Himahella

Tallinna ja 6 uutta ravintolaa - rajat ovat taas auki

Marjaamäen linnassa sijaitseva Riviera Palais Brasserie tarjosi tämän makumatkan parhaan kokonaiselämyksen. © Tiina Rantanen

Korona on reissunaistakin mietityttänyt asia tänä vuonna. En ole viruksen suhteen hysteerinen, mutta olen hyvinkin turvallisuushakuinen. Kun Viron rajat jälleen avautuivat huvimatkailulle, päätin lähteä Tallinnaan katsomaan miten korona näkyy kaupungissa. Kolmen päivän makumatkalla vierailin kuudessa uudessa ravintolassa.

Jo matkaa varatessani noteerasin koronahinnat. Ostin Eckerö Linelta hotellipaketin, joka sisälsi kaksi yötä neljän tähden hotellissa bussinesluokan huoneessa sekä edestakaiset laivamatkat lounge-paikoilla. Matkan hintalappu oli 156 euroa/ hlö, kun kaksi ihmistä majoittui samassa huoneessa. Ja tuostakin summasta 1/3 ( eli 25 e/suunta) muodostivat nuo turvavälit takaavat lounge-paikat mennen tullen. Viro on suomalaiselle nyt todella edullinen matkakohde.

Matkan aikana lueskelin The Baltic Guide -lehden heinäkuu 2020 -numeroa. Lehden mukaan moni suosikkiravintoloistani Vanhassa kaupungissa on pistänyt lapun luukulle kevään aikana ainakin toistaiseksi. Näitä ovat mm. Parot Mini Bar, MEKK, Art Priori ja Ribe. Tallinnan syväkurkkujeni mukaan myös Ülemisten kaupunginosassa sijainnut, kunnianhimoinen Juur on joutunut sulkemaan ovensa. Kaikissa mainituissa paikoissa olen nauttinut erinomaisia aterioita, joten tunsin surun läikähtävän rinnassani yrittäjien vuoksi.

Tallinnassa on ravintola-ale! © Tiina Rantanen

Ravintoloissa puhaltaa uudet tuulet

Virolaiset ovat yrittäjäkansaa, joten jo nyt näkyy miten tuhkasta alkaa nousta uusia ruokapaikkoja kuin Fenix-lintuja konsanaan. Lisäksi pienikin kassavirta on parempi kuin ei kassavirtaa ollenkaan, joten Raatihuoneen torilla saattoi nauttia Aperol Sprizin tai oluen kolmen euron hintaan. Illalla minkä tahansa cocktailin sai terassilla viidellä eurolla. Asiakkaat on saatava tulemaan takaisin hinnalla millä hyvänsä.

Olin varannut perjantai-illaksi pöydän Pohjois-Tallinnassa sijaitseva Noblessnerin vanhalla sukellusvenetelakalla sijaitsevaan Lore Bistroon, jossa söin helmikuussa silloisen vierailuni parhaan aterian. Klikkaa juttuun tästä.

Bistroo Lore tarjosi helmikuisen matkamme parhaat maut. © Tiina Rantanen

Syksyllä 2019 avattu Lore Bistroo nousi heti kaupungin kuumimpien ravintoloiden joukkoon. Lore toimii samassa rakennuksessa Taidekeskus Kain kanssa.

Bistron taustalla on suositun ravintola Leibin ja jo ennen pandemiaa ovensa sulkeneen Umamin tiimi eli Janno Lepik ja Kristjan Peäske.

Tryffelipizza ei ole Loren ruokalistalla, mutta sitä saa pyydettäessä. © Tiina Rantanen

Loren ruokalista koostuu mutkattomasta, herkullisesta ja kauniisti esille pannusta ruoasta. Illallisella tilasimme alkupalaksi listan ulkopuolelta tryffelipizzan, sillä viidakkorumpu oli hehkuttanut sen herkullisuutta. Eikä suotta.

Pääruokani eli savustettu taimen uusien perunoiden, savustettujen tomaattien ja fenkolin kanssa (15,50 e) oli hyvä, muttei mitenkään veret seisauttava, sillä odotukseni taisivat olla liiankin korkealla.

Heinäkuisena iltana helle hemmotteli, joten kaikki pöytävaraukset oli tehty terassille. Pöydät olivat täynnä eli ravintola surffaa edelleenkin trendipaikkojen aallonharjalla. Sisälle ei taidettu asiakkaita edes päästää.

Lore Bistroo oli makumatkamme kallein ravintola. Illallinen, joka sisälsi alkudrinkin, jaetun tryffelipizzan ja pääruoan sekä pullon roseeviiniä maksoi 75 euroa henkeä kohden.

Lore Bistroo, Peetri 12, Noblessner 

Katuruokaa Baltian asematorilla

Kebaboomin Original Döner Kebab, 6 e. © Tiina Rantanen

Koska perjantai-illaksi oli pöytä jo varattuna, päätimme nauttia katuruokalounaan Balti Jaama Turgissa. Siellä uusi tulokas on Kebaboom, jonka taustalla on Andrei Lesment, huippusuosittujen Kaja Pizza- ja One Sixty -ravintoloiden omistaja. Kyseessä on lukemani mukaan Tallinnan ensimmäinen berliiniläistyylinen kebab-ravintola, ja sieltä Lesment on käynyt oppinsa ammentamassa. Lihakin tulee huhujen mukaan Saksassta. Koska edellinen kebab-kokemukseni oli juuri Berliinistä, suuntasimme tekemään vertailevaa tutkimusta. Original Döner Kebab (6 euroa), oli juuri sitä mitä sen tulee ollakin, juuri vartaasta vuoltua lihaa hyvän leivän ja tuoreiden lisukkeiden kanssa edulliseen hintaan. Jos kaipaat paremman tason katuruokaa, suuntaa tänne!

Kebaboomin lihavarras tulee Berliinistä.

Kebaboom, Balti Jaama Turg, street food -katu, Kopli 1

Art Priori on nyt Must Puudel

Fine dining -ravintolana tunnettu Art Priori kuoli koronaan ja nyt hulppeihin tiloihin on muuttanut rentona ruoka- ja aamiaispaikkana tunnettu Must Puudel. Boheemin Must Puudelin alkuperäisestä konseptista on jäljellä rento tunnelma, kohtuulliset hinnat ja ystävällinen palvelu. Arvokkaasta Art Priorista on kuoriutunut kansanravintola, jonka kynnys on helppo ylittää.

Must Puudel valloitti Art Priorin hulppeat tilat. © Tiina Rantanen

Keittiö on auki aamuvarhaisesta iltamyöhään, aamiaista on tarjolla 9-12, jonka jälkeen modernia, virolais- ja skandivaikutteista ruokaa. Ruokalistasta vastaa MEKKistä tuttu Rene Uusmehe ja jo koepalaksi tilatusta hamppuleivästä savusilakoilla ja rakuuna-aiolilla tunnisti miehen kädenjäljen. Tänne on palattava uusintakäynnille!

Must Puudel, Olevimägi 7, Vanha kaupunki

Riviera Palais Brasserien sisustus on tyylikkään moderni. © Tiina Rantanen

Riviera Palais Brasserie – Maarjamäen linnan uusi helmi

Parin kilometrin päässä Tallinnan keskustasta, Viron historiallisen museon rakennuksessa (kuva aloituksessa) avasi kesäkuussa 2020 tyylikäs, ranskalaishenkinen Riviera Palais Brasserie. Saltin omistajakaksikko Tiina ja Risto Kōresoo ovat Riviera Palaisin takana, mutta ravintolaa operoivat suomalaiset ravintola-alan konkarit Susanna ja Sami Karranno.

Ruokalistalta löytyy klassisia ranskalaisia bistroherkkuja: etanoita, tuoreita ostereita, sipulikeittoa, hanhenmaksaa, kampasimpukoita, tartaria, Burgundin pataa ja simpukoita. Jälkiruokina näytti olevan niin pavlovaa kuin crêpes suzettea… ja kaikki tämä Saltista tutulla ammattitaidolla tehtynä! Kesällä terassilla kuumenee hiiligrilli ja perjantaisin ravintolassa nautitaan live-musiikista. Sunnuntaisin tarjoillaan brunssia.

Riviera Palais Brasserien simpukka-annoksen tomaattiliemi oli viedä kielen. © Tiina Rantanen

Nautin alkuruoaksi etanat ja pääruoaksi erilaisia simpukoita herkullisessa tomaattikastikkeessa. Palanpainikkeena meni hellepäivänä pullollinen provencelaista roseeviiniä (33 e/plo) Ja lasku yllätti iloisesti, upea lounas viineineen maksoi 52 euroa.

Olimme yksimielisiä, että Riviera Palaise Brasserie oli tämän Tallinnan matkan huippukohde. Kaikki oli kohdallaan: ruoka, palvelu ja hulppeat puitteet merinäköaloineen.

Riviera Palais Brasserie, Pirita tee 56, Maarjamäen linna

Mood tarjosi grillattua ankanrintaa aasialaisella twistillä. © Tiina Rantanen

Mood – muotimaailman tunnelmissa

Tallinnan Vapaudenaukion reunalle avattiin kesäkuussa kahdessa kerroksessa kahvila-ravintola Mood. Nimi tarkoittaa viroksi muotia ja englanniksi tunnelmaa, hauska sanaleikki siis. Ruokapuoli sijaitsee ravintolan toisessa kerroksessa. Muotiteemainen sisustus sai minussa aikaan WOW-efektin. Siinä yhdistyvät klassisen tyylikkäät yksityiskohdat sekä viittaukset huippumuodin maailmaan. Yläkerrasta löytyy mm. virolaisen huippumalli Karmen Pedarun mekko, jonka arvon sanotaan olevan 25 000 dollarin hujakoilla. Tämä paikka täytyy käydä katsastamassa ihan miljöön vuoksi!

Mood on ravintola, joka pitää nähdä ja jossa tulee näyttäytyä.

Ravintolan omistaja on Sten-Erik Jantson, joka löytyy mm. Manna La Roosa ja Tai Boh -ravintoloiden taustalta.

Ravintolasta löytyy kattava ja mielenkiintoinen drinkkilista (vrt. Manna La Roosa), johon verrattuna viinilista on suppea. Ankan seuraksi löytyi kuitenkin kelpo uusiseelantilainen pinot noir, 45 e/plo, joten rouva oli tyytyväinen. Viini oli kallein reissussa nauttimamme viinipullo ja tarjoilijamme pahoitteli, ettei sitä ole saatavissa laseittain.

Ruokalista tarjoaa vähän kaikkea kaikille: blineistä burgereihin ja tryffelirisotosta fish & chipseihin. Listalta voisi myös rakentaa hyvinkin venäläishenkisen ateriakokonaisuuden, jos mieli teksi borssikeittoa, blinejä ja stroganovia. Alkuruoat maksavat 8-12 euroa, pääruoat 9-18 euroa.

Nautin alkuruoaksi erinomaisen borssikeiton ( 5,5 euroa) ja pääruoaksi grillattua ankanrintaa, jossa oli aasialainen twisti (17 e).

Kohvik-Restoran Mood, Vabaduse väljak 10, Vanha kaupunki

Ribe on nyt Rado

Radon menu lauantaina 21.8.2021 näytti tältä.

Monet suomalaisen ravintolasuosikki oli Vene-kadulla sijaitseva Ribe. Kesäkussa 2020 Ribe muutti nimensä Radoksi , mutta miljöö säilytettiin ennallaan. Uuden ravintolan takana ovat Ribessä aikaisemmin työskennelleet keittiömestari Radoslav ”Rado” Mitro ja ravintolapäällikkö Triinu Tapper. Ruokalista näytti mutkattomalta ja kutsuvalta. Tosin ravintolassa ei ole pysyvää ruokalistaa, vaan se elää liitutaululla sesonkien, päivän ja keittiömestarin fiilisten mukaan. Kaikkea ei voi syödä samalla reissulla, joten Rado kutsukoon makumatkailijaa seuraavalla visiitillä.

Edit! Elokuussa-21 kävin kokeilemassa maistuiko Rado yhtä herkulliselta kuin kuullosti. Kyllä, odotukset täyttyivät kaikilta osin. Ruoka oli mutkatonta ilman turhia kikkailuja, mutta kaikki annokset olivat ajateltuja ja huolella valmistettuja. Kuvan listalta maistoimme burrataa, mustekalaa ja ankkaa. Myös viinit olivat kohtuullisesti hinnoiteltuja

 Rado, Vene 7, Vanha kaupunki

Oia – kuin Kreikassa olisi

Jouduimme Oiaan vähän vahingossa, kun vastapäätä sijaitseva Rado oli kiinni. Mutta lounaan jälkeen ei harmittanut yhtään. Terassilounaamme helteisessä Tallinnassa oli ”kuin kotona” Kreikassa.

Toukokuussa avattu Oia on saanut nimensä Santorinilla sijaitsevan kaupungin mukaan ja tyylikkään pelkistetysti sisustetun ravintolan seinillä onkin kuvia tuosta sinivalkoisesta saaresta.

Oia tarjoaa perinteisiä kreikkalaisia ruokia tyylikkäissä puitteissa. © Tiina Rantanen

Keittiössä häärii Andres Pedanik. Listalta löytyy kaikki tutut kreikkalaiset herkut viininlehväkääryleistä souvlakiin ja moussakaan. Alkuruokien hinnat ovat 3,5 – 6,5 euroa, pääruoat 8-13 euroa.

Vatsamme täyttyivät pelkästä mezestä: tilasimme kahdelle hengelle horiatiki-salaatin (6,5 e), tsatsikia ja pitaleipää (3,5 e) sekä friteerattuja mustekalarenkaita (6 e). Kun nautimme ruokajuomana vielä tuopilliset olutta, laskumme teki 26 euroa.

Oia, Vene 6, Vanha kaupunki

Bolt – rakkautta ensi ajelusta

Käyn Tallinnassa monia kertoja vuodessa ja silloin tällöin kokenutkin reissaaja on joutunut paikallisten taksikuskien huijaamaksi. Nyt huijaukset ovat historiaa, sillä latasin kännykkääni BOLT -nimisen sovelluksen. Eipä voisi taksin tilaaminen olla helpompaa! Lisäksi auto oli paikalla noin viidessä minuutissa ja sovellus hälyttää kun kuljettaja lähestyy ja on saapunut.  Voit siis istua rauhassa ravintolapöydässä, kunnes auto on ovella.

Kun Bolt-matkan hinta Tallinnan keskustan alueella oli pääsääntöisesti 2,5-4,5 euron välillä, ei todellakaan kannattanut hukata aikaa välimatkojen kävelemiseen. Ja korona-aikana en käytä julkisia. Enkä ole koskaan ottanut Tallinnaa näin tehokkaasti haltuuni. Singahtelimme sujuvasti Telliskivestä Kadriorgiin tai Noblessnerista Marjaamäen linnalle. Yhdeksän taksimatkaa maksoi kaikkiaan 27 euroa ja kuitit niistä ovat sähköpostissani!

Lue myös Tallinna-postaus helmikuulta: Tallinna yhden yön taktiikalla: Fotografiska-3 ravintolaa+1 kahvila

Blondi oli Moodissa. © Jaana Leinonen

Tallinnaterveisin

Blonditiina


    Olen Tiina Rantanen,  monissa liemissä keitetty ruoka- ja viinitoimittaja, 7 kirjaa kirjoittanut tietokirjailija, kotitalousopettaja, purkkiblondi sekä ylpeä äiti. Olen aina ollut ruokaihminen henkeen ja vereen. Ruokafilosofiani on urani alusta asti ollut: ”Herkkuja helposti”, eikä blogini kotikeittiöön suunnitellut ruokaohjeet tee siitä poikkeusta. Ruoan lisäksi rakastan matkustamista ja maailman katsomista kamerani linssin läpi. Toimittajana otan postauksissani kantaa myös ruokamaailman kuumiin puheenaiheisiin.

Yhteydenotot: tiinajrantanen@gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Tallinna ja 6 uutta ravintolaa - rajat ovat taas auki

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *