vaasa

 

Olin viime viikolla käymässä Vaasassa, kun vielä helteet hellivät ihanasti. Tuli sellainen olo, että olisi jossain kaukana reissussa, kun oli niin ihana ilma. Päivän aikana ehdin piipahtaa kivassa sisustusliikkeessä, lounastaa ja lenkkeillä ihanissa saaristomaisemissa.

Viime Vaasan reissustani oli jo aikaa, mutta muistin että HS Centerissä on kiva sisustusliike. Sinne oli siis tarkoitus mennä, mutta valitettavasti liike ei enää ollut siellä :/ Googlettelin asiaa ja näytti siltä, että liikettä ei enää Vaasassa ollut. Harmi juttu kun pienet putiikit eivät pärjää! Löysin kuitenkin tämän ihastuttavan putiikin, joka sijaitsee aivan torin tuntumassa. Samaiselta alueelta löytyi myös kiva lounaspaikka, ja oli kyllä ihanaa kun annoksen sai nauttia ulkoilmassa! Kesän ensimmäinen terassiruoka on siis korkattu :))

Toinen paikka minkä muistin Vaasasta oli Rewell Centerissä sijaitseva Magokoro, eli Japanilainen ravintola. Onneksi tämä oli vielä vanhalla paikallaan, sillä Magokoro on mielestäni Vaasan helmi! Aivan ihanat ruuat, sushit ym. Hinnat ovat todella huokeat ja ruoka on todella hyvää. Tässä siis vahva suositus Vaasassa vieraileville.

 

vaasa1

vaasa

vaasa

vaasa uimranta

 

Yllä olevat maisemakuvat ovat lenkkireissultani. Juoksin rantaa pitkin kohti Vaasan yliopistoa ja siitä eteenpäin kohti pientä venesatamaa. Sieltä löysinkin tuon kivan pienen uimarannan. Täytyy laittaa muistiin nyt tämäkin paikka!

Kaiken kaikkiaan oli kiva päivä! Kiitos Vaasa 🙂

 

 

 

Avainsanat

Kommentit

Kommentoi juttua: Kesäpäivä Vaasassa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Instagram

  • Rottinki on myös päässyt meidän sisustukseen 😍 Lastenhuoneesta löytyy rottinkituoli pinnasängyn vierestä ja lisäksi löysin tämän söpön leipäkorin 😍
.
Rattan found place in our home and now we have rattanchair next to babybed and then I found this cute bread basket also 😍
.
#rattan #rottinki #rattandecor #homedecor #breakfasttime #mynordichome #nordicinterior #nordichome #scandinavianhome #scandinaviandesign #sisustus #sisustusinspiraatio #instablogit #instakodit #interior2you #interior4all #kattaus #inspiroivakoti #skandinaviskahem #skandinavischwohnen #homedetails
  • Huomenna on taas kiva päivä, kun pääsee kouluun (sisustussuunnittelija) ja ensimmäisenä mennäänkin tutustumaan erilaisiin kylpyhuone- ja keittiöeratkaisuihin 👏🏻👏🏻👏🏻 Jes jes, kivaa! Oikein mukavaa viikonlopun odotusta ☺️
.
I’m waiting for a tomorrow because it’s a schoolday (interior designer school) and we are going to visit in a company which introduces us different kind of kitchen and bathroom solutions 👏🏻👏🏻👏🏻 Yee! I’m super excited 😄
.
#mykitchen #myscandinavianhome #mynordichome #mynordicroom #köksinspiration #kök #keittiö #keittiönsisustus #kitchendesign #kitcheninspiration #kitchen #scandinaviankitchen #skandinaviskahem #skandimodernit #skandinaavinenkoti #skandinaavinensisustus #protea #kukkakimppu #whitehome #interior #interior2you #interior4all #instablogit #instakodit #etuovisisustus #sisustusinspiraatio
  • Tuo meidän hellepuu on viihtynyt todella hyvin keittiössä, joten päätin jättää sen tuohon tarjoiluvaunun päälle nyt ainakin hetkeksi pysyvästi. Alunperin hankin sen kyllä terassille, mutta liekö siellä jo liiankin helteistä 😎 Ihanaa kesäpäivää kaikille ☀️
.
Green plant next to kitchen island is doing well, so I decided to leave it there. I bought it originally to the terrace but I think it’s too hot place at the moment! 😎 I’m so happy when the sun shines and it’s so warm! Have a nice day everybody ☀️ .
#kitchen #kitcheninspiration #kök #köksinspiration #keittiö #keittiönsisustus #mynordichome #mynordicroom #nordicdecor #instakodit #instablogit #sisustus #sisustusinspiraatio #scandinavianhome #scandinaviandesign #scandinaviankitchen #interior2you #interior_and_living #interior4all #skandimodernit #skandinaviskahem #skandinaavinenkoti #skandinaavinensisustus #skandinaviskahem #whitehome #eamesrockingchair
  • Onnea on lähikukkakauppa ja sen ihana floristi 😍🌸
.
So glad I have my ”own” flower boutique next to me 😍🌸🌺
.
#kitchendesign #kitcheninspiration #flowerinspo #kukkakimppu #mynordichome #nordichome #nordicinterior #scandinavianhome #skandinaviskahem #skandinaavinenkoti #skandinaavinensisustus #instablogit #keittiö #keittiönsisustus #köksinspiration #köksinspiration #tapwell #modernhome #dekoblogit #homedecorator #decohome #sisustus
  • Heipähei! Blogirintamalla on käynyt muutoksen tuulet, sillä Deko lopettaa nykyisen saittinsa itsenäisenä sivostona ja me bloggaajat siirrymme vanhoina Dekon bloggareina @kotiliesi -lehden alle. Hurmaavan valkeaa blogilla on siis uusi osoite ja teinkin ensimmäiseksi postaukseksi pienen tervehdyksen ja esittelyn itsestäni (linkki heti biossa) ☺️ Uusi blogikoti tuntuu varsin kivalta ja kutsunki teidät kaikki sivuille kyläilemään! Ihanan aurinkoista ja helteistä kesän jatkoa!
.
My blog moved to a new home and I’m now posting new posts to @kotiliesi website. I’m happy to invite you all to visit my new bloghome (link in bio) ☺️ Have a nice sunny day 😘
.
#newblogpost #uusiblogipostaus #uusiblogikoti #kotiliesiblogit #kotiliesi #sisustusbloggaaja #sisustus #sisustusinspiraatio #nordichome #nordicinterior #terracedesign #terraces #terassi #terassisisustus #terassikalusteet #terassinsisustus #scandinavianhome #scandinaviandesign #skandinaviskahem #skandinaavinenkoti #skandinaavinensisustus #interior2you #interior4all #parvekesisustus #balconydecor #balconyinspo #ootd #myscandinavianhome
  • Pitäis vissiin lotota, kun onnistuin mätsään tsägällä takin tähän juhlapaikkaan 😆
.
Matching colours 👌🏻
.
#lakkiaiset #matchingcolours #oulupikisaari #oulu #summer #ootd
  • Vitsi kuule tekis mieli mennä tuonne sänkyyn köllöttelemään, mutta ei käy sillä mulla on yövuoro ja kohta mars töihin 💪🏻 Niin ihanaa kun tun tuolla ulkona onkin olla, niin huomaan, että se kyllä vie aika paljon energiaa iteltä (varsinki ku viikonloput ollaan aamusta iltaan ulkona 😄). Mutta onneksi sain päikyt nukuttua, ja huomenna lähtään kohti Oulua juhlimaan lakkiaisia 👏🏻👏🏻👏🏻
.
Tonight I have workshift so this bed is not for me 😂 But the feeling at the morning when you arrive home and you get to bed is the BEST! Have a great evening everybody! Tomorrow we go for a minitrip to Oulu, yes yes 👏🏻👏🏻👏🏻
.
#bedroom #bedroomdecor #bedroominspo #makuuhuone #makuuhuoneensisustus #sovrum #sovrumsinspo #scandinavianhome #scandinaviandesign #scandinavianbedroom #skandinaviskahem #skandimodernit #skandinaavinenkoti #skandinaavinensisustus #interior2you #interior4all #interior4you #nordichome #nordicinterior #instablogit #kesäkuuninstabloggaajarekry #inspiroivakoti #sisustusinspiraatio

hurmaavanvalkeaa

X