Himahella

Tähtianiksella ja vaniljalla maustettu visipipuuro

Pakastin on järkevintä sulattaa silloin, kun ulkona paukkuu pakkanen. Saahan pakasteet siirrettyä ulos siksi ajaksi, kun tuo aika ajoin tarvittava toimenpide on käynnissä. Meikäläisellä on paha tapa sulattaa pakastin silloin, kun kesähellettä ja marja-aikaa pukkaa. Olisikohan tänä vuonna vähän viisaampi?
Pakastimen sulattaminen on vähän kuin arkeologisia kaivauksia tekisi. Minulla on pieni arkkupakastin, jonka uumeniin oli hautautunut vaikka mitä herkkuja. Sellaisiakin, joita ei enää suin surmin uskalla syödä. Ja jotka heitin tippa silmässä pois.
Sieltä löytyi myös lukematon määrä avattuja marjapakasteita, joista oli käytetty vain osa. Niinpä keräsin nyt puolukat ja karpalot  yhteen ja päätin keittää  vispipuuron.  En ole keittänyt sitä vuosiin, vaikka silloin kuin poikani oli kasvavassa iässä, vispipuuroa oli aina jääkaapissa. Onhan se näppärä aamu- , väli- tai iltapala.  Ja olen aina pitänyt siitä itsekin.
Koska ulkona on pirteä pakkanen, minulle tuli puolukoista mieleen jouluglögi ja sen maut. Niinpä sujautin muutaman tähtianiksen ja kuivahtaneen vaniljatangonpätkän kattilaan kun keitin marjoista mehua. Vispipuuroni sai tällä kertaa ihan uudenlaisen twistin. Eikä makuyhdistelmä ollut lainkaan pöllömpi.  Tavallisesti jätän marjojen kuoret puuroon kuidun vuoksi, mutta nyt paseerasin mehun siivilän läpi.  Ja olihan minulla marjojakin tuohon annokseen tuplat normaalista.
1 1/2 l  pakastepuolukoita ja karpaloita
1 1/2 l vettä
3 tähtianista
1/2 vaniljatanko
2 dl sokeria
3/4 tl suolaa
2 1/4 dl mannasuurimoita
1.  Mittaa vesi ja marjat kattilaan, pane joukkoon tähtianis ja vaniljatanko. Keitä marjoja noin 15 minuuttia, jotta mausteet irrottavat makuaan mehuun.
2. Paseeraa marjaseos siivilän läpi ja mittaa saamasi mehu. Vispipuuroon käytetään 1 1/2 dl mannasuurimoita litralle nestettä.
3. Lisää mehuun sokeri ja suola.  Sekoita kunnes sokeri sulaa. Vispilöi kiehuvaan mehuun mannasuurimot ja keitä puuroa viitisen minuuttia välillä sekoittaen.
4. Anna puuron jäähtyä ja vatkaa puuro sitten kuohkeaksi sähkövatkaimella.

5. Tarjoa maidon kanssa.

 Vispipuuroterveisin
Blonditiina

    Olen Tiina Rantanen,  monissa liemissä keitetty ruoka- ja viinitoimittaja, 7 kirjaa kirjoittanut tietokirjailija, kotitalousopettaja, purkkiblondi sekä ylpeä äiti. Olen aina ollut ruokaihminen henkeen ja vereen. Ruokafilosofiani on urani alusta asti ollut: ”Herkkuja helposti”, eikä blogini kotikeittiöön suunnitellut ruokaohjeet tee siitä poikkeusta. Ruoan lisäksi rakastan matkustamista ja maailman katsomista kamerani linssin läpi. Toimittajana otan postauksissani kantaa myös ruokamaailman kuumiin puheenaiheisiin.

Yhteydenotot: tiinajrantanen@gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Tähtianiksella ja vaniljalla maustettu visipipuuro

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *