Habitare 2019 – ajankohtaisia trendejä ja sisustusvinkkejä

habitare messut

Wood & Mind tekee puisia huonekaluja, sisustusesineitä ja pientuotteita. Superkaunis osasto!

Nyt olisi vuorossa Habitare messujen toinen osio, johon olen kerännyt messuilla poimimiani tärppejä ja ajankohtaisia sisustustrendejä. Edellisessä postauksessa ”Habitare 2019 – Sävyt ja trendit” on enemmän juttua messuista laajemmin ja ehkä hieman isompien näytteilleasettajien osastoja ja värimaailmoja.

Kuivakukat ja heinät sisustuksessa

Messukävijä ei voinut välttyä siltä huomiolta, että kuivakukat ja heinät olivat tänä vuonna melkeinpä joka osastolla jotenkin esillä. Upeita kuivakukka- ja heinäasetelmia näkyi niin maljakoissa, seinillä kuin jopa katossa! Dekolehden osastolla sai lauantaina tehdä oman minikimpun ja ainakin omaan kimppuuni asettelin trendien mukaisesti ohraa ja muita viljojen oksia tavallisten kukkien sekaan.

habitare messut

LuKLabelin osaston katosta roikkui näyttävä kuivakukka-asetelma.

habitare messut

Innostuin kovasti seinille tehdyistä kransseista, joita koristi mm. heinät. Todella kauniin näköistä! Tämä lähtee itsellänikin kokeiluun.

habitare messut

Myös Papurinon seinällä komeili kauniit heinäkranssit.

habitare messut

Ohto Nordic Homen seinältä bongasin kauniin OLO-naulakon.

habitare messut

Gauharin kassapöydällä komeili näyttävä kimppu, johon oli yhdistetty mm. heinää, eukalyptuksen oksia ja trendikäs protea.

habitare 2019

LumoKidsin lattialla oli kookas lasimaljakko johon oli sommiteltu kaunis asetelma.

habitare messut

Lundian osasto.

habitare 2019

Shapesin osastolla oli upea korkea heinäkimppu.

Arjen helpottajat ja kaunistajat

Seuraavaksi messutärppejä, jotka pistivät itselläni silmään. Ensimmäiseksi nostan esille herkät ja kauniit Kaarnia Designin maalaukset, jollaisesta itsellenikin haaveilen. Karoliina tekee niin akustiikkateoksia kuin kankaalle tehtyjä teoksia.

habitare messut

habitare messut

Vera-Vera on Oululainen pienyritys, joka tekee mm. kauniita pellavasta tehtyjä kodintekstiileitä.

Finarten osasto kutsui hypistelemään pehmeitä ja harmonisen sävyisiä tekstiilejä. Värimaailma oli pehmeä ja neutraali.

habitare messut

Doorie tekee Ikean runkoihin uusia peitelevyjä ja ovia. Värimaailma on todella kaunis ja perinteisestä Ikean tuotteesta saa tehtyä täysin uniikin mallin. Kannattaa tutustua!

habitare messuthabitare messut

Sitten asiaa pyykinkuivatuksesta 🙂 Senkin voi siis tehdä tyylillä, heh! Kuinka kauniita nämä puiset Pärnun pyykinkuivaustelineet ovatkaan! Meillä on ollut ihan näitä perinteisiä marketista ostettuja valkoisia telineitä, mutta olisihan tällainen paljon kauniimpi. Tulisikohan sitä enemmän pyykättyäkin, heh!

habitare messut

habitare messut

Tämän pyykinkuivaustelineen saa näppärästi vaikka talon seinään kiinni. Harmi kun en muista yhtään, kenen valmistajan tämä kyseinen tuote oli.

Habitare Talent Shop – Nuoret muotoilijat

Talent Shop on vuosittain järjestettävä näyttely, joka tarjoaa valituille nuorille muotoilijoille mahdollisuuden esitellä töitään. Tänä vuonna mukana olivat Kristoffer Heikkinen, Hemmo Honkonen, Laura Itkonen ja Rasmus Palmgren.

habitare messut

Laura Itkosen keramiikka oli ihanan herkkää ja kaunista. Pidin kovasti!

habitare messut

Rasmus Plamgrenin hylly oli kaunista käsityötä ja todella taidokas.

habitare messut

Hemmo Honkosen sohvapöytä kiinnitti huomiota kätevällä lehtitelineellä, joka oli suunniteltu pöytätason väliin.

habitare 2019

Kristoffer Heikkisen Naru -kaluste toimii pienen tilan naulakkona ja laskutasona. Peilistä voi vielä nopsaa kurkata onko tukka hyvin! Kuva: Imudesign.org

Pidin myös Habitaren eettisestä alueesta kävin tutustumassa muun muassa pakolaistelttaan ja niistä tehtyyn infopakettiin. Myös alhaalla kuvassa näkyvä Empathy Movement oli yksi eettisen alueen toimijoista ja osastolta pystyi ostamaan pieniä tuotteita, joista osa tuotoista lahjoitettiin hyväntekeväisyyteen pakolaisille.


habitare messut

Oli kyllä niin hyvät messut, että vielä on luvassa yksi osio, joka painottuu Habitaren lastenpuoleen ja näytteilleasettajiin.

Nyt kivaa viikonloppua!

Seuraatko jo näitä?  instagram // facebook // pinterest // [email protected]

 

Kommentit

Kommentoi juttua: Habitare 2019 – ajankohtaisia trendejä ja sisustusvinkkejä

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

X