Sikses parasta - Makumatka Satakuntaan
Mikä ihmeen sikses? ajattelin kun sain kutsun makumatkalle Satakuntaan. Jo bussimatkalla selvisi, että sikses on käyttökelpoinen murresana , jota viljellään Satakunnassa runsaasti. Sanaa käytetään lieventämään ylenpalttista kehumista. Satakunnassa ollaan kyllä sitä mieltä, että siellä tuotetaan Suomen parasta ruokaa, mutta ettei menisi ihan henkselien paukutteluksi, lisätään superlatiivin perään sana sikses.
Sikses parasta on tiedonvälityshanke, joka toimii paikallisesti tuotetun ruoan puolestapuhujana ja satakuntalaisen ruoan tunnettuuden lisääjänä. Hankkeessa edistetään erityisesti paikallisten tuotteiden pääsyä eri markkinakanaviin. Siksi ryhmä ruokatoimittajia ja – bloggaajia oli kutsuttu tutustumaan paikallisiin pientuottajiin ja maakunnan ruokakulttuuriin.
Jos ei saa siikaa, pitää tyytyä loheen
Satakuntalaisen ruokakulttuurin peruspilari on kalaruuat. Silakka ja siika eri muodoissa muodostavat tärkeän rungon. ”Jos ei saa siikaa, pitää tyytyä loheen”, sanovat satakuntalaiset.
Satakunnasta saadaan niin makean veden kalaa kuin merikalaa. Vaikka maakunta on tunnettu siiasta ja muikusta, nykyään ahven on yhä tärkeämpi kauppakala.
Kun säkyläläinen kalastaja ja Kolvaan kalan yrittäjä Jouni Aaltonen teki takavuosina hoitokalastuksia pitkin eteläisen Suomen järviä, häntä hirvitti roskakaloina pidetyn saaliin kohtalo. Nykyisin hän valmistaa Pyhäjärven särjestä ja ahvenesta sekä Itämeren lahnasta kalamassaa Euran Kauttualla. Apetit jatkojalostaa Pyhäjärven särjestä ja ahvenesta tehdyn massan järvikalapihveiksi. Särjen osuus pihvissä on 64 %. Järvikalapihvejä on myynnissä toistaiseksi vain Horeca-puolelle, mutta toivotaan, että hyvänmakuiset pihvit tulisivat tarjolle myös tavallisille kuluttajille.
Ristiinnaulittu siika eli loimusiika on Porin pitäjäruoka. Se valmistetaan kiinnittämällä suolalla maustettu ja perattu siika halkaistuna puunauloilla lautaan. Lauta asetetaan pystyasentoon nuotion loisteeseen hitaasti kypsymään. Kalan kaverina tarjotaan yleensä keitetyjä perunoita, kiviuunissa paistettua kakkoa ja kotikaljaa.
Mikä ihmeen kakko?
Satakunnan maakuntaleipä on kakko eli pyöreä hiivaleipä, johon perinteisesti käytetään ohrajauhoja. Satakunnassa on leivottu kakkoa jo ainakin 100 vuoden ajan. Kakkoa leivottiin aluksi pyhäpäivien herkuksi, jolloin hiivalla kohotettu kakko korvasi arkisen läpileivän eli matalan ruisreikäleivän. Ohran ja vehnän saatavuuden parantuessa kakko löysi paikkansa myös arjen ruokapöydässä.
Monelle porilaisen Ullan Pakarin leipomat kakot ovat tuttuja kauppojen leipäosastolta, mutta kakon voi pyöräyttää itsekin Länsi-Suomen Maa-ja kotitalousnaisten kakko-ohjeella.
Satakuntalainen kakko
0,5 l maitoa
0,5 l vettä
50 g hiivaa
2 tl suolaa
3 dl ohrajauhoja
9 dl hiivaleipäjauhoja
noin 9 dl vehnäjauhoja
- Lisää hiiva ja suola kädenlämpöiseen nesteeseen.
- Alusta nesteeseen ensin ohrajauhot ja hiivaleipäjauhot ja jatka sen jälkeen alustamista vehnäjauhoilla siten, että lopputuloksena on tasainen, pehmeä taikina.
- Kohota taikinaa leivinliinalla peitettynä lämpimässä paikassa noin puoli tuntia.
- Vanuta kohonnutta taikinaa jauhotetulla leivinpöydällä ja jaa taikina neljään osaan. Leivo paloista pyöreitä leipiä eli kakkoja.
- Tee kakkojen keskelle reikä ja pistele haarukalla. Anna leipien kohota pellillä noin puoli tuntia.
- Paista kakkoja 225 asteen lämmössä noin 20 minuuttia.
Nahkiaisia Nakkilasta
Nahkiaiskausi alkoi 16.8.2018, mutta isäntien suureksi pettymykseksi niitä ei saatu vieraille tällä makumatkalla maistatettavaksi. Kutuaika on vilkkaimmillaan syys- lokakuussa, jolloin käytännössä saadaan parhaimmat saaliit. Nakkilassa on harjoitettu nahkiaisen kalastusta kautta aikojen. Nahkiainen (Lampetra fluviatilis) ei ole varsinainen kala vaan se kuuluu ympyräsuisiin, leuattomien selkärankaisten (Agnatha) yläluokkaan.
Nahkiaisen huomattavin pyyntipaikka Nakkilassa oli vielä 1940-luvulla Ruskilan koski. Nakkilassa oli yhdeksän toetta, joiden paikat oli tarkkaan määrätty.
Nakkilan Nahkiaispaistamo on valmistanut nahkiaisia jo kolmessa polvessa, vuodesta 1946 asti.
Satakunnan sydämessä Kokemäenjoki tarjoaa mahdollisuuden nousulohen, meritaimenen tai kirjolohen koukuttamiseen. Kokemäenjoen varrella Nakkilan kosket on yksi Suomen varmimmista, ellei varmin paikka päästä kosketuksiin vasta merestä nousseen taimenen kanssa. Nakkilan kunnan alueella sijaitsee 7 kaunista koski- ja virtapaikkaa.
”Nakkilan kosket ovat ensikertalaiselle usein haasteelliset, mutta jo päivä oppaamme matkassa antaa sinulle valtavasti tietotaitoa tuleville retkillesi ” kertoi paljasjalkainen nakkilalainen, kalastusmatkailuyritys Lohijoki Oy: n omistaja ja eräopas Kimmo Puosi.
Pori – pienpanemisen pääkaupunki
Vielä vajaa kymmenen vuotta sitten Porissa valmistettiin olutta koko maan tarpeisiin. Porilaisten suureksi pettymykseksi oluttehdas suljettiin vuonna 2009. Vaikka kaupungissa podettiin lähes maansurua aiheesta, oluenpanemisen traditio on noussut Porissa kuin muinoinen Fenix-lintu tuhkasta. Nyt Porissa toimii useita hyvin menestyneitä pienpanimoita ja porilaisiin oluihin voi törmätä lähes kaikkialla Suomessa.
Keväällä 2018 tuli kuluneeksi 20 vuotta siitä, kun panimoravintola Beer Hunter’s avasi ovensa. Mufloni-tuoteperheestään tunnetuksi tullut Beer Hunter’s perustettiin pienpanimoiden ensimmäisen perustamisaallon aikana, vuonna 1998. Beer Hunter’s valmistaa vuosittain 200 000 litraa olutta. Se on moneen muuhun pienpanimoon verrattuna paljon. Yrityksellä on ollut vuodesta 2014 asti panimo Porin Herralahdessa, mutta pieniä määriä olutta pannaan edelleen Porin keskustassa sijaitsevan ravintolan tiloissa
”Suomessa valmistetaan vuosittain yli 400 miljoonaa litraa olutta. Pienpanimoiden osuus tuosta määrästä on reilut viisi prosenttia. Pienpanimoiden yli 20 miljoonasta olutlitrasta suurimman osan valmistaa neljä suurinta panimoa, ja muiden pienpanimoiden osuudeksi jää yhteensä vain noin kaksi miljoonaa litraa”, kertoi Suomen pienpanimoliiton puheenjohtajanakin aiemmin tunnettu Mika Tuhkanen.
Ruosniemen panimo taas on porilaisesta nimestään huolimatta saanut alkunsa pääkaupunkiseudulla: Juho-Matti Karpale totesi seitsemän vuotta sitten kaipaavansa uutta harrastusta ja alkoi pian valmistaa olutta kotonaan Espoon Leppävaarassa. Oluen paneminen säilyi aluksi harrastuksena, joskin tilapuutteen vuoksi toiminta siirtyi pääkaupunkiseudulta Poriin, jossa Karpaleen veljellä sattui olemaan remontoidussa navetassa tyhjää tilaa. Mukaan tuli myös opiskeluaikojen kaveriporukka. Eli teekareista tulikin isona oluenpanijoita. Siksi panimon oluiden nimet tulevatkin alueelta, jotka he tuntevat paremmin kuin agraarikulttuurin.
”Tuotteidemme nimet ja tarinat niiden takana ilmentävät tekijöidensä maailmankuvaa, jota levitämme insinööripropagandan keinoin”, kertoi Antti Isomäki esitelleessään panimon uutuusolutta Diplomi-insinööriä. Etiketissä on luonnollisesti espoolaisen diplomi-insinöörin kuva.
Alusta asti tavoitteena oli kasvaa valtakunnalliseksi toimijaksi ja vuosien työ tuotti tulosta. Vuonna 2017 Ruosniemen toiminta oli jo vakiintunut ja Insinööriä, Sihteeriä ja Koodaria on löytynyt sen jälkeen niin Keskon, S-ryhmän kuin Lidl-ketjun kauppojen hyllyistä.
Maailman parhaat fish & chipsit saa Reposaaressa
The Merry Monk on Reposaaren oma olohuone. Omistajapariskunta Maija ja Paavo Munkki tapasivat Lontoossa, jossa he yhdessä kiertelivät ravintoloita ja ihastuivat paikalliseen pubikulttuuriin. Samalla kävi selväksi, että tällaiset paikat puuttuvat kokonaan Suomesta. Niinpä omistajapariskunnan sukunimestä johdettu The Merry Monk -gastropub avasi ovensa ensimmäisen kerran 25.4.2015.
”The Merry Monkin keittiöfilosofian perustana ovat mahdollisimman tuoreet, puhtaat ja läheltä tulevat raaka-aineet. Meillä onkin useita pieniä tuottajia, joilta saamme tuotteet lähes päivittäin, usein ravintolamme ovelle toimitettuna. Tavoitteenamme on tarjota mahdollisimman laadukasta, tuoretta ja maukasta ruokaa” , kertoi Maija Munkki.
”Meillä on tarjolla runsaasti kotimaisia pienpanimotuotteita, sekä brittiläisiä laatuoluita ja -siidereitä. Lippulaivanamme on oma olut, englantilaistyylinen bitter, Räpsöö, jonka Ruosniemen Panimo on meille valmistanut”, Paavo Munkki jatkoi.
Gastropub tarjosi maistiaisiksi heidän hittituotettaan, fish & chips -annosta, joka oli valmistettu vastapyydetystä ahvenesta. Olivat muuten tähänastisen elämäni parhaat kala-perunat!
Lintutilalla Jämijärvellä
Kuuselan ankat ovat kova juttu Satakunnassa, meille markkinointiin jo matkaohjelmassa. Kuuselan tilaa on vuodesta 1995 isännöinyt Timo Sorvali. Vuonna 2014 tilalla kasvatettiin ensimmäiset joulukalkkunat ja vähitellen sinne kotiutui muitakin lintuja ja tilasta tuli lintutila.
”Kasvatamme linnut tilallamme mahdollisemman luonnonläheisesti. Lintumme laiduntavat kesäisin, talvella linnuilla on isot karsinat. Lintumme ruokitaan kauralla, heinällä ja kotimaisella valkuaisrehulla ilman gmo soijaa ja kalajauhoa”, Sorvali kertoi.
” Lintujen myynti tapahtuu suoraan tilalta sekä rekoringeissä tilan myyntipisteissä. Kuuselan lintutilan tuotteita saa jo myös muutamista ravintoloista. Tilamyymälämme on auki lauantaisin 10-14. Puodista löytyy ankan,viiriäisen ja kananmunia. Linnuista tarjolla on kalkkunaa ja ankaa fileinä, koipina kuin siipinä. Jouluksi myyntiin tulee jälleen ankkaa ja kalkkunaa palvattuna, sekä kalkkunarullaa. Verkkokauppa joulutilauksille aukeaa syyskuun alussa”, Sorvali muistuttaa joulusesongin lähestymisestä.
Luomulihaa Kullaalta
Tenhon tila on ollut suvun hallussa 1920-luvulta alkaen. 1970-luvulla tilalle tulivat ensimmäiset emolehmät ja 1980-luvulla lampaat ja samalla alkoi lihan suoramyynti. Vuonna 1996 tila siirtyi luomutuotantoon ja siirtymävaiheiden jälkeen vuodesta 1998 alkaen kasvinviljelytuotteet ovat olleet luomua ja vuodesta 1999 alkaen kaikki tuotettu liha on virallisesti tarkastettua luomulihaa.
”Eläinten hyvinvointi on tilalla tärkeää ja meille sen perustana ovat vapaus, puhtaus ja mahdollisuus lajinomaiseen käytökseen. Kaikki eläimet asuvat vapaina pihatoissa, jotka on mitoitettu vaatimuksia väljemmiksi. Kuivitukseen käytetään runsaasti olkea, sekä tarvittaessa mm. turvetta, jotta eläimillä on puhdas ja kuiva alusta. Kesäisin eläimet ovat laitumella ja nuoret sonnit jaloittelutarhassa. Talvella emoilla on vapaa ulkoilumahdollisuus. Myös hiehot ja nuoret sonnit pääsevät jaloittelutarhaan kelien salliessa”, kertoo Laura Tenho.
”Oma teurastamo mahdollistaa sen ettei eläimiä tarvitse kuljettaa pitkiä matkoja missään vaiheessa. Eläinten hyvinvoinnin ja hyvän kohtelun takaamiseksi tilalla teurastetaan ja myydään vain omalla tilalla kasvatettuja eläimiä, joiden hoidosta vastaavat alusta loppuun tutut hoitajat.”
Pihvikarjan roduksi tilalle on valittu limousin se rauhallisen luonteen ja lihaksikkuuden perusteella. Limousin-rodun liha on mureaa ja vähärasvaista. Tilan lampaat ovat omapäistä, mutta rauhallista texel-rotua, joka sekin on lihaksikas ja vähärasvainen lajinsa edustaja.
Eläimet teurastetaan omassa tilateurastamossa, jonka yhteydessä on myymälä. Teurastuksia on kahden viikon välein, jonka jälkeen lihaa on saatavana tuoreena. Pakastettua sekä mureutettua lihaa on jatkuvasti myynnissä. Karitsanlihaa on saatavilla syksystä pääsiäiseen saakka. Lammasta tilalla teurastetaan pääsääntöisesti heinäkuusta lokakuulle.
Tilamyymälä on avoinna parittomien viikkojen lauantaina 9-14 ja sunnuntaina 11-14.
Mutta missä on porilainen?
Reissumme Satakunnassa päättyi Los Palukselle eli Ulvilan Palusjärven uimarannalle. Mutta mikä makumatka se olisi ilman kaikkien tuntemaa porilaista!
Porilainen on grilliruoka, joka koostuu kahdesta paahtoleivästä ja niiden välissä olevasta noin sentin paksuisesta palasta sipulimakkaraa. Sipulimakkaran ja leivän lisäksi porilaisessa on raakaa sipulia silputtuna tai renkaina, kurkkusalaattia, sinappia ja ketsuppia. Aidon porilaisen tunnistaa nimenomaan oikeasta leivästä ja tietynlaisesta makkarasta. Paikallisversioitakin löytyy, sillä Reposaaressa porilainen tehdään silakkapihvistä ja Ulvilassa lauantaimakkarasta.
Tämän paikallisen perinneherkun meille tarjoili ulvilalaisen Sata-Liha OY:n Henrik Eriksson. Sata-Liha Oy on lihajalosteiden jatkojalostaja. Sen tuotevalikoimasta löytyy mm. Björkensin Kotitilan possua, Tenhon luomutilan pihvilihaa, erilaisia makkaroita, palvaamotuotteita, veripalttua ja lihahyytelöä.
Satakuntalaiset olivat ihmeissään, että tällainen stadilainen asfalttiruusu ei ollut koskaan kuullutkaan munamakkarasta! Kyseessä on paikallinen erikoisuus, jossa makkaramassan joukkoon on laitettu keitettyä kananmunaa. Kananmunaa makkarassa on 27 %. Makkara on parhaimmillaan kylmänä ja siitä perinteisesti leikataan paksuhkoja siivuja leivän päälle.
Niinpä Henrik Erikssonin kanssa koukkasimme kotimatkalla Ulvilassa sijaitsevan Pienen Lihapuodin kautta ja saimme matkaevääksi bussiin Makkaramestarin Munamakkaraa.
”Ei huono”, sanoisi Jorma Uotinen. Hänkin on muuten Porista kotoisin.
Ruokamatkailu on herkullisin matkustamisen muoto. Olipa kerrassaan antoisa makumatka Satakuntaan. Ihan oli sikses parasta.
Lämmin kiitos matkan järjestäjille ja kaikille reissulla kohdatuille pientuottajille!
Nähdään pian uudestaan!
Blonditiina
Olen Tiina Rantanen, monissa liemissä keitetty ruoka- ja viinitoimittaja, 7 kirjaa kirjoittanut tietokirjailija, kotitalousopettaja, purkkiblondi sekä ylpeä äiti. Olen aina ollut ruokaihminen henkeen ja vereen. Ruokafilosofiani on urani alusta asti ollut: ”Herkkuja helposti”, eikä blogini kotikeittiöön suunnitellut ruokaohjeet tee siitä poikkeusta. Ruoan lisäksi rakastan matkustamista ja maailman katsomista kamerani linssin läpi. Toimittajana otan postauksissani kantaa myös ruokamaailman kuumiin puheenaiheisiin.
Yhteydenotot: tiinajrantanen@gmail.com
Kommentoi
Kommentoi juttua: Sikses parasta - Makumatka Satakuntaan