-luvulle. Juhannuksena 2016 somessa kiersi ihan uusi, vanhasta muunneltu juhannustaika: ” Jos juhannusyönä riisutuu alasti ja suutelee seitsemää eri miestä, voi unessa nähdä tulevan lempikukkansa.” Monikohan uskalsi kokeilla?

Juhannustaioista monet kantavat muistumia harakoinniksi kutsutuista taioista.

”Se oli ennen kaikkea elinkeinomagiaa, jolla pyrittiin saamaan esimerkiksi oma karja paremmaksi ja naapurin huonommaksi. Siksi naapurin karjalta käytiin vaikkapa katkaisemassa karvoja. Toisaalta naisille pääsy miniäksi hyvään taloon oli niin tärkeä ja totinen paikka, että he tekivät taikoja sen takia. Niittykukkien poimiminen tyynyn alle onkin varmaan tunnetuimpia taikoja”, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistotutkija Juha Nirkko on kertonut Turun Sanomissa 21.6.2012.

No, mikäpä estää tekemästä taikoja nykyjuhannuksenakin. Koska olen jo parasta ennen -päiväni ohittanut asfalttiruusu, teen taikojen tekemisen hyvin helpoksi ja uskon käytännölliseen panos-tuotos -suhteeseen. Näillä kilometreillä jo tietää, että Prinssi Uljas on satuolento, mutta hyvästä ruoasta pitävät kaikki.

Poimin siis ne seitsemän yrttiä terassini yrttiviljelmiltä ja pyöräytin pestoksi. Tähän taikaruokaan voi hyvin käyttää kaikkia niitä yrttejä, joita omilta viljelmiltä sattuu löytämään. Jos olet hyvä hortoilussa, voit myös käyttää villiyrttejä. Minä en käy niissä neuvomaan, kun homma ei ole hanskassa.

Seitsemän yrtin pestoa

Jos haluat nähdä miten perinteinen basilikapesto tehdään ihan kädestä pitäen, käy katsomassa Himahellan video aiheesta täältä.

Pestoa voi käyttää monella tapaa. Sitä voi toki sekoittaa perinteisesti pastan joukkoon, mutta sain ystävättäreni luona aivan ihanaa perunasalaattia, jonka kotitekoinen pesto kruunasi. Uudet perunat keitetään reilulla suolalla maustettussa vedessä, lohkotaan tarvittaessa ja kotitekoinen pesto sekoitetaan haaleiden perunoiden joukkoon. Aivan kielenvievä lisäkesalaatti grilliherkkujen kanssa samalle lautaselle.

Ja ehkä seitsemän yrtin pesto tekee omia taikojaan. Tie miehen sydämeen… Sitähän ei voi etukäteen tietää!

Terveisin

Blonditiina.


    Olen Tiina Rantanen,  monissa liemissä keitetty ruoka- ja viinitoimittaja, 7 kirjaa kirjoittanut tietokirjailija, kotitalousopettaja, purkkiblondi sekä ylpeä äiti. Olen aina ollut ruokaihminen henkeen ja vereen. Ruokafilosofiani on urani alusta asti ollut: ”Herkkuja helposti”, eikä blogini kotikeittiöön suunnitellut ruokaohjeet tee siitä poikkeusta. Ruoan lisäksi rakastan matkustamista ja maailman katsomista kamerani linssin läpi. Toimittajana otan postauksissani kantaa myös ruokamaailman kuumiin puheenaiheisiin.

Yhteydenotot: tiinajrantanen@gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Seitsemän yrtin juhannuspesto

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *