Himahella

Vohvelileivokset maistuvat kookokselta

Vohvelileivokset ovat marjasesongin helppo herkku. © Tiina Rantanen

Vohvelileivokset ovat hybridiherkku, joiden salaisuus piilee kondensoidussa kookosmaidossa. Ja jos oikein laiskottaa, vohvelit voi hyvin paistaa valmiista vohvelijauheesta.

Kondensoitu kookosmaito on jälkiruokakastike ihan sellaisenaankin. © Tiina Rantanen

Keväällä kauppojen hyllylle ilmestyi uusi tuote, joka herätti mielenkiintoni, nimittäin kondensoitu kookosmaito. Se on kookosmaidosta valmistettu kookosmaitotiiviste, joka on makeutettu sokerilla ja kookossiirapilla. Koostumukseltaan se on paksua ja tahmeaa, jopa siirappimaista. Tuote on vegaaninen, joten sillä voi korvata ohjeissa käytetyn kondensoidun maidon. Ihanasti kookokselta maistuva herkku on monikäyttöinen, sillä sen kermainen, karamellimainen maku sopii täydellisesti makeisiin jälkiruokiin.

Ensimmäiseksi ajattelin kokeilla sitä banoffee pie -ohjeessa, mutta ajatukset muuttuivat matkan varrella leikkiessäni kokkisotaa. Niinpä elokuiseen kahvipöytään syntyi marjasesonkiin sopivat vohvelileivokset, joista seinänaapurinikin pääsivät päiväkahvilla nauttimaan.

Belgialaistyylisellä vohveliraudalla saa neljön muotoisia vohveleita. © Tiina Rantanen

 

Kookoksenmakuiset vohvelileivokset

8 vohvelia

Vohvelitaikina

2 kananmunaa

4 dl maitoa

3 dl vehnäjauhoja

1/2 tl leivinjauhetta

3/4 tl suolaa

2 rkl sulatettua voita tai juoksevaa margariinia

Täyte

1 tlk (320 g) kondensoitua kookosmaitoa

4 dl kuohukermaa

1 tl vaniljasokeria

2 banaania

150 g tuoreita vadelmia

150 g pensasmustikoita

Koristeeksi

suklaarouhetta

  1. Vatkaa munien rakenne rikki kulhossa. Lisää maito. Sekoita vehnäjauhot ja leivinjauhe keskenään. Vatkaa jauhoseos munamaidon joukkoon. Lisää suola ja rasva. Anna taikinan turvota noin 15 minuuttia
  2. Kuumenna vohvelirauta. Paista taikinasta vohveliraudalla ohuita vohveleita. Lisää pannuun rasvaa tarvittaessa. Anna vohveleiden jäähtyä huoneenlämpöisiksi.
  3. Vaahdota kerma, sekoita vanilja ja puolet kondensoidusta kookosmaidosta keskenään. Rouhi suklaa.
  4. Jaa vohvelit kahteen osaan . Levitä kookoksenmakuista kermavaahtoa vohvelille, pane vaahdon päälle viipaloitua banaania ja marjoja. Lusikoi kondensoitua kookosmaitoa marjojen päälle. Nosta toinen vohvelipuolikas täytteen päälle ja koristele leivokset lopulla kermavaahdolla, marjoilla, banaanilla ja suklaarouheella.
  5. Tarjoa vohvelileivokset hyvän kahvin kanssa.

Lue myös:

Banoffee Pie on makea jenkkiherkku

Päiväkahviterveisin

Blonditiina

Vohvelileivokset saivat inspiraationsa banoffee piesta. © Tiina Rantanen

    Olen Tiina Rantanen,  monissa liemissä keitetty ruoka- ja viinitoimittaja, 7 kirjaa kirjoittanut tietokirjailija, kotitalousopettaja, purkkiblondi sekä ylpeä äiti. Olen aina ollut ruokaihminen henkeen ja vereen. Ruokafilosofiani on urani alusta asti ollut: ”Herkkuja helposti”, eikä blogini kotikeittiöön suunnitellut ruokaohjeet tee siitä poikkeusta. Ruoan lisäksi rakastan matkustamista ja maailman katsomista kamerani linssin läpi. Toimittajana otan postauksissani kantaa myös ruokamaailman kuumiin puheenaiheisiin.

Yhteydenotot: tiinajrantanen@gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Vohvelileivokset maistuvat kookokselta

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *