Himahella

Valtakunnallinen sipuliviikko: Blonditiinan sipulipiirakka

 

Sipulipiirakka maistuu iltapalana tai kahvipöydän suolaisena tarjottavana. © Tiina Rantanen

Tammikuussa viikolla 4 vietetään perinteistä valtakunnallista sipuliviikkoa, joten se on hyvä syy pyöräyttää tämä klassikkopiirakka vaikka iltapalaksi.

Valtakunnallista sipuliviikkoa voi juhlistaa erilaisilla sipuliruoilla kuten klassikoilla: ranskalaisella sipulikeitolla sekä sipulipiirakalla.  Mehevä sipulipiirakka on hyvää iltapalana tai  kahvipöydän suolaisena palana. Ruis-perunapohja antaa piirakalle paljon makua.

Piiraaseen voi käyttää mainiosti punasipulia sen tavallisen keltasipulin asemesta. Mausteekseen sipulipiirakka saa tällä kertaa sinihomejuustoa. Tähän piirakkakokeiluun inspiroi muutama vuosi siten helsinkiläisen ravintola Baskeri&Basson ruokalistalla ollut Laurin sipulipiirakka, joka oli aivan taivaallisen hyvää. Mutta jos oli hyvää Laurin sipulipiirakka, itkettävän hyvää on tämä Blonditiinan versioikin. Vaikka itse sanonkin.

punasipuli-vaaka
© Tiina Rantanen

Blonditiinan sipulipiirakka 1 paketti (400 g) rukiista piirakkataikinaa tai perunaruistaikinaa TÄYTE 6 (700 g) punasipulia 140 g amerikanpekonia 50 g voita 1 rkl muskavadosiirappia tai fariinisokeria 1 tl tavallista tai 2 tl sormisuolaa 2 rkl balsamiviinietikkaa 125 g sinihomejuustoa LISÄKSI 2 dl kuohukermaa 3 kananmunaa 1/2 tl vastajauhettua mustapippuria

1. Sulata pakastetaikinaja painele se voideltuun (halkaisija 22-24 cm) irtopohjavuokaan siten, että taikina nousee pari senttiä vuoan reunoille. 2. Esipaista pohjaa 10 minuuttia 225-asteissessa uunissa.

sipulipiirakka-pohja
© Tiina Rantanen

3. Kuori ja viipaloi punasipulit niin ohuiksi renkaiksi kuin saat. Silppua pekoni. 4. Ruskista pekoni ja ota pois pannulta. Lisää voi pekonirasvan joukkoon ja kun voi on sulanut, lisää sipulirenkaat. Kypsennä niitä miedolla lämmöllä noin 15 minuuttia. Varo ruskistamasta. Kun sipulit ovat pehmenneet lisää pannulle siirappi, suola ja etikka. Nosta levyn lämpöä siten, että sipulirenkaat kiehahtavat kunnolla.

sipulipiirakka-täyt
© Tiina Rantanen

5.Levitä sipuliseos esipaistetun piirakkapohjan päälle. Ripottele sipuleille pekonisuikaleet ja murennettu sinihomejuusto.Nostele ainekset sekaisin sipulin kanssa. 6. Sekoita munat ja kerma keskenään, mausta pippurilla. Kaada seos sipuliseoksen päälle. 7. Paista piirasta 225-asteisessa uunissa vielä 20-25 minuuttia. 8. Tarjoa piiras haaleana.

Sipulipiirakka on parhaimmillaan haaleana. © Tiina Rantanen

 

Viinivinkki: Sipulipiirakan seuraksi sopii alsacelainen puolikuiva valkoviini, jossa on kuitenkin rapsakat hapot. Sellainen on Domaine Zinck Riesling Prestige, 15, 69 e.

Muista myös Klassikkoruoka: Ranskalainen sipulikeitto

© Tiina Rantanen

Sipuliterveisin

Blonditiina


    Olen Tiina Rantanen,  monissa liemissä keitetty ruoka- ja viinitoimittaja, 7 kirjaa kirjoittanut tietokirjailija, kotitalousopettaja, purkkiblondi sekä ylpeä äiti. Olen aina ollut ruokaihminen henkeen ja vereen. Ruokafilosofiani on urani alusta asti ollut: ”Herkkuja helposti”, eikä blogini kotikeittiöön suunnitellut ruokaohjeet tee siitä poikkeusta. Ruoan lisäksi rakastan matkustamista ja maailman katsomista kamerani linssin läpi. Toimittajana otan postauksissani kantaa myös ruokamaailman kuumiin puheenaiheisiin.

Yhteydenotot: tiinajrantanen@gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Valtakunnallinen sipuliviikko: Blonditiinan sipulipiirakka

HannaRii

Varmaankin tosi maistuva ja ihanan makuinen piirakka.Mutta osaatko auttaa sellaisessa asiassa kun ostin Tefalin airfryer koneen.Ohjeet kaikki englanniksi,olisiko sinulla ohjeita esim.kasvisruokiin tai muuhun hyvään.Tai jotain ohjetta tällä keitiökoneella tehtäväksi? Kiitos vastauksestasi!

Tiina Rantanen

Valitettavasti kyseinen laite on minulle tuntematon. Olisin mielelläni auttanut, jos olisin osannut!

Isoäiti

Sipulipiirakka on kielen vievä mutta olkaa varovaisia ylimääräisen suolan käytössä tässä ohjeessa, itse tein rahkavoitaikinan pohjaksi ihan hyvin sopii sekin ja toimi hyvin. Suolaa en juurikaan lisännyt täytteeseen koska siinä on aurajuustoa sekä pekonia, joka melkein riittääkin.

Simmo

Siirapin nimi kirjoitetaan muscovado (ei muskavado).

Vastaa käyttäjälle HannaRiiPeruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *