Suppilovahveropiirakka kreikkalaisella twistillä

Suppilovahveropiirakka sai Blondikeittiössä kreikkalaisen vivahteen!
Koska kaikki retroruoka on niin muodikasta, quichet eli suolaiset piirakat ovat tehneet comebackin kahvi- ja noutopöytiin. Jos ne koskaan ehtivät sieltä poistuakaan. Blonditiinan keittiössä syntyi tällä kertaa kreikkalaishenkinen sienipiirakka, johon kokeilin kasvipohjaista, kotimaisesta kaurasta valmistettua ”ruokakermaa”.
Ranskassa quicheja on tehty jo 1800-luvulla
Varsinkin 1980-luvulla suolaiset piirakat olivat ns. parempaa illanistujais- ja kahvikekkeritarjottavaa. Ohjeita löytyi kaikkien itseänsä kunnioittavien aviisien ruokapalstoilta eri variaatioina. Quiche oli siis aikansa trendiherkku, josta on nyt muodostunut klassikko. Jotain kertoo sekin, että kinkku-juustopiirakka on nyt yksi googlatuimmista ruokaohjeista.
Gastronomian sanakirjan mukaan quiche tarkoittaa ranskalaista avonaista voi- tai murotaikinapiirakkaa, jossa on erilaisia suolaisia täytteitä kuten kinkkua, pekonia, simpukoita tai sieniä sekä usein sipulia tai purjoa, höystettynä munakermalla ja juustolla. Lorainnesta kotoisin oleva kinkkujuustopiirakka lienee quichen klassikoksi muodostunut alkumuoto. Se tunnetaan kaikkialla nimellä Quiche Lorraine. Jos me olemme pyöräyttäneet näitä piirakoita vasta puoli vuosisataa, Ranskassa quicheja tiedetään tehdyn ainakin 1800-luvulta saakka.
Kasvispohjainen kaurakerma maustoi sienipiirakan
Viikonloppuna olin ottanut sulamaan ison pussillisen pakastettuja suppilovaheroita, joista käytin vaniljaiseen possunposkipataani vain puolet. Niinpä kätevä emäntä mietti, mihin loput noista metsän aarteista käyttäisi. Quiche tuli ensimmäisenä mieleeni, sillä kaapista löytyi niin fetakuutioita, tuoretta basilikaa kuin kokeiltavaksi saamaani uutuustuotetta, Planti Creamy Cooking Kaura-Chiliä. Kyseessä on siis kasvispohjainen, ruokakerman tyyppinen tuote, joka on nimestään huolimatta valmistettu Suomessa kotimaisesta kaurasta. Tuote on maidoton ja se sopii myös vegaaneille. Samasta sarjasta löytyy myös maustamaton eli Original ja yrttiversio French Herbs.
Sienipiirakastani tuli kuitenkin vain lakto-ovo-vegeversio, sillä juusto ja muna eivät sovi vegaanin ruokavalioon.
Piirakkapohjan voi tehdä hyvin laktoosittomasta, valmiista piirastaikinasta tai pyöräyttää pohjan itse. Minä käytin tällä kertaa pohjataikinassa 1/3 verran rouheisia sämpyläjauhoja, mikä antoi kasvispiiraalle mukavasti viljaista makua ja pohjaan pientä purutuntumaa.
Kuullotin pari tavallista sipulia ja kaapissa pyörineen puolikkaan punasipulin öljytilkassa pannulla. Lusikallisella hunajaa pyöristin rentoutuneiden sipulien makua. Sen jälkeen pannulle päätyivät puserretut, hieman pilkotut sienet. Mausteeksi kasviksille ripasautin suolaa, rouhittua mustapippuria ja raastoin mukaan puolikkaan sitruunan kuoren. Mä olen pahasti hurahtanut sitruunaan sen kaikissa muodoissa!
Lusikoin hieman jäähtyneen sipuli-sieniseoksen piiraspohjan päälle ja levitin kasvisseokselle purkillisen verran fetajuustokuutioita. Päälle ripottelin vielä reilusti silputtua basilikaa.
Vatkasin parin kananmunan rakenteen rikki ja sekoitin munien joukkoon kaurakerman. Siinähän on jo mausteena mukavasti potkua chilistä, joten lisäsin joukkoon vain ripauksen verran suolaa. Kaadoin seoksen piiraalle ja pistin koko komeuden 225-asteiseen uuniin. Piirakka viihtyi siellä reilun puolisen tuntia. Lopputuloksena oli maistuva sienipiirakka, joka lihattomana ja laktoosittomana maistuu monille.
Piirakka maistuu mitä mainioimmalta ihan teen kanssa, mutta kyllä se hieman jäännössokeria sisältävän valkoviininkin kanssa herkkuhetkeltä tuntuu.
Kreikkalainen suppilovahveropiirakka
1. Nypi rasva ja jauhot murumaiseksi. Lisää kylmää vettä ja sekoita ainekset nopeasti taikinaksi. Älä vaivaa taikinaa.
2 Painele taikina (irtopohjaiseen) piirakkavuokaan (suorakaiteen muotoisen vuoan koko noin 23 x 25 cm tai pyöreän vuoan halkaisija noin 24 cm). Laita pohja jääkaappiin odottamaan.
3. Kuori ja halkaise sipulit, leikkaa ne ohuiksi puolirenkaiksi. Kuumenna tilkka öljyä ja kääntele sipulisilppua pannussa, kunnes se muuttuu läpikuultavaksi. Mausta kuullottuneet sipulit lusikallisella hunajaa. Lisää pannulle kuiviksi puserretut suppilovahverot. Käänetele sieniä sipulien seassa muutama minuutti. Mausta suolalla pippurilla ja sitruunankuoriraasteella. Jäähdytä seosta hetki.
4. Levitä piirakkapohjalle ensin sipuli-sieniseos ja sen jälkeen fetakuutiot. Silppua basilika ja ripottele yrttisipuli täytteelle.
6. Paista 200 asteessa 35-40 minuuttia aluksi uunin alimmalla ritilätasolla, niin pohja kypsyy rapeaksi. Tarjoa lämpöisenä raikkaan salaatin kanssa.
Herkullisia quichehetkiä toivottaa
Blonditiina
Viinivinkki!
Näin kansainvälisenä naistenpäivänä kirjoitettuun postaukseen valitsin viiniksi ”tyttömäisen” risukan, jonka pieni makeus komppaa hyvin sienipiirakan makumaailmaa. Amerikkalainen puolikuiva, pirteän hapokas ja hennon mausteinen, Riesling-rypäleistä valmistettu Kung Fu Girl 2014 -valkoviini, 14,98 e, on blondimainen suositus piirakan kaveriksi.

Olen Tiina Rantanen, monissa liemissä keitetty ruoka- ja viinitoimittaja, 7 kirjaa kirjoittanut tietokirjailija, kotitalousopettaja, purkkiblondi sekä ylpeä äiti. Olen aina ollut ruokaihminen henkeen ja vereen. Ruokafilosofiani on urani alusta asti ollut: ”Herkkuja helposti”, eikä blogini kotikeittiöön suunnitellut ruokaohjeet tee siitä poikkeusta. Ruoan lisäksi rakastan matkustamista ja maailman katsomista kamerani linssin läpi. Toimittajana otan postauksissani kantaa myös ruokamaailman kuumiin puheenaiheisiin. Yhteydenotot: tiinajrantanen@gmail.com
Kommentoi
Kommentoi juttua: Suppilovahveropiirakka kreikkalaisella twistillä
Mutta fetahan on maitoa?
Mutta fetahan on maitoa?
Miten feta sopii maidottomaan?