Habitare 2019 – Sävyt ja trendit

habitare 2019

Lupasin teille kattavaa messupakettia viime viikon Habitare -messuilta ja nyt sellainen oli valmis! Minulta löytyy kamerasta hurja määrä kuvia ja jotta tästä ei tulisi liian raskasta selattavaa, niin teen useamman postauksen ottamalla esiin omia huomioitani ja läpi käymällä messuilta bongattuja sisustusvinkkejä.

Itse kävin Habitare messuilla kahtena eri päivänä ja oikeastaan torstai oli minulle tämä varsinainen ”kuvauspäivä”. Lauantaina kävimme sisustussuunnittelija -koulun opiskelijoiden kanssa myös oman mutkamme messuilla ja lisäksi jäin vielä miehen ja lapsen kanssa loppuajaksi messuhulinoimaan. Kirjoittelin aikaisemmin, että tällä kertaa bebe ei lähde mukaan, mutta oli kyllä hauskaa olla porukallakin liikenteessä, tosin valokuvaamisesta ei olisi enää siinä vaiheessa tullut mitään 😀 Habikidsin alue on kuitenkin aina ollut kivasti järjestetty ja myös meidän pieni viihtyi siellä tosi hyvin. Teen myös vielä oman postauksen ajatukselle Habitare & Kids, joten siitä voi käydä kurkkimassa mitä messut tarjoavat lapsille ja mitä kivaa lastenhuoneen sisustukseen voisi messuilta poimia.

Nyt kuitenkin messujen kimppuun ja tässä kuvia, tunnelmia, trendejä, sävyjä ja fiiliksiä vuoden 2019 Habitare messuista!

habitare 2019

Murretut sävyt & luonnonmukaisuus

Ylä näkyvässä Lapuan Kankureiden torkkupeitto rivistössä on aika mainiosti esillä Habitare messujen värimaailma. Itse olen todella tykästynyt tähän lämpimään ja luonnonmukaiseen värimaailmaan, joten omalle silmälle messut olivat yhtä juhlaa!

Tällä hetkellä oma silmä lepää pehmeissä sävyissä, jotka eivät huuda kirkkaana edessä, vaan jotka luovat ihanan pesämäisen tunnelman kotiin. Sama värimaailma jatkuu usealla eri osastolla.

habitare 2019

Nikarin osasto oli kauniin seesteinen. Seinää vasten erottuva maljakko oli muuten yksi suosikeistani messuilla.

Habitare -messuilla näkyi paljon kuivakukkia sekä heiniä, ja ylipäätänsä kasvit ja kukat olivat hieman rouheampaa tyyliä.

habitare 2019

Teemu Järven osasto erottui upealla metsän vihreällä seinällä.

habitare 2019

Osastoilla näkyi paljon puuta ja harmonisia väripaletteja.

habitare 2019

Matrin osasto on muuten aina ilo silmälle. Niin kauniisti stailatut osastot ja houkuttelevat sängyt! Jos uusi sänky ei ole harkinnassa, niin ainakin näistä kuvista voi poimia petausideoita ja makuuhuoneen värimaailmaa!

habitare 2019habitare 2019

habitare 2019

Artekin Juhannustaika -maljakko voisi sopia myös meille. Ihana!

habitare 2019

Tuolla ylhäällä mainitsinkin jo eräästä toisesta maljakosta, joka kiinnitti huomioni. Kurkkasin maljakon pohjaan ja kävi ilmi, että maljakko on Muuton Ridge -maljakko.  Todella upea ja sopii myös lattialle!

habitare 2019

Decorativin osastolta löytyi ”The Pöytä” ja muutenkin värimaailma oli aivan ihana.

habitare 2019

habitare 2019

Niin upeat saviruukut!

habitare 2019

Tämä pöytä oli varmasti yksi messujen kuvatuimpia. Taso oli mikrosementtiä ja jalkaan oli kiinnitetty höylättyä puurimaa. Kerrassaan upea!

Muoto 2 osastolla oli myöskin ihanat sävyt ja tietysti muodot! Ihanat kaaripeilit ovat supertrendikkäät sisustuksessa tällä hetkellä.

habitare 2019
habitare 2019

Hakolan osastolla kävi kuhina ja osasto olikin yksi messujen värikkäimmistä.

habitare 2019 habitare 2019

Luonnonmukaisuus näkyi kauniisti, mutta myös leikkisästi Miikon osastolla. Suloiset eläinhahmot sopivat myös ihanasti lastenhuoneen seinälle.

habitare 2019

Shapesin osaston stailaus oli myös upea. Huonekalut nousivat kauniisti esiin värikkäästä seinästä.  Tila oli stailattu myös näyttävillä maljakoilla, joissa oli korkeita heiniä.

habitare 2019 habitare 2019

Kuusilinnan osastolla oli messujen hienoin tapetti!

habitare 2019

habitare 2019

Tykkäsin kovasti sohvien välissä olevasta kerroksellisesta asetelmasta. Todella kauniisti oli ryhmitelty heinää, matalaa kasvia ja kuusta. Ihana!

habitare 2019

Gauhairin maali on melkein samaa sävyä kuin meidän lastenhuone! Luonnonmukaiset sävyt, puu ja pehmoiset tekstiilit sopivat tänne todella kauniisti!

habitare 2019

habitare 2019

Myös Tikaun stailaus oli kutsuva. Huomaa matto seinällä! Se toimii myös modernina seinäryijynä.

Annon osasto oli tänäkin vuonna kauniin harmoninen. Beige/greige/luonnon sävyt toistuivat tekstiileissä ja muissa pienissä yksityiskohdissa.

habitare 2019habitare 2019

Messujen upein ”seinävaate”/matto, löytyi Skannon osastolta. Tila oli kekseliäs ja hieman muista poikkeava. Tai ainakaan kellään muulla en nähnyt isoa normaalin hevosen kokoista jalkalamppua!

habitare 2019 habitare 2019 habitare 2019

Olin itse todella tyytyväinen messuihin ja tapasin monta uutta ja vanhaa tuttavuutta!

Jatkan vielä täällä blogin puolella lisää messupoimintoja, joten varmasti viikonloppuna täällä on jo uusi blogipostaus valmiina! Ei siis huolta jos messut jäivät tänä vuonna välistä 🙂

 

Seuraatko jo näitä?  instagram // facebook // pinterest // [email protected]

 

Kommentit

Kommentoi juttua: Habitare 2019 – Sävyt ja trendit

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

X