Himahella

Crème Ninon, ranskalainen hernekeitto

Yhteistyössä

Tuoreista tai pakasteherneistä valmistettu samppanjahernekeitto on juhlaruokaa niin heleän vihreältä väriltään kuin hienostuneelta maultaan. Keitto viimeistellään pöydässä samppanja- tai kuohuviinilorauksella, joka saa keiton kauniisti kuplimaan. Ja maku on kielenvievä.

Mutta harva samppanjahernarin nimeen vannova tietää, että keitto on nimetty maailman vanhimman ammatinharjoittajan mukaan. Ruokalistalla alkukeiton voisi nimetä suomalaisittain Kurtisaanin keitoksi. Monikohan tilaisi soppaa vain nähdäkseen millaista makunautintoa on tarjolla.

 

Keitto on saanut nimensä Anne de Lenclos´n mukaan. Hän oli Ludvig XIV:n ajan merkittävin älykkö ja kurtisaani, jonka salonki Pariisissa veti puoleensa kaikkia 1600-luvun tärkeimpiä kirjailijoita, sotilaita, poliitikkoja ja kirkonmiehiä. Annen isä kutsui nuorta tytärtään lempinimellä Ninon ja opetti tälle laajalti filosofiaa, kirjallisuutta ja kieliä. Anne kasvatettiin itsenäiseksi ja vapaaksi naiseksi.

”Tiedän monta hyvää avioliittoa, mutta en yhtään herkullista”, Anne tuumasi, eikä koskaan avioitunut saati antanut rakastajiensa elättää itseään. Nainen oli siis monta sataa vuotta aikaansa edellä. Vaikka hienostunut hernekeitto kantaa elämäniloisen nautiskelijan nimeä, ei Ninon oikeasti ollut mikään kulinaristi. Hän eli itse asiassa hyvin terveellistä elämää, söi kevyesti ja joi tuskin lainkaan alkoholia. Ninon löysi nautintonsa jostain muualta kuin ruokapöydästä, ja vielä yli kahdeksankymppisenä hän flirttaili, tapaili miehiä ja haisteli silloisia megatrendejä.

Nautinnollisia hernekeittohetkiä toivottaa

Himahellan Tiina

Katso myös Crème Ninon -resepti!

 


    Olen Tiina Rantanen,  monissa liemissä keitetty ruoka- ja viinitoimittaja, 7 kirjaa kirjoittanut tietokirjailija, kotitalousopettaja, purkkiblondi sekä ylpeä äiti. Olen aina ollut ruokaihminen henkeen ja vereen. Ruokafilosofiani on urani alusta asti ollut: ”Herkkuja helposti”, eikä blogini kotikeittiöön suunnitellut ruokaohjeet tee siitä poikkeusta. Ruoan lisäksi rakastan matkustamista ja maailman katsomista kamerani linssin läpi. Toimittajana otan postauksissani kantaa myös ruokamaailman kuumiin puheenaiheisiin.

Yhteydenotot: tiinajrantanen@gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Crème Ninon, ranskalainen hernekeitto

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *