Himahella

Tomaatti Sugo madresta Pico de Galloon

 

© Tiina Rantanen

Tomaattiviikkoa 2017 vietetään 15.-21.toukokuuta. Tomaatista, niin tuoreista kuin säilötyistä loihtii herkun, jos toisenkin.  Kotimaiset tomaatit ovat parhaimmillaan toukokuusta syyskuuhun. 

Kristoffer Kolumbuksen purjehdus Amerikkaan vuonna 1492 muutti maailmaa monella tavalla. Kullan lisäksi konkistadorit toivat Uudesta maailmasta myös eksoottisia kasveja, jotka muuttivat muun maailman ruoka­tottumukset iäksi. Amerikkalaista perua ovat muun muassa peruna, tomaatti, maissi ja kaakao.

Nykyinen tomaattimme on lähtöisin Perusta ja Chilestä. Kerrotaan, että mayat käyttivät ruuanvalmistuk­sessa usein tomaatteja. Sieltä se kulkeutui Kolumbuksen mukana Espanjaan. Euroop­palaiset suhtautuivat tomaatteihin kuitenkin pitkään epäillen, sillä tomaatti kuuluu perunan tavoin koisokasveihin, joista monet ovat myrkyllisiä.

Euroopassa tomaattia pidettiin lääkekasvina, jolla oli vaikutusta muun muassa rakkauselämään. Tomaattia kutsuttiinkin paratiisi- tai lemmenomenaksi. Tomaattiin ihastuneet italialaiset antoivat kasville nimeksi pomodoro, sananmukaisesti ”kultainen omena”.

1600-­luvulla tomaatti löi itsen­sä läpi Espanjassa ja Italiassa, ja tomaattikastikkeesta ja ­keitosta tuli tärkeä osa näiden maiden arvostettua ruokaperinnettä.

Sugo madre on klassinen italialainen tomaattikastike

Sugo madre, kaikkien italialaiskastikkeiden äiti eli tomaattikastike. Miten se oikein tehdään?  Eihän siihen periaatteessa tule kuin tomaattia, joka kypsennetään kastikkeeksi valkosipulilla maistetussa oliviöljyssä, ja muina mausteina käytetään suolaa ja basilikaa. Suomessa kastike tunnetaan ehkä paremmin nimellä Mutti-kastike, jonka Henkka Alen lanseerasi jokunen vuosi sitten.

Lue lisää: Tomaattikastike – keittotaitoni peruspilari

Ohje: Italialainen tomaattikastike

Pasta all´amatricianassa maistuu chilin vieno puraisu

Tomaattikastike pastan kanssa tarjottuna on klassikkoruoka. Tämä suosittu abruzzolainen, tomaattipohjainen pastakastike on levinnyt koko Keski-Italiaan. Ruoasta on monia muunnelmia, mutta sen tärkein ainesosa on pecorino-juusto. Sen voi korvata parmesaanilla, mutta maku ei ole aivan sama. Ohjeen löydät alla olevasta linkistä.

Viinireissussa Italian Friulissa

Ohje: Pasta allámatriciana

 Pico de Gallo on meksikolainen tuoresalsa

© Tiina Rantanen

Pico de Gallo tarkoittaa sananmukaisesti kukon nokkaa, ja tuo raikas, mutta mausteinen salsa sopii niin gorditojen kuin tacojen täytteeksi, nachojen dipiksi tai guacamolen aineosaksi. Se on myös mitä mainioin paistetun valkoisen kalan kastike tai lisäke.

Pico de Gallo

neljälle

4  tomaattia

kourallinen tuoretta korianteria

1 tuore vihreä chili

1 sipuli

4 rkl granaattiomenan siemeniä

1 limetin mehu

½ tl suolaa

1. Hienonna tomaatti, chili, korianteri sekä sipuli ja yhdistä ainekset kulhossa.

2. Halkaise granaattiomena ja koputtele siemenet kuoresta. Lisää siemenet muiden ainesten joukkoon.

3. Mausta Pico de Gallo vastapuristetulla limettimehulla ja suolalla.

Lue myös: Salsaa ja grilliherkkuja

Tomaatti-avokadosalsa, aprikoosisalsa ja ananassalsa.
© Tiina Rantanen

 Avokado-tomaattisalsa

250 g kirsikkatomaatteja

2 kypsää avokadoa

1/2 punasipuli

1 solo-valkosipulinkynsi

2-3 rkl hienonnettua, tuoretta korianteria

(1/2 chili)

1 limetin mehu

1/4 tl mustapippuria

1/2 tl suolaa

1. Halkaise tomaatit ja poista niistä siemenet. Leikkaa tomaattiliha mahdollisimman pieniksi kuutioiksi. Tee sama avokadoille. Hienonna sipuli, valkosipuli ja korianteri. (Jos kaipaat salsaan tulisuutta, hienonna joukkoon myös puolikas chili. )

2. Sekoita kasvikset keskenään.

3. Mausta salsa vastarouhitulla mustapippurilla, limetinmehulla ja suolalla. Anna salsan maustua hetki jääkaapissa.

Juustoinen tomaattipiiras saa makunsa sveitsiläisestä Le Gruyère AOP -juustosta. © Tiina Rantanen

Juustoinen tomaattipiirakka

25 x 30 cm vuoka

lakto-vegetaarinen

Pohja

3 dl vehnäjauhoja

½ tl suolaa

125 g kylmää voita kuutioina

1 1/2 dl maitorahkaa

Täyte

3 rkl karkeaa Dijoninsinappia

200 g raastettua Le Gruyère AOP -juustoa

500 g (kirsikka)luumutomaatteja

1 dl silputtua basilikaa

ripaus mustapippuria

ripaus suolaa

1/2 dl neitsytoliiviöljyä

2 valkosipulinkynttä

  1. Tee pohja. Sekoita suola vehnäjauhoihin ja lisää sitten kuutioitu, kylmä voi. Nypi taikina murumaiseksi seokseksi ja lisää rahka ja sekoita nopeasti taikinaksi. Älä vaivaa taikinaa, ettei se sitkisty.
  2. Voitele vuoka ja jauhota se halutessasi korppujauhoilla. Näin piirakka on helppo irrottaa. Mikäli omistat irtopohjaisen piirakkavuoan, käytä sitä.
  3. Taputtele taikina 25 x 30 cm suorakaiteen muotoiseen vuokaan ja sen reunoille. Voit luonnollisesti käyttää myös pyöreää piirakkavuokaa Laita vuoka jääkaappiin lepäämään vähintään puoleksi tunniksi.
  4. Tee täyte piirakkapohjan levätessä jääkaapissa. Hienonna valkosipulin kynnet  ja laita ne maustamaan oliiviöljjyyn. Viipaloi tai halkaise tomaatit ja silppua basilika. Raasta juusto.
  5. Levitä torttupohjalle sinappi, lisää puolet juustoraasteesta ja silputtu basilika. Asettele juuston päälle
  6.  tomaattiviipaleet kauniisiin riveihin.. Kaada tomaattien päälle valkosipulioliiviöljy. Ripottele pinnalle suolaa ja mustapippuria.
  7. Paista 225-asteisessa uunissa noin  10 minuuttia ja lisää pinnalle loput juustoraasteesta. Jatka kypsentämistä 15-20 minuuttia tai kunnes juusto saa väriä. Tarjoa haaleana tai huoneenlämpöisenä vihreän salaatin kanssa.

 Tomaattikeitto on herkkua kuumana ja kylmänä

Tomaattikeitosta saat eri makuyhdistelmillä niin tulista, raikkaan kevyttä kuin tuhdin ruokaisaakin soppaa. Kuopion yliopiston tutkimuksen mukaan tomaatissa oleva lykopeeni pienentää sydäninfarkti- ja aivohalvausriskiä, joten keittoa voi pitää todellisena terveysruokana.

Nauti tomaattikeitto joko sellaisenaan lämpimänä tai kylmänä tomaattikeittona eli gaspachona ja tarjoa lisukkeena vuohenjuustoa, ranskankermaa, krutonkeja tai maalaisleipää.

 

intialainen tomaattikeitto

Ohje: Chlinmakuinen tomaattikeitto

Tomaatti maistuu parhaimmalta huoneenlämpöisenä. Tomaatin säilyttämisessä viileäkaappikin on liian kylmä paikka tomaatille, jääkaapin hyllystä puhumattakaan.

Tomaattiterveisin

Blonditiina

 


    Olen Tiina Rantanen,  monissa liemissä keitetty ruoka- ja viinitoimittaja, 7 kirjaa kirjoittanut tietokirjailija, kotitalousopettaja, purkkiblondi sekä ylpeä äiti. Olen aina ollut ruokaihminen henkeen ja vereen. Ruokafilosofiani on urani alusta asti ollut: ”Herkkuja helposti”, eikä blogini kotikeittiöön suunnitellut ruokaohjeet tee siitä poikkeusta. Ruoan lisäksi rakastan matkustamista ja maailman katsomista kamerani linssin läpi. Toimittajana otan postauksissani kantaa myös ruokamaailman kuumiin puheenaiheisiin.

Yhteydenotot: tiinajrantanen@gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Tomaatti Sugo madresta Pico de Galloon

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *