Etupihan sisustus: talon edustan pääsiäiskukat

Innostuin ostamaan reilu viikko sitten ruukkunarsisseja etupihalle ja kivasti tuli pirteämpi ilme myös ulko-oven edustan puolelle. Tänä keväänä pitääkin alkaa kunnolla miettimään pihan sisustamista ja se onkin minulle ihan uusi juttu! Suunnitelmissa on istutuslaatikoiden hankinta ja myös takapihan terassin sisustusta pitää miettiä uudelleen. Se nimittäin jäi viime vuonna hieman kesken, sillä muuttomme ajoittui aikalailla alkusyksyyn. Mutta todella kivaa miettiä myös kodin ulkopuolista sisustusta! Saa nyt nähdä mitä niihin istutuslaatikoihin oikein laittaa, sillä en ole vielä kovin paljon perehtynyt eri yrttien ja vihannesten kasvatukseen. Kuitenkin ajatus siitä, että saisi käydä poimimassa omat kasvikset tai yrtit tuntuu tosi houkuttelevalta, heh! Vinkatkaa ihmeessä jos tiedätte mikä olisi helppo ”lajike” tällaiselle aloittelijalle 🙂

Tuossa kuvassa muuten näkyy musta metallivarsinen kukkaruukku, jonka olen hankkinut Jyskistä. Näitä minulla on itseasiassa kaksi kappaletta ja toinen ruukku on ulkoportaikon vasemmalla puolen. Tahtoisin ehkä myös sellaisen pidemmän mallisen mustan metalliruukun/laatikon, johon voisi laittaa lisää kukkia etupihaa koristamaan.

 

pihakukat

 

Tein lisäksi ulko-oven viereen yksinkertaisen pääsiäiskranssin. Eli ihan vain pajunkissoja kierrittelin mustaan metallirenkaaseen ja jonka koristelin vielä lopuksi hempeän sävyisillä höyhenillä. Meinasin, että olisin kuvannut vielä paremmin etupihaa, mutta täytyy nyt keksiä ensin joku nätimpi tapa säilyttää kaikkea lasten leluihin liittyvää tavaraa. Ne kun kuitenkin olisi helpointa pitää nopsasti käden ulottuvilla. Tähänkin tullaan varmasti vielä palaamaan 🙂

 

pääsiäiskoriste

 

Oikein aurinkoisia päiviä kaikille ja ihanaa tulevaa pääsiäistä!

 

Seuraatko jo näitä?  instagram // facebook // pinterest // hurmaavanvalkeaa@gmail.com

Kommentit

Kommentoi juttua: Etupihan sisustus: talon edustan pääsiäiskukat

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Instagram

  • Kohta ei tarvitse enää pikku miehen lähteä aamuisin päiväkotiin, sillä ihan kohta meidän koko perheellä alkaa loma!!! Kesälomalla suuntaamme kohti Italia ja voi että odotankin jo Toscanan aurinkoa ja hyvää ruokaa 😋 Joko teillä on lomasuunnitelmat valmiina? ☺️☀️
.
Soon it’s time for summerholiday and our little dude don’t need to wake up for a nursery! We are heading to Italy Tuscany and I can’t wait to see those vinetards and the amazing views ☀️ And we are going to have so much pasta time 😂 Do you already have plans for summerholiday? ☺️☀️
.
#lastenhuone #lastenhuoneensisustus #kidsroom #kidsroominspo #kidsroomdesign #toddlerrooms #barnrum #barnruminspo #barnrumsinspiration #barnrumsinredning #nordickidsliving #nordicinterior #nordichome #instablogit #instablogitfinland #instakodit #skandimodernit #skandinaavinenkoti #skandinaavinensisustus #scandinavianhome #stokkesleepi #etuovisisustus #inspiroivakoti #scandinaviankidsroom #nordicbabyroom #babyroom #babyroomideas #babyroominspo #interior2you #interior4all
  • Rottinki on myös päässyt meidän sisustukseen 😍 Lastenhuoneesta löytyy rottinkituoli pinnasängyn vierestä ja lisäksi löysin tämän söpön leipäkorin 😍
.
Rattan found place in our home and now we have rattanchair next to babybed and then I found this cute bread basket also 😍
.
#rattan #rottinki #rattandecor #homedecor #breakfasttime #mynordichome #nordicinterior #nordichome #scandinavianhome #scandinaviandesign #sisustus #sisustusinspiraatio #instablogit #instakodit #interior2you #interior4all #kattaus #inspiroivakoti #skandinaviskahem #skandinavischwohnen #homedetails
  • Huomenna on taas kiva päivä, kun pääsee kouluun (sisustussuunnittelija) ja ensimmäisenä mennäänkin tutustumaan erilaisiin kylpyhuone- ja keittiöeratkaisuihin 👏🏻👏🏻👏🏻 Jes jes, kivaa! Oikein mukavaa viikonlopun odotusta ☺️
.
I’m waiting for a tomorrow because it’s a schoolday (interior designer school) and we are going to visit in a company which introduces us different kind of kitchen and bathroom solutions 👏🏻👏🏻👏🏻 Yee! I’m super excited 😄
.
#mykitchen #myscandinavianhome #mynordichome #mynordicroom #köksinspiration #kök #keittiö #keittiönsisustus #kitchendesign #kitcheninspiration #kitchen #scandinaviankitchen #skandinaviskahem #skandimodernit #skandinaavinenkoti #skandinaavinensisustus #protea #kukkakimppu #whitehome #interior #interior2you #interior4all #instablogit #instakodit #etuovisisustus #sisustusinspiraatio
  • Tuo meidän hellepuu on viihtynyt todella hyvin keittiössä, joten päätin jättää sen tuohon tarjoiluvaunun päälle nyt ainakin hetkeksi pysyvästi. Alunperin hankin sen kyllä terassille, mutta liekö siellä jo liiankin helteistä 😎 Ihanaa kesäpäivää kaikille ☀️
.
Green plant next to kitchen island is doing well, so I decided to leave it there. I bought it originally to the terrace but I think it’s too hot place at the moment! 😎 I’m so happy when the sun shines and it’s so warm! Have a nice day everybody ☀️ .
#kitchen #kitcheninspiration #kök #köksinspiration #keittiö #keittiönsisustus #mynordichome #mynordicroom #nordicdecor #instakodit #instablogit #sisustus #sisustusinspiraatio #scandinavianhome #scandinaviandesign #scandinaviankitchen #interior2you #interior_and_living #interior4all #skandimodernit #skandinaviskahem #skandinaavinenkoti #skandinaavinensisustus #skandinaviskahem #whitehome #eamesrockingchair
  • Onnea on lähikukkakauppa ja sen ihana floristi 😍🌸
.
So glad I have my ”own” flower boutique next to me 😍🌸🌺
.
#kitchendesign #kitcheninspiration #flowerinspo #kukkakimppu #mynordichome #nordichome #nordicinterior #scandinavianhome #skandinaviskahem #skandinaavinenkoti #skandinaavinensisustus #instablogit #keittiö #keittiönsisustus #köksinspiration #köksinspiration #tapwell #modernhome #dekoblogit #homedecorator #decohome #sisustus
  • Heipähei! Blogirintamalla on käynyt muutoksen tuulet, sillä Deko lopettaa nykyisen saittinsa itsenäisenä sivostona ja me bloggaajat siirrymme vanhoina Dekon bloggareina @kotiliesi -lehden alle. Hurmaavan valkeaa blogilla on siis uusi osoite ja teinkin ensimmäiseksi postaukseksi pienen tervehdyksen ja esittelyn itsestäni (linkki heti biossa) ☺️ Uusi blogikoti tuntuu varsin kivalta ja kutsunki teidät kaikki sivuille kyläilemään! Ihanan aurinkoista ja helteistä kesän jatkoa!
.
My blog moved to a new home and I’m now posting new posts to @kotiliesi website. I’m happy to invite you all to visit my new bloghome (link in bio) ☺️ Have a nice sunny day 😘
.
#newblogpost #uusiblogipostaus #uusiblogikoti #kotiliesiblogit #kotiliesi #sisustusbloggaaja #sisustus #sisustusinspiraatio #nordichome #nordicinterior #terracedesign #terraces #terassi #terassisisustus #terassikalusteet #terassinsisustus #scandinavianhome #scandinaviandesign #skandinaviskahem #skandinaavinenkoti #skandinaavinensisustus #interior2you #interior4all #parvekesisustus #balconydecor #balconyinspo #ootd #myscandinavianhome
  • Pitäis vissiin lotota, kun onnistuin mätsään tsägällä takin tähän juhlapaikkaan 😆
.
Matching colours 👌🏻
.
#lakkiaiset #matchingcolours #oulupikisaari #oulu #summer #ootd

hurmaavanvalkeaa

X