Stadilainen silakkakukko on moderni retroruoka
Retroruoat elävät nyt uutta tulemistaan. Vokeilla ja pastoilla kasvatetut nuoret aikuiset kaipaavat niitä makuja, joita muistavat syöneensä isovanhempiensa keittiössä.
Omaan lapsuuteeni kuuluivat Pohjois-Karjalasta kotoisin olevan kummitätini valmistamat kala- ja lanttukukot. Niinpä tuunasin Blonditiinan keittiössä hektiseen kaupunkilaiselämään sopivan kukkoversion. Ohje sai nimekseen Stadilainen silakkakukko. Kyse ei toki ole samasta ruoasta, mutta makumaailmat liippaavat läheltä toisiaan. Ja tällainen kukko syntyy vaikka työpäivän päätteeksi tai suomalaishenkiselle sunnuntaibrunssille. Aito kukko kun edustaa enemmän sitä hidasta elämää ja slow foodia.
Kalakukko on suomalainen perinneruoka, yleisemmin Savossa tarjottu ja valmistettu. Se on rekisteröity Euroopan unionin aidoksi perinteiseksi tuotteeksi heinäkuussa 2002. Kukkoja tehdään yleensä pikkukalasta, muikuista ja ahvenista. Mutta kuka estää käyttämästä kukossa vaikka graavattua lohta. Koska olen pesunkestävä stadilainen, minun kukkoni tehdään tällä kertaa silakasta ihan kotiseuturakkaudesta. Mutta rehellisyyden nimissä todettakoon, että kyllä se lohikalan sukuinen muikkukin maistuu hyvältä näin Suomenlahden rannalla kasvaneen suussa.
Blonditiinan silakkakukot
Tämä ohje ei ole mikään uusi innovaatio, tein näitä jo 80-luvulla . Niinpä kun lauantaina kaupassa käydessäni mukaani tarttui paketillinen Reissumiehiä ja 200 gramman paketti silakkafileitä, päätinkin tehdä silakkakukkoja. Kukkoihin tarvittavaa pekonia minulla olikin paketillinen jääkaapissa.
Niinpä sitten sunnuntaiaamuna viipaloin sipulin ja ruskistin sen yhdessä pekonisilpun kanssa pannulla. Mausteeksi pyöräytin muutaman kierroksen mustapippuria ja silppusin joukkoon pari ruokalusikallista lehtipersiljaa. Persiljaa silputessani tuumin, että tuore korianteri antaisi kukoille mukavan aasialaisen makuvivahteen. Ehkä ensi kerralla tuunaan ohjetta vähän lisää.
Asettelin silakkaviipaleet leiville ja maustoin ne suolalla. Leipiä ei mielestäni tarvitse voidella, pekonissa on ihan riittävästi rasvaa. Lusikoin sipuli-pekoniseosta kalojen päälle ja nostin toisen puolen Reissumiehestä kanneksi. Sen jälkeen käärin jokaisen kukon alumiinifolioon omaksi paketikseen. Pistin paketit 200-asteiseen uuniin sellaiseksi puoleksi tunniksi. Niinpä sitten pistelin silakkakukkoa aamiaiseksi. Ei mikään hullumpi sunnuntaiaamun brunssi!
Meidän pitää olla ylpeitä omasta ruokakulttuuristamme. Se, että perinneruokia tuunaa tälle vuosituhannelle, pitää ruokaperinteemme varmimmin hengissä! Retron ei missään nimessä tarvitse olla ankeeta. Olisi ne isoäitimmekin viritelleet ohjeitaan, jos heillä olisi ollut siihen mahdollisuus.
Perinneruokaterveisin
Blonditiina
Stadilainen silakkakukko -resepti
Olen Tiina Rantanen, monissa liemissä keitetty ruoka- ja viinitoimittaja, 7 kirjaa kirjoittanut tietokirjailija, kotitalousopettaja, purkkiblondi sekä ylpeä äiti. Olen aina ollut ruokaihminen henkeen ja vereen. Ruokafilosofiani on urani alusta asti ollut: ”Herkkuja helposti”, eikä blogini kotikeittiöön suunnitellut ruokaohjeet tee siitä poikkeusta. Ruoan lisäksi rakastan matkustamista ja maailman katsomista kamerani linssin läpi. Toimittajana otan postauksissani kantaa myös ruokamaailman kuumiin puheenaiheisiin.
Yhteydenotot: tiinajrantanen@gmail.com
Kommentoi
Kommentoi juttua: Stadilainen silakkakukko on moderni retroruoka