Sesongissa: Appelsiini on talvikuukausien C-vitamiinipommi

Appelsiinien huippusesonki on parhaillaan meneillään. Siitä kertoo se, että ostin juuri viisi kiloa espanjalaisia Navel-appelsiineja parilla eurolla.
Suurin osa maailman appelsiineista päätyy suoraan mehutehtaisiin tai jatkojalostukseen. Suomeen tuodaan talvella ja keväällä appelsiineja Espanjasta ja Israelista, Marokosta, Kreikasta, Kyprokselta ja kesällä Etelä-Afrikasta ja Etelä-Amerikasta. Appelsiineja on siis saatavissa meilllä ympäri vuoden. Parhaillaan nautimme mehukkaammasta ja makeammasta talvisadosta.
Appelsiinipuu tuottaa vuodessa kaksi satoa, syys- ja talvisadon. Samaan aikaan viljelyksillä kukkivat appelsiinin kukat ja siellä poimitaan kypsiä hedelmiä. Yhdestä applesiinipuusta voi tulla vuoden aikana jopa tuhansia kiloja appelsiinia.
Appelsiini on tammikuista hyvänolon ruokaa parhaimmillaan. Siinä on runsaasti C-vitamiinia, mutta niukasti kaloreita ja hiilihydraatteja. Hedelmistä vain guava ja kiivi menevät C-vitamiinipitoisuudessa appelsiinin edelle. Aikuinen saa päivän C-vitamiinitarpeestaan 80% yhdestä appelsiinista.
Appelsiinissa on myös runsaasti kaliumia, kalsiumia ja flavonoideja. Flavonoidien arvellaan ehkäisevän sydän- ja verisuonitauteja sekä syöpää.
Kokeile appelsiinin ja inkiväärin makuliittoa
- Purista 2-3 appelsiinin mehu lasiin ja raasta joukkoon pikkurillinpään kokoinen pala tuoretta inkivääriä. Tarjoa jäiden kanssa.
Viihtyy viileässä
Kaupassa appelsiinien lajiketta on harvoin merkattu jokaiseen hedelmään, israelilaiset Jaffat tekevät siinä säännössä poikkeuksen. Tämä vaikeuttaa eri appelsiinilajien makuerojen opettelua. Maukkaimpia ovat pienet ja keskisuuret appelsiinit. Hyvä appelsiini on kiinteä ja sen tulee tuntua kokoonsa nähden raskaalta.
Appelsiini säilyy parhaiten jääkaapin vihanneslokerossa. Se on hyvin herkkä etyleenille, eli appelsiini kannattaa säilyttää erillään runsaasti etyleeniä tuottavista hedelmistä — esimerkiksi omenista, banaaneista, luumuista, mangoista ja tomaateista.
Lue myös muista sitruksista: Sitrukset ovat aurinkohedelmiä
Appelsiiniriisi on retroherkku
Tätä talvisesonkiin sopivaa jälkiruokaa muistan tarjotun ahkerasti 70-luvulla.
Appelsiiniriisi
1 dl riisiä 2 1/2 dl vettä, ripaus suolaa 2 dl kuohukermaa 3-4 appelsiinia 3 rkl sokeria 2 tl vanilliinisokeria
1. Keitä riisi suolaripauksella maustetussa vedessä. Huuhtele riisi kylmällä vedellä.
2. Vaahdota kerma, mausta vaahto sokerilla ja vaniljasokerilla. Lisää vaahto riisin joukkoon.
3. Kuori ja paloittele appelsiinit pieniksi paloiksi. Lisää palat seokseen. Sekoita varovasti, tarkista makeus.
Tästä retroherkusta tulee proteiinipitoinen välipala, kun vaihtaa riisin raejuustoon ja kerman turkkilaiseen jogurttiin. Ei tämäkään mikään uusi oivallus ole, kyseistä herkkua (tosin kermavaahdolla) taidettiin tehdä jo köksäntunneilla vuonna 1976.
”Appelsiiniriisi 2019”
4 appelsiinia
400 g rasvatonta raejuustoa
2 dl kreikkalaista tai turkkilaista jogurttia
1 – 1 1/2 tl kardemummaa
1/2 dl sokeria
- Kuori ja kuutioi appelsiinit. Jälkkäri on miellyttävämpi syödä, jos teet appelsiinit kalvottomiksi, mutta se ei ole välttämätöntä.
- Sekoita hedelmäpalat ja raejuusto keskenään.
- Mausta jogurtti kardemummalla ja sokerilla. Sekoita appelsiiniseoksen joukkoon.
- Tarjoa jälkiruokana, välipalana tai brunssiherkkuna.
Aurinkoisin terveisin
Blonditiina

Olen Tiina Rantanen, monissa liemissä keitetty ruoka- ja viinitoimittaja, 7 kirjaa kirjoittanut tietokirjailija, kotitalousopettaja, purkkiblondi sekä ylpeä äiti. Olen aina ollut ruokaihminen henkeen ja vereen. Ruokafilosofiani on urani alusta asti ollut: ”Herkkuja helposti”, eikä blogini kotikeittiöön suunnitellut ruokaohjeet tee siitä poikkeusta. Ruoan lisäksi rakastan matkustamista ja maailman katsomista kamerani linssin läpi. Toimittajana otan postauksissani kantaa myös ruokamaailman kuumiin puheenaiheisiin. Yhteydenotot: tiinajrantanen@gmail.com
Kommentoi
Kommentoi juttua: Sesongissa: Appelsiini on talvikuukausien C-vitamiinipommi