Himahella

Vegaaniset kaalikääryleet maistuvat sekaanillekin

Vegaaniset kaalikääryleet maistuvat herneelle, härkäpavulle ja ohralle. © Tiina Rantanen

Kaalikääryleet on 1700-luvulla kehitetty pohjoismainen muunnos perinteisestä turkkilaisesta ruokalajista dolmasta, joka on viiniköynnöksen lehdestä tehty kääryle. Ruokalaji mainittiin Cajsa Wargin ruotsalaisessa keittokirjaklassikossa ensimmäisen kerran vuonna 1755.  Ruotsinkielisen nimen  kåldolmar osa dolma on tullut suoraan turkin kielestä.  Yhden tarinan mukaan kuninkas Kaarle XII toi kääryleet sotaretkensä makutuliaisena Osmannien valtakunnasta. Toisen teorian mukaan resepti saapui osmanisuurlähettiläiden tai kauppiaiden mukana. Näin kertoo Wikipedia.

Suomessa kaalikääryleiden valmistusta on alettu opettaa vasta 1900-luvun alun talouskursseilla ja talouskouluissa. Kaalikääryleiden täytteenä meillä käytetään yleensä jauhelihaa, keitettyä riisiä, kananmunaa ja kaalisilppua. Hieman työläitä kaalikääryleet ovat valmistaa, siksi niitä kannattaakin tehdä isompi satsi kerralla. Kääryleet kun vain paranevat lämmitettäessä. 

Himahellan vegaaniset kaalikääryleet yhdistävät nykytrendin ja perinneruoan

Erilaiset kasviproteiinit ovat olleet trendikkäitä nyt useita vuosia. Olemme jo tutustuneet niin nyhtökauraan kuin härkikseenkin. Minäkin olen kirjoittanut Helppo olla vege -härkiskeittokirjan vuonna 2017. Kasviproteiinivalmisteet kun kuuluvat luontevasti myös fleksaavan sekaanin ruokavalioon.

© HooKoo

Uusin tulokas markkinoilla on HK:n lanseerama Vihreät Kasvisjauhis, joka on valmistettu herneestä ja härkäpavusta. Kauppoihin tuote tulee syyskuun 2020 alussa.  Kasvisjauhis muistuttaa perinteistä jauhelihaa siten, että se on helposti muotoiltavissa pulliksi tai pihveiksi. Kasvisjauhis on jo valmiiksi miedosti maustettu. Sain näytteen tuotteesta kokeiltavakseni sen lanseeraustilaisuuden jälkeen.

Olen suuri kaaliruokien ystävä, joten päätin kokeilla kasvisjauhista kaalikääryleissä, kun bongasin hevi-osastolta  käärylekaalit. Elo-syyskuussa sesongissa olevat kaalit ovat pehmeälehtisiä keriviä kaalilajikkeita. Ulkonäöltään käärylekaali muistuttaa valkokaalia, mutta se on littanampi versio kaalitoveristaan. Suolavedessä keitettäessä lehdet irtoavat kerästä helposti.

Esikypsytettyjä ohrasuurimoita käytin siksi, että ne ovat kotimainen ja maultaan viljaisa vaihtoehto kaalikääryleiden täytteeksi. Gluteenittomat kääryleet voi tehdä riisistä.

Kaalikääryleiden pinnalle pannaan tummaa siirappia ja margariininokareita. © Tiina Rantanen

Sama ohje toimii lihankin kanssa

Ja jos haluat valmistaa ihan perinteiset kaalikääryleet, korvaa kasvisjauhis 500-600 grammalla jauhelihaa. Kokeile vaihteeksi vaikka lammasjauhelihaa.  Ja kaurakerman voit vaihtaa kuohukermaan, sekä margariinin voihin. Ei se sen vaikeampaa ole.

Vegaaniset kaalikääryleet

noin 20 kappaletta

Valmistusaika:  2 1/2 tuntia

3-4 kg  kääryle- tai keräkaali

vettä, suolaa

1 vegaaninen kasvisliemikuutio

2 dl esikeitettyjä ohrasuurimoita

1 iso sipuli

2 pkt ( á 270 g)  HK Vihreät Kasvisjauhelihaa

2 tl suolaa

1 tl piparkakkumaustetta

1/4 tl rouhittua mustapippuria

1½ dl siirappia

150 g kasvimargariinia (esim Becel Gold)

2 dl kaurakermaa ( esim. Planti Onion)

  1. Kaiverra kaalista kanta ja osa keskiosaa pois.
  2. Laita kaali isohkoon kattilaan ja keitä sitä suolavedessä. Irrota lehtiä sitä mukaan kun ne irtoavat kaalinkerästä. Kun lehdet alkavat pienentyä, ota loppu kaali pois vedestä ja pilko se pieniksi kuutioiksi.
  3. Kaada esikeitetyt ohrasuurimot kaalin keitinliemeen, lisää liemikuutio.  Keitä noin 30 minuuttia tai pakkauksen ohjeen mukaan.
  4. Kuori ja silppua sipuli. Ruskista se öljyssä tai margariinissa.
  5. Sekoita kypsä kaalisilppu ja ohra kasvisjauhiksen joukkoon, lisää joukkoon hiukan keitinlientä. Mausta suolalla, pippurilla ja piparkakkumausteella.  Sekoita tasaiseksi massaksi.
  6. Ohenna kaalilehtien ruotia. Laita jokaiselle lehdelle reilusti täytettä. Täytteen määrä riippuu kaalin lehden koosta.
  7. Nosta reunat täytteen päälle ja rullaa lehdet tiiviiksi paketeiksi.  Laita ne hyvin tiivisti  vieri viereen voideltuun paistovuokaan.
  8. Laita  kääryleiden päälle siirappia ja  margariininokareita.
  9. Kypsennä 200-asteisessa uunissa  noin 1 1/2 tuntia.  Pudota lämpötila 150 asteeseen ja kaada kaurakerma kääryleiden päälle.  Jatka kypsentämistä vielä puoli tuntia.
  10. Tarjoa kaalikääryleet perunasoseen ja puolukkasurvoksen kanssa.

Juomavinkki

Kaalikääryleiden kaveriksi käy pohjoismaiseen tapaan vaalea lager tai pils.  Tuhdimman oluen ystävät voivat valita myös runsaamman oluen, esimerkiksi tumman lagerin tai alen.

© Tiina Rantanen

Jos haluat lihaa, lue myös:

Nyhtöpossu kääriytyy savojinkaaliin

Kääryleterveisin

Blonditiina


    Olen Tiina Rantanen,  monissa liemissä keitetty ruoka- ja viinitoimittaja, 7 kirjaa kirjoittanut tietokirjailija, kotitalousopettaja, purkkiblondi sekä ylpeä äiti. Olen aina ollut ruokaihminen henkeen ja vereen. Ruokafilosofiani on urani alusta asti ollut: ”Herkkuja helposti”, eikä blogini kotikeittiöön suunnitellut ruokaohjeet tee siitä poikkeusta. Ruoan lisäksi rakastan matkustamista ja maailman katsomista kamerani linssin läpi. Toimittajana otan postauksissani kantaa myös ruokamaailman kuumiin puheenaiheisiin.

Yhteydenotot: tiinajrantanen@gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Vegaaniset kaalikääryleet maistuvat sekaanillekin

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *