Sesongissa: Perinteinen madekeitto ja runebergintortut

 

Sydäntalven herkun, mateen, pyyntiaika on parhaimmillaan. Mademuhennos, madekeitto, paistettu mateen maksa ja mateenmäti kuuluvat juuri nyt monen sesonkikulinaristin ruokalistalle. Kausiherkkuja ovat myös runebergintortut ja laskiaispullat, joten viikonlopun ruokalista on kyllä nyt hyvin made in Finland.

Perinteinen madekeitto
1 nyljetty made
1 sipuli
1 laakerinlehti
1/2 tl kokonaisia maustepippureita
2 porkkanaa
1/2 purjo
1 tl suolaa
yht. 2 l keitinlientä + vettä
8 perunaa
2 dl (kuohu)kermaa
25 g voita
1/2 dl tillisilppua
(suolaa)
1. Nylje ja fileoi made. Voit myös pyytää kalakauppiastasi tekemään sen. Käytä perkeet liemen keittämiseen.
2. Huuhtele maksa kylmällä juoksevalla vedellä ja keitä sitä noin 5 minuuttia väljässä, suolalla, laakerinlehdellä sekä pippureilla maustetussa vedessä. Säilytä keitinliemi.
Paloittele madefileet suupalan kokoisiksi, mausta kevyesti suolalla.
3. Mittaa maksan keitinlientä ja vettä kattilaan kahden litran verran. Paloittele ruoto ja poista kalan päästä kidukset.
4. Pane kalanperkeet, lohkottu sipuli, laakerinlehti, pippurit, kuorittu ja paloiteltu porkkana ja puhdistettu, paloiteltu purjo liemeen. Keitä miedolla lämmöllä noin puoli tuntia. Siivilöi liemi.
5. Kuori ja paloittele perunat, lisää palat liemeen. Keitä 10–12 minuuttia. Lisää kalapalat ja jatka keittämistä 2–3 minuuttia. Lisää kerma, paloiteltu maksa, voi ja tillisilppu. Kuumenna kiehuvaksi. Tarkista maku ja lisää suolaa tarvittaessa.
Nauti lämpimän ruisleivän kanssa.
 
Välimerellisen version madekeitosta eli Bourriden löydät täältä .

Runebergintortut Fredrikan tapaan 

Runebergin torttu

Madekeittoaterian kruunaa runebergintortut, jotka Blonditiina on tehnyt Fredrikan tapaan. Vähän tuhmasti, sillä kostutuksessa on käytetty alkoholia. Sen voi toki korvata vaikka omenamehulla. Linkki torttuihin löytyy täältä. 

 

 

Kommentit

Kommentoi juttua: Sesongissa: Perinteinen madekeitto ja runebergintortut

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Instagram

  • Juusto + makea hilloke = Taivaallinen makupari. Tsekkaa glögiltä maistuvan pääfynähillokkeen ohje https://kotiliesi.fi/himahella/gloginmakuinen-paarynahilloke-kruunaa-le-gruyere-juuston/ #legruyereaop #swisscheese #kaupallinenyhteistyö
  • Good morning! #visitspain🇪🇸 #mallorcainspiration #hakunamatata
  • Lauantaina hallissa ruokaostoksilla! #visitspain🇪🇸 #mallorcainspiration #foodtraveller #winetraveller
  • I need my cup of coffee! #visitspain🇪🇸 #mallorcainspiration #foodtraveller #paparazzi📸
  • Saturfay shopping with a mom! #visitspain🇪🇸 #mallorcainspiration #foodtraveller ##winetraveller
  • Art walk! #visitspain🇪🇸 #mallorcainspiration #joanmiro
  • Christmastime at Palma de Mallorca! #mallorcainspiration #visitspain🇪🇸

blonditiina

X