Himahella

Venäläiset lettukestit - blinejä ja helppoa charlotte russea

© Tiina Rantanen

Bliniaika kolkuttaa jo ovelle. Olisiko nyt aika pitää aikuisten lettukestit?

Blinit ovat näppärää tarjottavaa sekalaiselle seurakunnalle ruokavieraita. Kun lisäkkeitä on pöydässä monenlaisia, niistä löytyy sopiva jokaiseen makuun ja ruokavalioon. Kuumia, rasvassa tiriseviä blinejä syödään perinteisesti smetanan, kaviaarin tai mädin ja erilaisten lisäkkeiden, kuten sipulin ja suolakurkun kanssa. Mutta savukala, poro, katkarapuskagen ja venäläinen sillikaviaari ovat herkkulisäkkeitä paksukaisen seuraksi.

Vinkkejä blinikokille

* Blinitaikinan voi tehdä hyvissä ajoin etukäteen. Se ehtii käydä ja hapantua rauhassa. Taikina säilyy jääkaapissa parikin vuorokautta ennen paistamista. Lisää keltuainen, suola ja valkuaisvaahto juuri ennen paistamista, jotta blineistä tulee kuohkeita.

* Tärkeintä blinin valmistamisessa on, että paistaa blinin tarpeeksi kuumassa lämmössä. Kun pannu on kuuma, kaikki voi ei imeydy bliniin. Jos lämpötila on liian matala, blini imee rasvaa kuin pesusieni. Lisää pannulle kirkastettua voita paistamisen aikana. Kirkastettu voi kestää paremmin kuumuutta kuin perusvoi.

*Jos syöjiä on paljon, voit paistaa blinit etukäteen. Ennen h-hetkeä levitä paistetut blinit pellille, valuta päälle voisulaa ja lämmitä 225 asteessa noin viisi minuuttia.

* Rasvakammoiset voivat paistaa blinit myös uunissa isolla paistinpannulla. Kuumenna 24 senttiä halkaisijaltaan oleva valurautainen paistinpannu 200-asteisessa uunissa. Ota pannu uunista, lisää nokare voita ja anna sen sulaa. Kaada taikinaa sentin paksuudelta pannuun. Paista 200 asteessa noin 10 minuuttia. Käännä blini kahden lastan avulla ja lisää muutama nokare voita. Jatka paistamista vielä 5-10 minuuttia.

Alexander Nevskin legendaariset blinit

3 1/2 dl  maitoa tai vettä

20 g hiivaa

1 tl suolaa

2 dl vehnäjauhoja

1 1/2 dl tattarijauhoja

1  keltuainen

1 dl pilsneriä

2  valkuaista

PAISTAMISEEN:

(kirkastettua) voita

  1. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Liuota joukkoon hiiva, suola ja lisää puolet jauhomäärästä.
  2. Anna juuren käydä ja hapantua huoneenlämmössä vähintään viisi tuntia, mieluiten yön yli.
  3.  Sekoita blinitaikinaan keltuainen, olut ja loput jauhoista.
  4. Vatkaavalkuaiset kovaksi vaahdoksi ja sekoita taikinaan juuri ennen paistamista.
  5. Kuumenna blini- tai lettupannu. Paista blinit kuumassa, (kirkastetussa) voissa molemmin puolin. Kääntele bliniä muutaman kerran pannussa. Älä anna pannun kuumentua liikaa, jotta blinit ehtivät kypsyä myös sisältä.

Vinkki! Saat blineistä gluteenittomia, kun korvaat vehnäjauhot gluteenittomalla vehnäjauhoseoksella. Vaihda silloin myös pilsneri maitoon tai veteen.

© Tiina Rantanen

Ohje: Savulohitartar

Venäläinen sillikaviaari 2 kevytsuolattua sillifileetä 2 dl kuohukermaa 2 tl sokeria 2 tl etikkaa pala purjoa 1–2 tl sinappia 1/4 tl pippuriseosta 3 kovaksi keitettyä munaa

1. Paloittele silli pieniksi kuutioiksi. Kevytsuolattuja sillifileitä  ei tarvitse liottaa.

2. Vaahdota kerma, mausta sokerilla ja etikalla. Silppua huuhdottu purjo, hienonna kovaksi keitetyt munat. Sekoita ainekset ja tarjoa blinien kanssa.

Kuninkaallinen Charlotte Russe

© Tiina Rantanen

Charlotte russe eli Charlotte venäläiseen tapaan on jälkiruoka, jonka ranskalainen keittiömestari Antonin Carême kehitti Venäjän keisarin Aleksanteri I:n kunniaksi.

Tällöin jälkiruoka valmistetaan pyöreään vuokaan, joka vuorataan sokerikakkusormilla tai kääretorttuviipaleilla. Kakun sisällä on kermahyytelö, joka voidaan maustaa eri tavoin. Charlotte russe royal -nimitystä käytetään silloin kun jälkiruoka on tehty nimenomaan kääretortusta.

Charlotte russe on jälkiruokaklassikko, mutta valmiista kääretortusta se syntyy kädenkäänteessä tai uunittomissakin olosuhteissa. Kermahyytelön voi maustaa joko marjoilla tai hillolla, mutta silloin pitää säätää täytteen sokerimäärän kanssa. Maista siis ensin!

Ohje: Helppo Charlotte russe

Jos et halua oikaista onneen, vaan tehdä kääretortunkin, sen ohje löytyy täältä. 

Mitä blinien kanssa juomaksi?

Blinit viihtyvät parhaiten tarpeeksi rasvaisuutta leikkaavaa hapokkuutta sisältävien juomien kanssa. Vuoden vaihtuessa samppanjan poksauttaminen on oikea hetki, mutta myös laadukas kuhuviini on blinien kaveri. Lisäksi riesling-viinit, joissa on hieman jäännössokeria maistuvat mainiosti blinien kanssa. Oluen ja snapsin ystävä valitsee kaveriksi pils- tai lageroluen.

Hyviä lettukestäjä toivottaa

Blonditiina


    Olen Tiina Rantanen,  monissa liemissä keitetty ruoka- ja viinitoimittaja, 7 kirjaa kirjoittanut tietokirjailija, kotitalousopettaja, purkkiblondi sekä ylpeä äiti. Olen aina ollut ruokaihminen henkeen ja vereen. Ruokafilosofiani on urani alusta asti ollut: ”Herkkuja helposti”, eikä blogini kotikeittiöön suunnitellut ruokaohjeet tee siitä poikkeusta. Ruoan lisäksi rakastan matkustamista ja maailman katsomista kamerani linssin läpi. Toimittajana otan postauksissani kantaa myös ruokamaailman kuumiin puheenaiheisiin.

Yhteydenotot: tiinajrantanen@gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Venäläiset lettukestit - blinejä ja helppoa charlotte russea

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *