details.jpg

 

Kuten eilen lupailinkin, nyt tulee lisää kuvia meidän makuuhuoneestamme 🙂 Tästä voit käydä katsomassa ennen ja jälkeen-kuvia ja muuta infoa, kuten rosoisen laastiseinän työvaiheista. Tällä hetkellä tunnelma makkarissa on ihanan vaalea, raikas ja seesteinen. Yllä olevassa kuvassa näkyvä päätyseinä on kokenut viimeaikoina sen suurimman muutoksen. Edellisessä postauksesta näkee millainen se on aikaisemmin ollut 🙂 Aikaisemmin seinää hallitsi telkkari, mutta koska se oli niin vähällä käytöllä, niin se myytiin pois. Enkä ole kyllä kaivannut, heh!

 

image.jpg

 

Kapea hylly on hankittu Ikeasta ja on malliltaan Ekby Gällö. Ostimme Ikeasta puulevyn, joka sahattiin kolmeen pienempään osioon ja lopuksi maalasin levyt valkoiseksi. Myös lipasto on Ikeasta, ja siellä säilytetään osa vähemmällä käytöllä olevista kengistä. Alla kuvassa näkyvä taulu on samoiten Ikeasta, mutta sekin on hiottu ja maalattu (samalla sävyllä kuin seinä) uuteen uskoon.

 

image.jpg

 

Seinän pinta on saatu aikaan laastilla ja se on maalattu Tikkurilan maalilla, sävyllä H497 Kaoliini. Ensin ajattelin, että tulikohan tuosta nyt liian vaalea, mutta nyt kun sitä on hetken aikaa jo katsellut, niin tykästyn siihen koko ajan enemmän! Sävy on tosi kaunis ja hillitty.

 

image.jpg

image.jpg

 

Ikean Gällö-hylly osoittautui tosi kivaksi ja tyylikkääksi, joten samaa sarjaa löytyy myös sängyn vierestä, mutta isommassa koossa. Tähän ostimme suoraan leveämmät hyllylevyt, jotta niille saataisiin mahtumaan kirjoja ja pikku tavaroita.

 

image.jpg

image.jpg

image.jpg

 

Löysin tuon ihanan värikkään maljakon kirpparilta kahdella eurolla! Se sopii kivasti värikkäiden kirjojen kaveriksi 🙂 Jotain muutakin kivaa hyllyille voisi kehittää, mutta toistaiseksi mennään melko pelkistetyllä linjalla.

 

image.jpg

image.jpg

image.jpg

 

Tällaiselta makuuhuone nyt siis näyttää kokonaisuudessaan! Vähän Ikeaa, vähän itsetehtyä, jotain vanhaa ja jotain uutta! Jos eurolavasänky houkuttelee, niin tästä pääsee suoraan eurolava-postaukseen, josta löytyy vinkit ja ohjeet sängyn tekoon. Esimerkiksi K-rauta myy lavoja 8€ hintaan, mutta olen kuullut, että ainakin jostain päin pääkaupunkiseutua niitä saa myös 4€/lava-hintaan. Omat lavamme saimme ilmaiseksi tuttavaltamme. Nyt kun sängyssä on nukkunut noin puolisen vuotta, niin täytyy kyllä sanoa, että ihan parhaat unet kyllä tulee 🙂 

 

image.jpg

 

 

 

 

Avainsanat

Kommentit

Kommentoi juttua: Bedroom details

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Instagram

  • Oikein hyvää huomenta kaikille! Täällä arki on ollut aika työntäyteistä, että kuvia ja kuulumisia on löytynyt vain storyn puolelta 😅 Loppukuu on onneksi iisimpää, joten toivottavasti nämä helteet jatkuvat vielä 😎 Ainakin tänään nautin auringosta ☀️
.
Good morning! It’s been quite busy with the work so I have added pics only in my insta story. Luckly rest of the month is easier so I have time to relax and enjoy the sun ☀️
.
#makuuhuone #makuuhuoneensisustus #bedroom #bedroominspo #bedroomdecoration #sovrum #sovrumsinspo #inspiroivakoti #sisustus #sisustusinspiraatio #interior #instablogit #interior4all #interior2you #scandinaviandesign #scandinavianhome #skandimodernit #skandinaavinenkoti #skandinaavinensisustus #skandinaviskahem #skandinavischwohnen #modernhome #tikkurilashaali #innoluxpasila #dekoblogit #etuovisisustus
  • Kivaa aurinkoista päivää kaikille! Huomaan muuten, että vaikka menee melko myöhään nukkumaan, niin sitä on yllättävän pirteä kun aamulla herää. Tämä aurinko ☀️ on vaan niin parasta! Ja kaiken lisäksi kuvaaminenki on helpompaa 😄 Nyt mars töihin 🚲💪🏻
.
Have a sunny and worderful day everybody! I have noticed that even though I go bed quite late, I’m pretty ”fresh” at morning 😄 I think it’ s because of the sun and all the light we have outside ☀️But now it’s time for me to go work 🚲💪🏻 Enjoy your day 😘
.
#makuuhuone #makuuhuoneensisustus #sisustus #sisustusinspiraatio #instablogit #bedroominspo #bedroomdecor #bedroominterior #bedroom #sovrum #sovrumsinspo #interior #interior4all #interior4you #modernhome #skandimodernit #etuovisisustus #inspiroivakoti #styleroom_fi #dekoblogit #sukhimatot #sukhirugs #scandinavianhome #skandinaviskahem #skandinaavinenkoti #skandinaavinensisustus
  • Ihanaa lauantaita 🧡 Me käytiin hieman puutarhaostoksilla ja laitoin hieman kukkia ulos. En kuitenkaan oli vielä ihan päättänyt mitä noiden terassi- ja ulkokukkien kanssa teen ja mitä laitan mihinkin. Mutta kylläpä tässä ehtii ☺️ Huomenna kuitenkin päivystän aamun tuossa sängyssä 😂 Saan juhlia toista äitienpäivääni 😍Ihanaa 🧡
.
Have a nice Saturday! Today we did some garden shopping and I placed few flowers outside. I still need to figure out what to do with our yard 🤔 Luckily summer is just about coming 😅 But tomorrow I’m going to spent my morning in bed 😂 This is my second mothersday and I’m so grateful about it 🧡
.
#interior4you1 #interior123 #interior4all #bedroomdecor #bedroominspo #bedroomdesign #makuuhuone #makuuhuoneensisustus #tikkurilashaali #sisustus #sisustusinspiraatio #instablogit #skandinaviskehjem #scandinavischwonen #skandinaviskahem #scandinavianhome #skandimodernit #skandinaavinenkoti #skandinaavinensisustus #boligpluss #pasilavalaisin #dekoblogit #bedroomideas #sovrum #sovrumsinspo
  • Meidän uusi lukuvalo on ollut melkein joka päivä käytössä 👌🏻 Blogissa uusi postaus koskien juuri tätä valaisinta ja miten siihen päädyin 😍
.
Our new wall lamp has been very useful 👌🏻 Love it 😍 More pics in my blog, link in bio ☺️
.
#uusiblogipostaus #newblogpost #louispoulsen #louispoulsennjp #walllamp #seinävalaisin #olohuone #olohuoneensisustus #livingroom #livingroominspo #livingroomdecor #vardagsrum #vardagsrumsinspo #interior4you1 #interior4all #skandinaviskehjem #scandinavischwonen #modernhome #scandinavianhome #scandinavianstyle #skandinaviskahem #boligpluss #dekoblogit #instablogit #sisustus #sisustusinspiraatio #kuusilinnatuuli #kuusilinna
  • Ihanaa tiistai! Täällä ollaan kotiuduttu työreissulta ja aina se on ihana tulla kotiin 😍 Olin yhden yön Tallinnassa ja kävin nauttimassa jalka- ja käsihoidosta, shoppailin ja kävin kaverin kanssa syömässä! Tuntu ihan minilomalta 😄 Näissä kuvissa muuten vielä näkyy hyvin tämä meidän uusi #beniouarain matto, jonka sain yhteistyönä @sukhimatot kanssa 😍 Ihana ihana ihana 😄
.
Have a lovely Tuesday! It’s good to be back home. I had a worktrip to Tallinn and I also had time to spent in a relaxing spa 😍 I also made some shopping and had dinner with my friend. It almost felt like a miniholiday 😄 Btw my here you can see my new Beni Ouarain carpet a little bit better. Carpet is gifted by #sukhirugs 😍
.
#interior #interior123 #interior4you1 #interior4all #skandinaviskehjem #scandinavischwonen #modernhome #scandinavianhome #skandinaviskahem #skandinaavinenkoti #skandinaavinensisustus #skandimodernit #olohuone #olohuoneensisustus #livingroom #livingroomdecor #livingroominspo #vardagsrum #vardagsrumsinspo #sisustus #sisustusinspiraatio #instablogit #instablogitfinland #modernhome #dekoblogit #collaboration
  • Meille on pitkästä aikaa tullut pari uutta sisustushankintaa. Ensin uusi musta seinävalaisin olohuoneeseen ja myös upea pyöreä Beni Ouarainin painentolaismatto 😍  Beni Ouarainin matto on ollut yksi sisustushaaveeni, joten oli ihana päästä tekemään tämä yhteistyö Sukhimattojen kanssa ☺️ Pyöreä Malika -matto on täydellinen keinutuolin alle ja maton kauniit symbolit henkivät meille lappiteemaa, vaikka matto tuleekin Marokosta 😄 Lisää kuvia matosta on blogissa ja biosta löytyy linkki ☺️
.
I received this absolutely beautiful Beni Ouarain Carpet from Sukhi. It fits perfectly in our livingroom and I absolutely love it 😍 Name of the carpet is Malika and the symbols remind me of Lapland though its designed in Morocco 😍 More pics you can find from my blog, link in bio 👌🏻
.
#sukhi #sukhimatot @sukhimatot #sukhirugs #collaboration #olohuone #olohuoneensisustus #olohuoneenmatto #livingroom #livingroomdecor #livingroomdesign #livingroominspo #vardagsrum #vardagsrumsinspo #sisustus #sisustusinspiraatio #inspiroivakoti #interior #interior4all #interior4you #interior123 #boligpluss #scandinavianhome #skandinaviskehjem #scandinavischwonen #skandinaviskahem #modernhome #skandimodernit#kaupallinenyhteistyö
  • Vilautin teille alkuviikosta storyn puolella uusinta hankintaani 😍 Kyseessähän oli tämä Louis Poulsenin NJP valaisin ja nyt me ollaan se saatu seinään kiinni! Ihan täydellinen valaisin juuri tähän tilaan ja tuolle paikalle! Nyt pystyy tuossakin nurkassa lukemaan iltaisin kirjaa ja lehteä ☺️
.
If you watched my story beginning of this week  you might notice this new wall lamp I bought 😍 This beautiful lamp is Louis Poulsen NJP and it fits perfectly on the wall! Now I’m able to reed books and magazines also here at the sofa ☺️
.
#louispoulsen #louispoulsenlamp #louispoulsennjp #olohuone #olohuoneensisustus #livingroom #livingroomdecor #livingroomdesign #vardagsrum #vardagsrumsinspo #skandinaviskahem #skandinaviskehem #skandinaviskehjem #scandinavischwonen #skandinavianhome #scandinaviandesign #scandinavianhome #kuusilinna #kuusilinnatuuli #instablogit #instablogitfinland #interior #interior4all #interior4you #boligpluss #inspiroivakoti #interior123

hurmaavanvalkeaa

X